Keski-Karjalaa ei tunneta eikä tiedetä muualla Suomessa, sanotaan. Sydänkarjala-brändikin luotiin avuksi Keski-Karjalan markkinointiin, mutta aika pieneksi on tämänkin esilletuonti jäänyt. Lopputuloksena hylätään koko ajatus Keski-Karjalasta. Nämä puheet ovat saaneet jalansijaa viime aikojen päätöksenteossa.
Nyt kunnat etsivät omatoimisesti "leveämpiä hartioita" seutukunnan ulkopuolelta. Seutukunnan näkökulmasta katsottuna kunnat käpertyvät kukin omien suunnitelmiensa pauloihin. Viimeisin esimerkki seudullisen yhteistyön murenemisesta oli Meille maalle -jatkohankkeen tyssääntyminen kuntien yksi toisensa jälkeen ilmoittaessa vetäytyvänsä siitä. Samalla piirrettiin piste seutumarkkinoinnille, siirryttiin kuntamarkkinointiin. Harmi, sillä yhteistyössä on sanottu olevan voimaa. Miksi se ei Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärven kesken enää toiminut?
Oma aktiivinen muisteluaikani kuntayhteistyön kuvioihin ulottuu 80-90 -luvulle. Kuntia oli viisi, sillä tuolloin Kesälahti ja Värtsilä olivat vielä itsenäisiä. Silloin kunnat tekivät kasvusuunnitelmiaan, vaikka maaltamuutto rokotti voimavaroja. Yhteistyötä jonkin verran jo tunnusteltiin, tosin esimerkiksi Tohmajärveä ja Kiteetä erottava Humalajoki olikin välillä aika ylitsepääsemätön. Kuitenkin kulttuuri kukoisti ja muun muassa nyt jo osan maakuntaakin kattava Keski-Karjalan musiikkiopisto näki 80-luvun lopulla päivänvalon. Nuorisopuolella tehtiin tiivistä yhteistyötä, esimerkiksi alueellinen nuorisolehti ilmestyi.
Seutukunta-ajattelu alkoi laajentua elinkeinoelämääkin. Kunnat perustivat KETIn vuonna 1996 hoitamaan alueen hanke- ja yrityshautomotoimintaa. Pari vuotta myöhemmin seutukunnallisuus vahvistui Keski-Karjalan Jetinan käynnistäessä toimintansa.
Kun Keski-Karjala -innostus oli huipussaan, tuntui todella siltä, että saamme seutukuntamme Suomen kartalle, kun vaan luomme ihmisiin ja elinkeinotoimijoihin uppoavia brändejä markkinoitaviksi. Tätä kesti pari kymmentä vuotta. Siinä ehtivät Värtsilän kunta yhdistyä Tohmajärveen ja Kesälahden kunta Kiteeseen.
Vuosituhannen vaihduttua kolmen jäljelle jääneen kunnan valtuustoissa ja viranhaltijajohdoissa alkoi pohdinta, kannattaako seudullisesta yhteistyöstä enää maksaa. No päätös oli, että ei kannata. KETI purkautui vuosi sitten. Jetina sentään säilyi, kun Keski-Karjalassa nähtiin vielä itsenäisen Leader-ryhmän tarve.
Näyttää siis siltä, että kunnat luottavat entistä enemmän omiin verkostoihinsa, ideoihinsa ja omiin kykyihinsä kehittämistyössään ja aluemarkkinoinnissa.
Kari Sarkkinen
kari.sarkkinen@kotikarjala.fi