Ys­tä­vyys on kuin pik­kui­nen uk­ko, jol­la on tas­kus­sa avain ja luk­ko.

Sil­lä se si­too ys­tä­vät yh­teen niin kuin vil­je­li­jä pel­lol­la lyh­teen.

Näin oli lo­ruil­lut kou­lu­ka­ve­ri­ni kiil­to­ku­va­vih­koon, joka löy­tyi, kun sel­vit­te­lin työ­huo­neem­me ylä­kaa­pin si­säl­töä. Teks­tin kir­joi­tu­sa­suun on sel­väs­ti pa­nos­tet­tu: kau­no­kir­jai­mil­la siis­tis­ti kir­joi­tet­tuun teks­tiin on tai­teil­tu yli­mää­räi­siä kou­ke­roi­ta isoi­hin al­ku­kir­jai­miin. Teks­tin­kä­sit­te­ly­oh­jel­mien val­miit fon­tit kal­pe­ne­vat niil­le kuin ne­nän­pää näil­lä pak­ka­sil­la.

Muis­tan, et­tä vi­hot vie­tiin ko­tiin ei­kä nii­hin yri­tet­ty­kään su­her­taa vä­li­tun­nil­la. Ja ei­hän se oli­si on­nis­tu­nut­kaan, kun oli hiih­det­tä­vä, val­loi­tet­ta­va vuo­ria tai hy­pät­tä­vä vis­tiä tai na­rua.

Värs­syt oli­vat suul­lis­ta pe­rin­net­tä ja ne oli muis­tet­ta­va ul­koa. Ei­kä voi­nut kir­joit­taa sa­maa, jon­ka joku toi­nen oli jo kir­joit­ta­nut. Voi sitä pään pa­ko­tus­ta, jos jon­kun vih­koon oli­vat pää­ty­neet jo kaik­ki muis­ta­ma­ni värs­syt!

Ala­luok­kien kiil­to­ku­vat ja värs­syt jäi­vät un­ho­laan, kun mark­ki­noil­le tu­li­vat Ys­tä­vä­ni-kir­jat, joi­den ri­veil­le vas­tat­tiin val­mii­siin ky­sy­myk­siin. Oli hie­noa, jos kek­si per­soo­nal­li­sia vas­tauk­sia, mut­ta hom­ma meni enem­män liu­ku­hih­na­työk­si: joka kir­jaan sa­mat vas­tauk­set. Mie­lee­ni on kyl­lä eri­tyi­ses­ti piir­ty­nyt si­sa­re­ni vas­taus ky­sy­myk­seen, et­tä mitä in­ho­at – pie­niä suk­ka­hou­su­ja. Se kyl­lä pi­tää yhä paik­kan­sa.

Näis­tä juoh­tu­vat mie­lee­ni tä­män päi­vän muis­ta­mi­set, on­nit­te­lut ja ys­tä­vän­päi­vä­toi­vo­tuk­set. Kort­te­ja lä­he­te­tään pal­jon en­tis­tä vä­hem­män. On­nit­te­lut on niin help­po hoi­taa val­mii­den emo­jien avul­la so­mes­sa. Hui, mi­ten per­soo­na­ton­ta, kun tar­kem­min ajat­te­lee. Help­poa ja vai­va­ton­ta kyl­lä, mut­ta sii­tä puut­tuu jo kor­tin va­lin­ta on­ni­tel­ta­van mu­kaan. Myös se oman ky­nän si­pai­su, vaik­ka­pa ly­hyt­kin ter­veh­dys, joka on omis­tet­tu juu­ri saa­jal­leen.

Tätä kir­joit­ta­es­sa tu­lee mie­leen, et­tä kak­si nois­ta ala­kou­lu­luok­kien ys­tä­vis­tä viet­tää syn­ty­mä­päi­vää lä­hi­ai­koi­na. Pi­tää­kin suun­na­ta kort­ti­os­tok­sil­le. Myös ys­tä­vän­päi­vä­kort­te­ja pi­tää lä­het­tää niil­le ys­tä­vil­le, joi­den kans­sa ta­paa­mi­set jää­vät vä­li­mat­ko­jen ta­kia vä­hiin.

Ys­tä­vän­päi­vä ei mi­nul­le ole vaa­le­an­pu­nais­ta sy­dän­höt­töä, mut­ta muis­tut­taa ar­jes­sa ys­tä­vien mer­ki­tyk­ses­tä. To­siys­tä­vyyt­tä kan­nat­taa huol­taa ja hel­liä, kos­ka ei sitä var­mas­ti ke­nen­kään koh­dal­le ole ker­ty­nyt lii­kaa.

Mir­ja Hurs­kai­nen