Matti Pelkonen, Riitta Väistö ja Riitta Korhonen tutkivat laboratorion uutta ilmoittautumislaitetta.
Maisa Suomalainen
Kiteen terveysasemalla on aloitettu aula-avustajien vapaaehtoistyö. Aula-avustajien tehtävänä on ohjata apua tarvitsevia ihmisiä oikeisiin paikkoihin ja auttaa tarvittaessa muutenkin. Esimerkiksi laboratorioon tunnistautuminen on uudistunut, joten monet ihmiset tarvitsevat apua uuden ilmoittautumislaitteen kanssa toimiessaan.
Aula-avustajat liikuskelevat terveysaseman sisääntuloaulan lähettyvillä ja heidät tunnistaa vihreän värisistä huomioliiveistä.
Riitta Väistö ja Riitta Korhonen toimivat Kiteen terveysaseman vapaaehtoisina aula-avustajina. Vapaaehtoistyö alkoi virallisesti tiistaina 23.9., mutta Riitta Väistö oli avustamassa asiakkaita jo maanantaina.
– Kahden tunnin sisällä avustin yli 40 henkilöä, Väistö kertoo.
Avustajat saapuvat aulaan yleensä aamukahdeksalta ja ovat paikalla aamupäivän. Avustajia Kiteellä on tällä hetkellä vielä todella vähän, joten he eivät ole saatavilla joka päivä. Terveysaseman oven viereisessä ikkunassa on lappu kertomassa avustajien läsnäolosta. Mikäli ikkunassa ei ole lappua, avustajia ei ole paikalla.
Palvelua tarjolla Tikkamäellä ja Kiteellä
Kiteen terveysaseman lisäksi vapaaehtoiset aula-avustajat toimivat Tikkamäen keskussairaalassa. Kiteen terveysasema on toinen paikka, jossa aula-avustuspalvelua on tarjolla. Kiteen terveysaseman sairaanhoitaja Jaana Koivunoro-Pakarinen kommentoi, että aula-avustajat ovat todella tarpeellisia.
Väistö ja Korhonen kertovat, että terveysasemalle tarvittaisiin lisää vapaaehtoistyöntekijöitä.
– Jos vapaaehtoisia olisi enemmän, se mahdollistaisi avustajan joka päivälle.
Vapaaehtoiset aula-avustajat toimivat Olka Pohjois-Karjalan kautta. Vapaaehtoiseksi avustajaksi pääsee käymällä noin kolmen tunnin koulutuksen ja allekirjoittamalla sopimuksen Olka Pohjois-Karjalan kanssa. Sopimuksen täytettyään vapaaehtoistyöntekijä voi toimia aula-avustajana. Vapaaehtoistyöntekijän tulee noudattaa Olkan sopimuksen ehtoja.
TeT-harjoittelija Maisa Suomalainen