Suo­ma­lai­sen ruo­an päi­vää viet­tiin tänä vuon­na 4.9. Päi­vän tar­koi­tuk­se­na on ko­ros­taa oman maan ruo­an ja raa­ka-ai­nei­den mer­ki­tys­tä. Sa­mal­la suo­ma­lai­nen ruo­ka­ket­ju ha­lu­taan tuo­da esil­le ja osoit­taa sil­le sen an­sait­se­maa ar­vos­tus­ta.

Suo­ma­lai­nen ruo­ka­kult­tuu­ri yh­dis­tää ny­ky­ään pe­rin­net­tä ja in­no­vaa­ti­oi­ta. Vaik­ka meil­lä syö­dään pal­jon myös muu­al­ta maa­il­mas­ta meil­le kul­keu­tu­nei­ta ruo­ka­la­je­ja, käy­te­tään nii­den­kin val­mis­tuk­ses­sa usein ko­ti­mai­sia raa­ka-ai­nei­ta. Mi­kä­pä sen pa­rem­paa, kuin kan­ta­rel­li pit­sas­sa!

Vah­vat alu­eel­li­set erot ruo­kien val­mis­tus­me­ne­tel­mis­sä ja ih­mis­ten ma­ku­tot­tu­muk­sis­sa ovat ai­ko­jen saa­tos­sa ta­soit­tu­neet. Syy­nä ovat niin kou­lu­lai­tos, ko­ti­ta­lous­neu­von­ta kuin kaup­pa­ket­jut­kin. Ruot­sin kans­sa yh­tei­siä ruo­ka­la­je­ja on myös run­saas­ti. Nii­hin kuu­lu­vat muun mu­as­sa her­ne­keit­to, pan­nu­kak­ku, li­ha­pul­lat ja las­ki­ais­pul­lat.

Sil­ti jo­kai­ses­ta maa­kun­nas­ta löy­tyy yhä omia eri­koi­suuk­sia. Itä- ja län­si­suo­ma­lai­set keit­ti­öt oli­vat en­ti­sai­kaan hy­vin eri­lai­sia. Län­si-Suo­mes­sa ruu­at kyp­sen­net­tiin yleen­sä keit­tä­mäl­lä ja ar­ki­lei­pä oli kui­vaa ha­pan­lei­pää, jota lei­vot­tiin vain kak­si ker­taa vuo­des­sa. Lei­vät säi­ly­tet­tiin var­tais­sa ka­ton ra­jas­sa tai eril­li­ses­sä lei­pä­ai­tas­sa.

Itä-Suo­mes­sa puo­les­taan lei­vot­tiin lei­pää vii­koit­tain, ja uu­neis­sa kyp­syi­vät lei­vän li­säk­si laa­ti­kot, pa­dat, pii­ra­kat ja ku­kot. Ha­pat­ta­mi­nen oli suo­sit­tu itäi­nen ruo­an­val­mis­tus­ta­pa ja sitä hyö­dyn­net­tiin myös lei­vän te­os­sa.

Idäs­tä tul­lei­ta ruo­kia ovat sie­net, rah­ka ja koko pe­rin­tei­nen pää­si­äis­tar­joi­lu kar­ja­lan­pais­tis­ta ja -pii­ra­kois­ta pu­hu­mat­ta­kaan. Ni­me­no­maan itäi­set vai­kut­teet erot­ta­vat Suo­men muis­ta Poh­jois­mais­ta. Tätä itäis­tä ruo­ka­kult­tuu­ria juh­lis­te­taan tu­le­va­na­kin vii­kon­lop­pu­na Sai­maan Sa­to­juh­lien ta­pah­tu­mis­sa myös tääl­lä Kes­ki-Kar­ja­las­sa.

Äs­ket­täin uu­ti­soi­tiin, et­tä et­nis­ten ruo­ka­kaup­po­jen mää­rä on kas­va­nut pää­kau­pun­ki­seu­dul­la 32-ker­tai­sek­si 15 vuo­den ta­kai­ses­ta. Uu­ti­soin­nis­sa mai­nit­tiin aa­si­a­lai­sen ruo­an ole­van mo­nil­le jo ar­ki­ruo­kaa. Näin eh­kä on, jos kat­soo asi­aa pää­kau­pun­ki­seu­dun nä­kö­kul­mas­ta.

Ai­na­kaan Sai­maan Sa­to­juh­liin liit­ty­vis­sä en­nak­ko­tie­dois­sa ei esiin­ny näi­tä et­ni­siä ruo­ka­la­je­ja. Pää­roo­lis­sa ovat pai­kal­li­set ka­lat, juu­rek­set, sie­net ja mar­jat. Us­kon, et­tä meil­lä tääl­lä Kes­ki-Kar­ja­las­sa jo­kai­sen lau­ta­sel­ta löy­tyy pai­kal­li­sis­ta tai ai­na­kin ko­ti­mai­sis­ta raa­ka-ai­neis­ta teh­tyä ruo­kaa ihan joka päi­vä.

Mir­ja Hurs­kai­nen