Vuo­den 1976 Ki­teen lu­ki­on yli­op­pi­laat, rie­mu­y­li­op­pi­laat 2026, ko­koon­tui­vat isol­la jou­kol­la en­sin Ki­teen­ho­viin per­jan­tai­na 29.5.2026 ja seu­raa­va­na päi­vä­nä 30.5.2026 juh­lis­ta­maan Ki­teen lu­ki­on uu­sien yli­op­pi­lai­den kans­sa la­ki­tus­ta ja omaa rie­mu­y­li­op­pi­las­vuot­tam­me.

Meis­tä tuli opet­ta­jia, sai­raan­hoi­ta­jia ja puu­tar­hu­rei­ta. Meis­tä tuli ter­vey­den­hoi­ta­jia, kä­ti­löi­tä ja leh­to­rei­ta. Meis­tä tuli tul­li­mie­hiä, evers­ti­luut­nant­te­ja ja lää­kä­rei­tä. Meis­tä tuli in­si­nöö­re­jä, kie­len­kään­tä­jiä ja maan­vil­je­li­jöi­tä. Meis­tä tuli te­at­te­rin­joh­ta­jia, ro­vas­te­ja ja sih­tee­rei­tä. Meis­tä tuli ti­lin­tar­kas­ta­jia, pan­kin­joh­ta­jia ja so­si­aa­li­työn­te­ki­jöi­tä. Meis­tä tuli ay-po­mo­ja, pap­pe­ja ja ap­teek­ka­rei­ta. Meis­tä tuli mei­tä. Olem­me löy­tä­neet jo­kai­nen oman­nä­köi­sen pol­kum­me – olem­me siis elä­neet ohei­sen rie­mu­y­li­op­pi­las Han­nu Ti­ai­sen uu­sil­le yli­op­pi­lail­le pi­tä­män ter­veh­dys­pu­heen kes­keis­tä si­säl­töä to­dek­si.

Tä­nään oom­me rie­mu­y­li­op­pi­lai­ta. Yh­den rie­mu­y­li­op­pi­laan sa­noin: "Olet­te kaik­ki tosi mu­ka­via ih­mi­siä, tei­dän kans­san­ne on help­po ol­la." Ja toi­sen: "It­ses­tä avau­tui sel­lai­sia tä­hän men­nes­sä oi­val­ta­mat­to­mia aja­tuk­sia, jot­ka puo­les­taan ava­si­vat nä­kö­kul­mia sii­hen, kuka minä oi­ke­as­taan olen."

Läm­min kii­tos mu­ka­na ol­leil­le opet­ta­jil­lem­me El­li Pel­ko­sel­le, Ei­la Ko­lul­le ja Taru Tuo­me­lal­le.

Ta­paa­mi­siin kol­men vuo­den pääs­tä.

Ee­va Sep­pä­nen, Mart­ti Mä­hö­nen, Han­nu Ti­ai­nen, Päi­vi Lai­ne

***

Ar­voi­sat abi­tu­rien­tit, hyvä juh­la­vä­ki

Meil­lä, tä­män vuo­den rie­mu­y­li­op­pi­lail­la, siis 50 vuot­ta sit­ten la­ki­te­tuil­la on ilo ol­la mu­ka­na tä­nään la­ki­tet­ta­vien uu­sien yli­op­pi­lai­den juh­las­sa. Kii­tos kut­sus­ta. Kut­su vei mei­dät muis­ta­maan omia nuo­ruu­den vuo­si­am­me.

Me rie­mu­y­li­op­pi­laat olem­me so­dan jäl­kei­sen vuo­si­kym­me­nen lap­sia. Syn­nyim­me ai­kaan, jol­loin so­dan ko­ke­nut su­ku­pol­vi kan­toi vai­kei­den vuo­sien ko­ke­muk­sia si­sim­mäs­sään. Mei­tä so­dan jäl­keen syn­ty­nei­tä ei ra­si­tet­tu so­dan ki­peil­lä ta­ri­noil­la. Sen si­jaan meil­le ra­ken­net­tiin teh­taat, kou­lut ja sai­raa­lat, jois­ta tuli tuki ja tur­va sitä tar­vit­se­vil­le.

Opin mah­dol­li­suu­ten­sa so­dan ja­lois­sa me­net­tä­neet työn­si­vät yli 60 vuot­ta sit­ten mei­dät kou­lui­hin: opi, et­tä ym­mär­täi­sit, hae sa­nat sil­le­kin, mikä te­kee ki­pe­ää. La­ki­tuk­sen jäl­keen olem­me kul­ke­neet ku­kin omia tei­täm­me. Suo­ri­tim­me tut­kin­to­ja, pe­rus­tim­me per­hei­tä, kä­vim­me töis­sä. Tämä juh­la toi mei­dät jäl­leen yh­teen. Jäl­leen­nä­ke­mi­sen ilo ja rie­mu on vil­pi­tön. Ilok­sem­me olem­me ta­van­neet muu­ta­mia mei­tä si­vis­tä­nei­tä opet­ta­ji­a­kin. Kii­tos yli 50 vuo­den ta­kai­sis­ta opin vuo­sis­ta.

Van­ha pe­rin­ne on ol­lut, et­tä rie­mu­y­li­op­pi­laat ko­ko­a­vat kes­kuu­des­taan sti­pen­din an­net­ta­vak­si jol­le­kin uu­sis­ta yli­op­pi­lais­ta. Tä­män mah­dol­li­suu­den olem­me ot­ta­neet ilol­la vas­taan.

Saim­me mää­ri­tel­lä sti­pen­din ja­ko­pe­rus­teet. Pe­rus­teik­si pää­tim­me an­taa nämä kak­si: (1) Opis­ke­li­ja on tuo­nut yh­tei­söön hy­vää mei­nin­kiä ja iloa, (2) Opis­ke­li­ja on tsem­pan­nut hy­vin ja pon­nis­tel­lut ah­ke­ras­ti edis­ty­äk­seen opin­nois­saan mah­dol­li­sim­man hy­vin.

Näil­lä ja­ko­pe­rus­teil­la an­noim­me sti­pen­din saa­jan va­lin­nan opet­ta­jien teh­tä­väk­si. He ovat va­lin­tan­sa teh­neet – ym­mär­tääk­se­ni kah­del­le teis­tä.

Ar­voi­sat abi­tu­rien­tit.

Ke­nel­le teis­tä tämä sti­pen­di myön­ne­tään­kään, niin aja­tuk­sis­sam­me olet­te te kaik­ki. 50 vuo­den ko­ke­muk­ses­ta tie­däm­me, et­tä hyvä elä­mä syn­tyy mo­ni­muo­toi­ses­ta ja moni-il­mei­ses­tä yh­tei­se­lä­mäs­tä. On­nis­tu­mi­sis­ta ja epä­on­nis­tu­mi­sis­ta. Mo­ni­muo­toi­sen elä­män syn­ty­mi­seen tar­vi­taan eri­lai­sia op­pi­joi­ta, jot­ka omi­ne lah­joi­neen ja tai­toi­neen us­kal­ta­vat ja saa­vat ol­la osa yh­tei­söä. Hy­vään elä­mään tar­vi­taan teis­tä jo­kais­ta.

Eri­lai­suus pe­lot­taa. Te, tä­män päi­vän nuo­ret nä­et­te maa­il­man, jos­sa muu­rit nou­se­vat kan­so­jen, toi­sil­leen tun­te­mat­to­mien ja toi­sil­leen eri­lais­ten ih­mis­ten vä­lil­le. Näin sii­tä huo­li­mat­ta, et­tä tie­to tois­ten elä­mäs­tä liik­kuu en­nen ko­ke­mat­to­mal­la laa­juu­del­la. Te, tä­män päi­vän nuo­ret jou­dut­te te­ke­mään suu­ria elä­män­va­lin­to­ja ai­ka­na, jol­loin jär­ke­vän ajat­te­lun uh­ka val­ta­vas­ta tie­don mää­räs­tä huo­li­mat­ta on ka­pe­a­kat­sei­suus, omien etu­jen aja­mi­nen. On­ko mi­nul­le ti­laa ol­la eri­lai­nen, siis ol­la se, joka olen? Us­kal­lan­ko pyr­kiä koh­ti sitä unel­maa, joka si­säl­lä­ni syk­kii? Us­kal­lan­ko kun­ni­oit­taa tois­ta sel­lai­se­na, kuin toi­nen on?

Sti­pen­dim­me vies­ti on roh­kais­ta jo­kais­ta yk­si­löä et­si­mään ja vah­vis­ta­maan oman per­soo­nan­sa ai­nut­laa­tui­sia vah­vuuk­sia. Sti­pen­dim­me vies­ti on, et­tä jo­kai­sen per­soo­nan vah­vuu­det syn­nyt­tä­vät yh­tei­sön, jos­sa eri­lai­suus on rik­kaut­ta, jos­sa eri­lai­suus on hy­vän elä­män syn­nyin­si­ja. Maa­il­man mah­ta­jat huu­ta­koot omia op­pe­jaan ja aja­koot omia etu­jaan, mut­ta tu­le­vai­suus on nii­den, jot­ka nä­ke­vät it­sen­sä osa­na mo­ni­muo­tois­ta elä­mää, jot­ka nä­ke­vät pie­nen hö­mö­ti­ai­sen­kin it­sen­sä ve­roi­se­na ih­mee­nä.

Mo­ni­muo­toi­sen elä­män kes­kel­lä sinä, uu­si yli­op­pi­las olet kie­lo, joka muu­tat mus­tan mul­lan ha­ju­ve­den huu­maa­vak­si aro­mik­si, olet ren­tun ruu­su, joka re­hot­ta­mi­sen rie­mus­ta re­ho­tat ha­ka­tun iki­met­sän rais­ki­ol­la ja täy­tät tyh­jyy­den li­lan heh­kul­la, olet maas­ta työn­ty­vän uu­den kas­vun al­ku, jon­ka läpi elä­män nes­te vir­taa leh­tien vih­rey­dek­si ja he­del­mien me­huk­si, olet sor­men­päi­tä­si myö­ten eri­tyi­nen ja ai­noa, jota il­man kuk­ka­nii­tyn kir­jo oli­si va­jaa, olet puro, joka vir­taat ra­ja­tus­sa uo­mas­sa­si ja va­lu­tat ra­jat­to­man tai­vaan sa­de­pi­sa­rat ran­to­je­si kuk­kien ja pui­den elä­män­nes­teek­si.

Ar­voi­sat abi­tu­rien­tit.

Näil­lä aja­tuk­sil­la me rie­mu­y­li­op­pi­laat toi­vo­tam­me teil­le rie­mul­lis­ta lak­ki­ais­juh­laa ja in­toa näh­dä tu­le­vai­suus yh­tei­se­nä mah­dol­li­suu­te­na.