KI­TEE

Riit­ta Ha­ku­li­nen

Night­wis­hin puo­li­tois­ta vuot­ta kes­tä­nyt maa­il­man­kier­tue End­less Forms Most Be­au­ti­ful päät­tyi lo­ka­kuus­sa Ja­pa­niin. 150 keik­kaa si­säl­tä­nyt kier­tue ulot­tui nel­jään maa­no­saan.

– Täy­tyy to­de­ta, et­tä tämä oli mo­nel­la ta­paa pa­ras kier­tue iki­nä. Bän­di­ke­mia on hit­sau­tu­nut ai­nut­laa­tui­sel­la ta­val­la yh­teen, Tuo­mas Ho­lo­pai­nen to­te­aa.

– Tä­hän on vai­kut­ta­nut se, et­tä 20 vuot­ta ol­laan opis­kel­tu tätä yh­des­sä kier­tä­mis­tä ja uu­det jä­se­net, Floor ja Troy, ovat tuo­neet oman pa­nok­sen­sa. Eri­tyi­ses­ti ha­lu­an heh­kut­taa Tro­y­ta, joka on per­soo­nal­laan tuo­nut bän­diin ihan uu­den­lais­ta lii­maa.

Vaik­ka kier­tue-elä­mä ja bän­din kes­ki­näi­nen ole­mi­nen su­jui har­mo­ni­ses­ti, Tuo­mas to­te­aa, et­tä en­sim­mäis­tä ker­taa kier­tu­eel­la tuli tun­ne tau­on tar­pees­ta.

– Tämä on edel­leen ki­vaa, mut­ta puo­len vuo­den koh­dal­la kier­tu­et­ta tuli tun­ne, et­tä mu­siik­ki on hä­vin­nyt jon­ne­kin.

– Osa­syy tä­hän tur­tu­mi­seen oli var­mas­ti se, et­tä vii­mei­sin levy oli en­sim­mäis­tä ker­taa sel­lai­nen, jo­hon olin sa­tap­ro­sent­ti­sen tyy­ty­väi­nen. Sen vii­mei­ses­sä kap­pa­lees­sa tun­tui, et­tä la­ki­pis­te omas­sa luo­vuu­des­sa on saa­vu­tet­tu.

– 20 vuot­ta ol­laan men­ty niin, et­tä kier­tu­een jäl­keen ol­laan heti käy­ty te­ke­mään mu­siik­kia, sit­ten stu­di­oon ja taas uu­del­le kier­tu­eel­le. Eh­do­tin bän­dil­le vuo­den breik­kiä ja kai­kil­la tun­tui vi­rin­neen myös tar­ve tau­ol­le.

– Kei­koil­le pa­laam­me vuon­na 2018. Sitä en­nen uu­si mu­siik­ki on ter­ve­tul­lut­ta, jos sitä al­kaa tul­la. Sitä ei ole kui­ten­kaan pak­ko teh­dä.

Mu­siik­ki ei ol­lut unel­ma

Lap­suu­den ja nuo­ruu­den haa­veis­sa mu­siik­ki ei ol­lut Tuo­mak­sen unel­ma. Hä­nes­tä piti tul­la tut­ki­ja. Tuo­mas lu­ki­kin bi­o­lo­gi­aa yli­o­pis­tos­sa puo­li vuot­ta, mut­ta to­te­si, et­tei opis­ke­lu­e­lä­mä vas­tan­nut­kaan hä­nen odo­tuk­si­aan.

– Mu­siik­ki oli al­kuun vain har­ras­tus mi­nul­le. Äi­din eh­do­tuk­ses­ta me­nin pi­a­no­tun­neil­le kuu­si­vuo­ti­aa­na. Pari vuot­ta myö­hem­min mu­kaan tuli kla­ri­net­ti ja myö­hem­min myös sak­so­fo­ni. 16-vuo­ti­aa­na soi­tin en­sim­mäi­ses­sä bän­dis­sä­ni.

– 19-vuo­ti­aa­na maa­il­ma kään­tyi pää­la­el­leen Night­wis­hin myö­tä ja syn­tyi pol­te mu­sii­kin te­koon.

– Olen suu­res­ti kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä saan teh­dä elääk­se­ni sitä, mis­tä nau­tin ja mitä koh­taan tun­nen in­to­hi­moa.

– Niin mon­ta ker­taa olen bii­se­jä teh­des­sä­ni ko­ke­nut tus­kai­lu­jen jäl­keen voi­mak­kaan kat­har­sik­sen. Se syvä rau­ha ja au­vo tuo suu­res­ti tyy­dy­tys­tä. Sen tun­teen voi mo­nes­ti jos­sain mää­rin ko­kea vie­lä myös bii­se­jä kei­koil­la soit­ta­es­sa.

– Tun­nen myös kii­tol­li­suut­ta sii­tä, et­tä olen saa­nut täs­sä mat­kan var­rel­la tu­tus­tua niin mo­neen hie­noon ih­mi­seen, bän­di­to­ve­rei­de­ni li­säk­si. Yh­teis­työ mo­nien san­ka­reit­te­ni Don Ro­sas­ta Ric­hard Daw­kin­siin ja Es­ko Val­ta­o­jaan on ol­lut hui­kea, ys­tä­vyys­suh­tei­ta­kin sol­mi­nut seik­kai­lu.

Don Ro­san, kuu­lui­san Aku Ank­ka –piir­tä­jän, kans­sa Tuo­mas sa­noo ole­van­sa yh­teyk­sis­sä lä­hes vii­koit­tain.

Ta­ri­na vie mu­siik­kia

Tuo­mas to­te­aa, et­tä mu­sii­kin te­ke­mi­nen on hä­nel­le jon­kin­lai­nen puh­dis­tu­mis­riit­ti.

– Mu­siik­ki on mi­nul­le it­se­ni tut­kis­ke­lua ja it­se­ni löy­tä­mis­tä. Jo­kai­nen luo­va ih­mi­nen var­mas­ti tun­tee sen pa­kot­ta­van tar­peen tuo­da si­säi­siä asi­oi­ta jo­tain väy­lää myö­ten nä­ky­vil­le.

– Viih­de­mu­sii­kis­sa ei ole mi­tään pa­haa. It­se ha­lu­an kui­ten­kin luo­da jo­tain sy­vem­pää.

– Mi­nul­le mu­sii­kis­sa ta­ri­na on ai­na en­sin. En voi ku­vi­tel­la, et­tä soit­te­li­sin ai­ka­ni sä­vel­kul­ku­ja ja ryh­tyi­sin sit­ten miet­ti­mään me­lo­di­aan so­pi­vaa teks­tiä.

Ta­ri­nois­ta vie­hät­ty­nyt Tuo­mas on kir­joit­ta­nut fik­tii­vi­siä ker­to­muk­sia pöy­tä­laa­tik­koon jo use­am­man vuo­den ajan. Kus­tan­ta­jat ovat il­mais­seet kiin­nos­tus­taan nii­tä koh­taan ja voi ol­la, et­tä bän­di­tau­on ai­ka­na Tuo­mas pa­neu­tuu kir­jan kir­joit­ta­mi­seen.

Jou­lu lä­heis­ten kans­sa

Tuo­mas on asu­nut koko elä­män­sä Ki­teel­lä ja on ol­lut ko­ti­seu­tuun­sa ai­na hy­vin tyy­ty­väi­nen.

– Ei ole ai­nut­ta­kaan het­keä ol­lut, et­tä oli­sin har­kin­nut pois muut­ta­mis­ta. Maa­il­man­ku­va­ni on kier­tue-elä­män­kin myö­tä avar­tu­nut pal­jon. Sa­mal­la Ki­teen mer­ki­tys pal­jon lap­suu­den­muis­to­ja si­säl­tä­vä­nä lin­tu­ko­to­na on vain ko­ros­tu­nut.

Ki­teel­lä lä­heis­ten kans­sa Tuo­mas viet­tää myös tu­le­van jou­lun. Oh­jel­maan kuu­luu hy­vin pe­rin­tei­set hau­doil­la käyn­nit, jou­lu­sau­na ja it­se teh­dyt jou­lu­ruu­at.

– Olen ai­na val­ta­vas­ti ty­kän­nyt jou­lus­ta. Sii­nä on jo­tain se­lit­tä­mä­tön­tä mys­tiik­kaa.

– Kau­pal­li­nen höm­pö­tys­kään ei mi­nua häi­rit­se. Mi­nus­ta on mu­ka­va an­taa lah­jo­ja ja saa­da lah­jo­ja. Se on kui­ten­kin so­vit­tu, et­tä lah­jo­jen pi­tää ol­la hä­vi­ä­viä.

Tuo­mak­sen eh­do­ton jou­luk­las­sik­ko on Lu­miuk­ko-ani­maa­tio. Heti Jou­lu­pu­kin kuu­man­lin­jan jäl­keen al­ka­van elo­ku­van kat­so­mi­nen kuu­luu edel­leen hä­nen jou­lut­ra­di­ti­oi­hin­sa.

– Sii­nä pu­huu tie­tys­ti nos­tal­gia. Se rä­jäyt­ti 7-vuo­ti­aan po­jan pään, kun sen en­sim­mäis­tä ker­taa näin.

– Lu­miu­kon Wal­king In The Air –tun­nus­kap­pa­le on edel­leen mi­nun ns. au­ti­o­saa­ren bii­si, Tuo­mas ker­too.