Tä­män Koti-Kar­ja­lan tee­ma­na on ra­ken­na, re­mon­toi ja si­sus­ta. Omat ko­ke­muk­se­ni kah­des­ta en­sim­mäi­ses­tä ra­joit­tu­vat lä­hin­nä lap­suu­tee­ni 1980-lu­vul­le, jol­loin van­hem­pa­ni pe­rus­kor­ja­si­vat yh­des­sä sil­lois­ten naa­pu­rei­dem­me kans­sa ko­tim­me, 1950-lu­vul­la ra­ken­ne­tun pa­ri­ta­lon. Muis­tan, et­tä van­hem­piem­me kan­ta­va­na aja­tuk­se­na pro­jek­tin suh­teen oli, et­tä kaik­ki yli­mää­räi­set sei­nät pu­ret­tai­siin. Meil­lä oli ne­li­hen­ki­nen per­he ja ko­tiim­me ha­lut­tiin li­sää ti­laa.

Työ oli niin iso, et­tä use­at yri­tyk­set kiel­täy­tyi­vät ura­kas­ta. Vih­doin löy­tyi teh­tä­vään so­pi­va te­ki­jä – hil­jai­nen ja rau­hal­li­nen mies ni­mel­tään Jus­si. Hä­nen apu­naan oli su­ku­lais­tem­me ja tut­ta­vi­am­me li­säk­si eri alo­jen am­mat­ti­mie­hiä. Rin­ta­ma­mies­ta­los­sa teh­tiin lä­hes kaik­ki uu­sik­si.

Olin kuu­si­vuo­ti­as, kun re­mont­ti al­koi. Lap­se­na se oli jän­nit­tä­vä ko­ke­mus, vaik­ka juu­ri mi­tään en saa­nut­kaan teh­dä. Muis­tan, et­tä ai­van työn al­ku­vai­hees­sa mi­nul­le kui­ten­kin an­net­tiin lupa aut­taa WC:n pur­ka­mi­ses­sa. Olin jo va­sa­ra kä­des­sä val­mii­na hak­kaa­maan la­vu­aa­rin ja pön­tön pa­la­sik­si, kun isä­ni tuli pet­ty­myk­sek­se­ni ker­to­maan, et­tä ne sääs­tet­täi­siin tu­le­vaa var­ten. Sei­näs­sä ole­vat laa­tat sain sen­tään lu­van ha­jot­taa. Har­mik­se­ni kui­ten­kin huo­ma­sin, et­tä ky­sees­sä oli muo­vi­nen plek­si, joka ei edes mur­tu­nut is­kuis­ta­ni.

Vaik­ka en pääs­syt­kään var­si­nai­siin hom­miin, oli re­mont­ti sil­ti elä­mys. Se vai­kut­ti jo­ka­päi­väi­seen elä­määm­me. Töi­den ete­ne­mi­sen mu­kaan nu­kuim­me vä­lil­lä tut­ta­viem­me luo­na, vä­lil­lä sau­nas­sa, jos­kus taas tel­tas­sa. Uk­ki­ni ra­ken­si pi­hal­le jou­to­lau­dois­ta hön­niä, jois­sa säi­ly­tet­tiin kai­ken­lai­sia tar­vik­kei­ta. Kaik­ki tämä oli lap­se­na jän­nit­tä­vää ja mu­ka­vaa.

Val­ta­va työ oli ala­ker­taan joh­ta­vien va­let­tu­jen be­to­ni­por­tai­den pur­ka­mi­ses­sa sekä kel­la­ri­ker­rok­sen huo­ne­kor­keu­den kas­vat­ta­mi­ses­sa. Muis­tan, et­tä ala­ker­ran lat­ti­aa pu­ret­ta­es­sa sen al­ta pal­jas­tui kal­lio. Sitä ha­jo­tet­tiin ikui­suu­del­ta tun­tu­neen ajan val­ta­val­la po­ral­la. Kun työt val­mis­tui­vat, tuli ala­ker­taan kak­si uut­ta huo­net­ta. Hal­ko­va­ras­ton koh­dal­le tuli iso­vel­je­ni huo­ne. Sau­naan tuli lat­ti­a­läm­mi­tys, mikä tun­tui hie­nol­ta.

Par­hai­ten muis­tan tuok­sut – tuo­reen puu­ta­va­ran, pö­lyn ja maa­lin. Ke­hi­tin myös jon­kin­lai­sen fo­bi­an tuk­ki­mie­hen­täi­tä koh­taan. Muis­tan vie­lä­kin nii­den rin­ta­pans­sa­rin ku­vi­on ja kouk­ku­jal­ko­jen tiu­kan pu­ris­tuk­sen, kun ne kii­pe­si­vät ihoa pit­kin. Myös nii­den omi­nais­ha­jun us­koin op­pi­nee­ni tun­nis­ta­maan. Tätä tai­to­a­ni ai­kui­set hie­man epäi­li­vät.

Re­mont­ti oli vie­lä kes­ken, kun aloi­tin kou­lun. Mi­nus­ta on va­lo­ku­va, jos­sa sei­son uu­si kou­lu­lauk­ku kä­des­sä­ni fark­ku­a­sus­sa, taus­tal­la ul­koa vie­lä täy­sin re­mon­tin kes­kel­lä ole­va ko­ti­ta­lom­me. Ku­vas­sa se on tum­man­vih­reä. Myö­hem­min talo maa­lat­tiin val­koi­sek­si. Ik­ku­nan­puit­teis­ta tuli rus­ke­at ja ka­tos­ta pu­nai­nen.

Re­mon­tin jäl­keen sain myös en­sim­mäi­sen oman huo­nee­ni.

Van­hem­pa­ni asu­vat yhä sa­mas­sa ta­los­sa Kuo­pi­on Nii­ra­las­sa. Tun­tuu has­sul­ta aja­tel­la, et­tä re­mon­tis­ta on jo yli 40 vuot­ta – sen al­ka­es­sa tuol­loin iki­van­hal­ta tun­tu­nut ra­ken­nus oli vas­ta kol­me­kymp­pi­nen.

Miik­ka Ki­vi­nen