Opin neulomisen mummoltani. Ensin hän opetti minua virkkaamaan ja sitten siirryimme neulepuikkoihin.
Varmasti olin alkuun turhautunut, kun koetin opetella nurjia ja oikeita silmukoita. Muistoihin on kuitenkin jäänyt vain ilo sekä onnistumisen riemu. Riemu siitä, kun olen esitellyt äidilleni ensimmäisen itse neulomani kaulahuivin. Tuo marjapuuron värinen tekele ei ollut mikään mestariteos, mutta se oli alku tärkeälle harrastukselle.
Äitini äidille villasukkien neulonta oli tärkeä harrastus. Hän neuloi elämänsä aikana useita satoja pareja. Niin paljon, että lopulta aloin lahjoittaa niitä jopa omille ystävilleni. Niille, joilla ei ollut lähipiirissä sukkien neulojia, eikä omaa kiinnostusta käsitöiden harrastukseen.
Neulominen on jälleen suosiossa. Instagramista voi löytää lukuisia neuloja influenssereita ja tilejä neuleohjeineen. Jopa ihan tavalliset harrastajat voivat myydä ohjeita omiin neuleisiinsa netissä.
Neulominen on noussut uutisiin myös olympialaisten myötä. Kesäolympialaisissa Tokiossa 2021 brittiläinen uimahyppääjä Tom Daley nousi otsikoihin neuloessaan kilpailujen välissä villapaitaa. Myös tämän vuoden talviolympialaisissa on uutisoitu useiden urheilijoiden tarttuvan neulepuikkoihin ja lankoihin odotusaikoina.
Minulle neulominen on jopa terapeuttista. Se vie pois arjen tuomaa stressiä. Neulominen rauhoittaa, vie minut flowtilaan, auttaa keskittymään kokouksissa tai tappamaan aikaa pitkillä ajomatkoilla. On palkitsevaa nähdä oman työnsä jälki heti. Lisäksi on ihanaa omistaa vaatekappaleita, jotka ovat uniikkeja ja itselle tärkeitä.
Pipojen neulomisesta on tullut minulle varmasti yhtä tärkeä kuin villasukkien neulomisesta mummolleni. Pipoja nimittäin neulon vuoden aikana lukuisia ja jakelen sitten ystävilleni. Eihän yksi ihminen tarvitse kymmentä erilaista pipoa.
En ole varma kummalle neulomukset tuovat enemmän iloa: tekijälleen vai saajalleen. Ainakin minulle paras palkinto neulomisesta on se, kun nään omia luomuksiani itselle tärkeiden ihmisen käytössä.
Roosa Sallinen