Tääl­lä paik­ka­kun­nal­la syn­ty­nee­nä, kas­va­nee­na ja mel­kein koko ai­kui­si­kä­ni asu­nee­na olen saa­nut mel­koi­sen jou­kon tut­tu­ja. Jäl­ki­kas­vu to­te­si­kin, et­tä mi­nun kans­sa­ni ei toin­na läh­teä ruo­ka­kaup­paan, kun ai­na jään jut­te­le­maan tai suus­ta­ni kiin­ni, niin kuin tääl­lä ta­va­taan sa­noa. Ko­ro­na-ai­ka to­sin vä­hän ve­rot­ti näi­tä­kin ta­ri­noi­ta, mut­ta kyl­lä ai­na­kin mi­nun ikä­luok­ka­ni ih­mi­set vaih­ta­vat mie­lel­lään taas kuu­lu­mi­sia.