Nor­jas­sa voit os­taa tien­var­res­ta pai­kal­lis­ta hu­na­jaa il­man myy­jää.

Mut­kai­sia vuo­ris­to­tei­tä aja­es­sa vuo­no­jen poh­jal­la tör­mää tuon tuos­ta­kin kylt­tei­hin, jois­sa ke­ho­te­taan py­säh­ty­mään os­ta­maan pai­kal­lis­ta hu­na­jaa tai mar­jo­ja pie­nis­tä ki­os­keis­ta.

Ko­ju­jen oven pie­les­sä on Vip­ps-koo­di ja hin­ta. Mak­su jä­te­tään so­vel­luk­ses­sa. Sii­nä kaik­ki. Su­loi­sek­si ko­ris­tel­tu koju tuot­tei­neen, vir­tu­aa­li­nen mak­su­ta­pa ja luot­to sii­hen, et­tä ih­mi­set mak­sa­vat sen, mitä ot­ta­vat.

Eri­tyi­ses­ti eräs nor­ja­lai­nen le­väh­dys­paik­ka jäi mie­lee­ni, sil­lä siel­tä pai­kal­li­sen hu­na­jan li­säk­si oli­si voi­nut os­taa las­ten te­ke­miä ko­ru­ja – kel­po tapa ke­rä­tä hie­man tas­ku­ra­haa ja ko­keil­la yrit­tä­mis­tä.

Vas­taa­van­lai­seen luot­ta­muk­seen tör­mä­sin ke­säl­lä myös pie­nen pie­nes­sä lei­po­mos­sa. Pik­ku­rui­sen hir­si­mö­kin edes­sä kie­mur­te­li pit­kä jono. Jo­kai­nen jo­not­ta­ja as­tui vuo­rol­laan si­sään, teki pie­nen kier­rok­sen ja pa­la­si ulos pa­pe­ri­pus­si kou­ras­saan.

Kun it­se as­tuin mök­kiin ma­ta­lan oven­kar­min ali, jono kävi jär­keen. Vas­tas­sa oli lei­vi­nuu­nin läm­pö ja huu­maa­va pul­lan tuok­su. Si­säl­lä ei ol­lut myy­jää, kas­saa tai muu­ta­kaan hen­ki­lö­kun­taa, vain vas­ta­lei­vot­tu­ja pul­lia. Koko päi­vän läm­pi­mä­nä py­sy­neet pul­lat oli­vat peh­mei­tä ja her­kul­li­sia.

Lo­pul­ta kyse ei suin­kaan ole luot­ta­muk­ses­ta, vaan sii­tä, mitä se mah­dol­lis­taa. Pai­kal­li­sia tuot­tei­ta, pul­laa ja kä­si­töi­tä voi myy­dä il­man, et­tä nii­den ym­pä­ril­le tar­vit­see ra­ken­taa kah­vi­laa tai myy­mä­lää. Var­mas­ti juu­ri sik­si tuo hir­si­mö­kis­sä vain ke­säl­lä toi­mi­va ”lei­po­mo” pys­tyy toi­mi­maan niin pie­nel­lä vai­val­la.

Joku voi toki jät­tää Vip­ps-mak­sun lä­het­tä­mät­tä, mut­ta toi­min­ta­mal­li toi­mii sil­ti, kos­ka muu­ta­mien vää­rin­käyt­tä­jien ta­kia ei kaik­kien ym­pä­ril­le ra­ken­ne­ta kont­rol­lia. Omien yri­ty­si­de­oi­den ko­kei­le­mi­nen hel­pot­tuu ja pie­nes­tä­kin ide­as­ta voi syn­tyä jo­tain konk­reet­tis­ta.

Eh­kä juu­ri sik­si nuo pie­net, su­loi­set ko­jut jäi­vät mie­lee­ni. Ei suin­kaan pai­kal­li­sen hu­na­jan, ko­ru­jen tai her­kul­lis­ten pul­lien vuok­si, vaan sik­si, et­tä ne ovat osoi­tus sii­tä, mitä luot­ta­mus voi mah­dol­lis­taa.

Roo­sa Sal­li­nen