Ennen toista maailmansotaa ja sen raunioihin syntyneet ovat olleet työvoimamme selkäranka. Heidän varassaan Suomi on vaurastunut ja kehittynyt monessa suhteessa esimerkilliseksi hyvinvointivaltioksi. He ovat juuri nyt se joukko, joita meidän tulisi kiittää, että saamme elää tässä hyvinvointivaltiossa. Heissä on vielä monia fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti hyvin toimeentulevia, joiden kotona selviytymiseen tulisi aiempaan enemmän satsata rakentamalla ikäystävällisiä ympäristöjä ja mahdollistamalla aidosti riittävät kotihoidon palvelut. He ovat myös juuri nyt se ikäihmisten joukko, joista useimmat jo ikänsä puolesta tarvitsevat erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ja etenkin lähipalveluita.
Suunnitteilla ja jo meneillään olevilla säästötoimillako me kiitämme heitä ikäihmisiä, vanhuksia heidän valtavasta työstää meidän hyväksi? Säästötoimien kohteena monet heistä joutuvat kokemaan säästötoimien ikävän ja kammottavan puolen, sen ettei palveluja ole riittävästi tarjolla. Tai, että joutuu niitä kohtuuttomasti odottamaan. Tai ne ovat niin kaukana, että niitä on vaikea saavuttaa. Tai ne ovat niin kalliita, etteivät rahat niihin riitä. Tai ne on niin huonosti organisoitu, ettei hoidon ja hoivan jatkuvuus toimi. Tai, että sinun sanotaan pärjäävän omin avuin, vaikka tosiasiallisesti niin ei ole. Tai, sinut lähetetään vajaakuntoisena kotiin varmistamatta sitä, pärjäätkö oikeasti kotona. Tai sinut heitetään tehostettuun palveluasumiseen toiselle paikkakunnalle kauas esimerkiksi yli 100 kilometrin päähän läheisistäsi, jolloin heillä on heikko tai mahdoton tilanne tulla sinua katsomaan ja luonasi käymään. Tai sinun perushoitosi laiminlyödään sairaalaosastolla, että joudut päivän tai yön makaamaan virtsoissasi. Tai sinun sanotaan pärjäävän digitaalisilla palveluilla, vaikka sinulle ei ole halua, kykyä eikä rahaa näihin laitteisiin. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, mihin säästötoimet ovat johtaneet.
Arvokas vanhuus ja ikääntyminen ei toteudu ohittamisella, yksin jättämisellä tai sulkemalla korvat vanhuksen yksilöllisiltä tarpeilta. Jokainen vanhus on yksilö ja arvokas ja jokaisella on oikeus kokea tulevansa arvostetuksi, myös elämänkaarensa loppupuolella. Arvokkaan ikääntymisen edistämisen pitäisi olla kaikkea eri sukupolvien välistä toimintaa ohjaava periaate, mutta käytännössä se konkretisoituu erityisellä tavalla sosiaali- ja terveyspalveluissa, joissa hauras ja palveluja tarvitseva vanhus kohtaa monimutkaisen palvelujärjestelmän. Myös ikääntyneiden hoiva ja hoito tarvitsee tuekseen hyvää johtamista. Hyvä lakikaan ei auta, jos hoitoasenne on välinpitämätön. Johdon arvostus siirtyy hoitajan kautta hoitotyöhön ja asiakkaan kokemukseksi. Kun työtekijä kokee tekevänsä arvojensa mukaista ja tärkeää työtä ja saa riittävän johdon tuen, hän sitä myös tekee. Tärkeää on myös se, että hoito- ja hoivatyöntekijä itse arvostaa omaa työtään.
LAHJA-ELINA VATANEN
sairaanhoitaja, terveydenhoitaja,
terveydenhuollon hallinnon maisteri
alue- ja kuntavaaliehdokas (kesk.)