Luen sak­sa­lai­sen kir­jai­li­jan Erich Käst­ne­rin (1899-1974) alun pe­rin 1934 il­mes­ty­nyt­tä ro­maa­nia Kol­me mies­tä lu­mes­sa (Drei Män­ner im Schnee). Teos on ke­peä, haus­ka, epä­po­liit­ti­nen ja hy­väl­lä ta­val­la van­ha­nai­kai­nen. Juu­ri sik­si sitä on mu­ka­va lu­kea il­lal­la en­nen nuk­ka­maan­me­noa. Pi­din kir­jas­ta niin pal­jon, et­tä ti­la­sin sen äi­dil­le­ni syn­ty­mä­päi­vä­lah­jak­si. Pai­nos vuo­del­ta 1958 ei pal­joa mak­sa­nut.

Joku il­ta sit­ten pää­sin koh­taan, jos­sa te­ok­sen kol­me pää­hen­ki­löä is­tu­vat ho­tel­lin te­ras­sil­la ot­ta­mas­sa au­rin­koa. Eräs heis­tä to­te­aa: ”Pa­rin päi­vän ku­lut­tua me olem­me mus­tia kuin…”

Lu­ke­mi­se­ni py­säh­tyi n-sa­naan. Opis­ke­len sak­saa, ja sen vuok­si mi­nul­la on te­ok­sen sak­san­kie­li­nen ver­sio sän­ky­ni vie­res­sä. Vas­taa­vaa hal­ven­ta­vaa sa­naa käy­tet­tiin myös al­ku­pe­räis­teks­tis­sä.

En tien­nyt mitä aja­tel­la. Voin­ko an­taa äi­dil­le­ni lah­jak­si kir­jan, jos­sa käy­te­tään täl­lais­ta kiel­tä? Mi­nul­la on ta­pa­na ar­vos­tel­la lu­ke­ma­ni te­ok­set ne­tin kir­ja­pal­ve­lus­sa. Olin suun­ni­tel­lut an­ta­va­ni ro­maa­nil­le nel­jä tai vii­si täh­teä. Voi­sin­ko teh­dä sen hy­väl­lä omal­la tun­nol­la? Voi­sin­ko ohit­taa on­gel­mal­li­sen asi­an sil­lä pe­rus­teel­la, et­tä ky­sees­sä on ai­na­kin oman kä­si­tyk­se­ni mu­kaan ai­ka­naan neut­raa­li­na pi­det­ty il­mai­su? On­ko koh­tuu­ton­ta louk­kaan­tua vuon­na 1939 teh­dys­tä suo­men­nok­ses­ta?

Yh­den sa­nan ta­kia epä­po­liit­ti­ses­ta kir­jas­ta tuli het­kes­sä po­liit­ti­nen.

Joku ai­ka sit­ten käy­tiin kes­kus­te­lua sii­tä, tu­li­si­ko van­ho­jen las­ten­kir­jo­jen ra­sis­ti­nen kie­li päi­vit­tää ny­ky­päi­vään. Se ei he­rät­tä­nyt mi­nus­sa voi­mak­kai­ta tun­tei­ta, mut­ta Käst­ne­rin te­ok­sen yk­si sana sai mi­nut ajat­te­le­maan hal­ven­ta­vaa kie­len­käyt­töä laa­jem­min.

Soi­tin vel­jel­le­ni, joka on näy­tel­mä­kir­jai­li­ja. Ky­syin hä­nel­tä, kuin­ka ny­ky­maa­il­mas­sa voi esit­tää hah­mon, jol­la on ra­sis­ti­sia mie­li­pi­tei­tä tai joka käyt­tää hal­ven­ta­vaa kiel­tä. Ei­kö hah­mo voi il­mais­ta it­se­ään näin, jos käy­te­tyt sa­nat ja aja­tuk­set ei­vät edus­ta kir­jai­li­jan ar­vo­maa­il­maa vaan niil­lä py­ri­tään sa­no­maan jo­tain yh­teis­kun­nas­ta? Vel­je­ni sa­noi, et­tä ra­sis­tin esit­tä­mät nä­ke­myk­set täy­tyy voi­da il­mais­ta muil­la ta­voin. Louk­kaa­vis­ta sa­nois­ta ei kuu­luu muis­tut­taa. Ne kuu­lu­vat men­nei­syy­teen.

Se, et­tä tie­tyn sa­nan käyt­tö on ai­koi­naan ol­lut neut­raa­lia, ei oi­keu­ta sen käyt­töä ny­ky­a­jas­sa. Sa­noil­la luo­daan to­del­li­suut­ta. Us­kon, et­tä las­ten­kir­jai­li­ja­na ja pa­si­fis­ti­na tun­net­tu Käst­ner ei it­se­kään enää ha­lu­ai­si te­ok­ses­saan käy­tet­tä­vän ky­seis­tä sa­naa. Ken­ties hän pois­tai­si koko ky­see­na­lai­sen sa­nan­vaih­don rus­ket­tu­mi­ses­ta.

MIIK­KA KI­VI­NEN

miik­ka.ki­vi­nen@ko­ti­kar­ja­la.fi