Aino ja Minna tutkimassa raportteja. Kuva: Marko Torni.
Marko Torni
Nimeni on Aino Alhainen. Olen 15-vuotias yhdeksäsluokkalainen tyttö. Harrastan trumpetinsoittoa Kiteen musiikkiopistossa sekä pelaan pesäpallo Kiteen Pallon seurassa.
Olen saanut tilaisuuden tulla tutustumaan Koti-Karjalaan TET-harjoittelun merkeissä. Ennen tänne tuloa en oikein osannut odottaa mitä tuleman pitää. Toivoin vain, että saisin nähdä miten lehden toimitus ihan todella toimii ja mitä toimittajan työhön kuuluu. Ja tässä sitä ollaan kirjoittamassa omaa juttua lehteen, joten kyllä kaikki toiveeni siis toteutuivat.
Miksi juuri Koti-Karjala? Siihen on moni syitä. Ehkä yksi isoimmista on se, että viime aikoina olen miettinyt toimittajan työtä realistisena jatko-opiskelu mahdollisuutena lukion jälkeen. Tästä syystä halusin nähdä pintaa syvemmälle, mitä se todellisuudessa on. Mielestäni toimittajan työ on todella mielenkiintoinen ala. Siinä pääsee tutustumaan moniin erilaisiin ihmisiin ja oppimaan paljon uutta. Eikä ole vain yhtä tapaa olla toimittaja. Voit olla lehden toimittaja, radiotoimittaja tai vaikka tv-toimittaja.
Halusin myös nähdä ja tutustua aivan erilaiseen alaan, sillä olin viime vuonna päiväkodissa TET-harjoittelussa. Siksi mielestäni juuri TET-harjoittelut ovat hyviä mahdollisuuksia nuorille. Niiden avulla pääsee tutustumaan moniin eri aloihin ja näkemään mitä ne pitävät sisällään.
Oman TET-harjoitteluni aikana olen päässyt tutustumaan lehden tekemiseen ja kirjoittamiseen. Sain myös kunniatehtävän kirjoittaa lehteen tämän jutun itsestäni sekä jutun muista TET-harjoittelijoista. Ehkä kuitenkin yksi mieleenpainuvimmista tehtävistäni oli, kun pääsin oikean toimittajan matkaan tutustumaan jäätelötehtaaseen. Pääsin myös päiväksi mukaan Joensuuhun myyntineuvottelu- ja markkinointipalaveriin.
Haluan vielä lopuksi kiittää Koti-Karjalaa siitä, että sain mahdollisuuden päästä tutustumaan teidän arkeenne lehden toimituksessa. En voi kuin kehua TET-harjoitteluani täällä. Pääsin kokemaan ja oppimaan todella paljon uutta ja sain tutustua lehden mukavaan sekä huumorintajuiseen henkilökuntaan. Suosittelen siis kaikille TET-paikkoja miettiville Koti-Karjalaa yhtenä vaihtoehtona. Mutta nyt en voi muuta kuin kiittää ja kumartaa tästä upeasta kokemuksesta.
TET-harjoittelussa hammashoitolassa ja K-Supermarket Kupiaisessa
Sain tehtäväksi tutustua muiden nuorten TET-paikkoihin ja ensimmäiseksi suuntasin terveysasemalle. Siellä tapasin 15-vuotiaan Alina Vlasovan, joka oli päässyt TET-harjoitteluun hammashoitolaan. Vlasova kertoi, että hänen unelma-ammattinsa on hammaslääkäri. Ja juuri siksi hän on halusi hammashoitolaan TET:iin. TET-viikon aikana Alina on päässyt kiertämään eri kouluja ja kertomaan 5-luokkalaisille hyvästä hampaiden hoidosta, yhdessä hammashoitajan kanssa. Hän on päässyt myös seuraamaan vastaanottoa ja hyllyttämään esimerkiksi kumihanskoja ja muita tarvikkeita kaappeihin. Alinan mielestä TET-viikko on ollut mukava ja mielenkiintoinen.
Menin myös Kupiaiseen haastattelemaan 15-vuotiasta Sauli Makkosta sekä 14-vuotiasta Martti Ikosta. Pojat olivat halunneet Kupiaiseen tettiin, jotta pääsisivät hyllyttämään ja saamaan lisää työkokemusta. He olivat päässeet mm. hyllyttämään ja laittamaan alennuslappuja tuotteisiin. Poikien mielestä työ on ollut helppoa ja hauskaa. Lopuksi vielä päätin kysyä, mitkä ovat heidän unelma-ammattinsa. Johon Martti vastasi metsurin ja Sauli taas automekaanikon.
Aino Alhainen
TET-harjoittelija