Ra­vin­to­laan men­nes­sä­ni toi­von ins­pi­roi­tu­va­ni jol­lain ta­val­la. Saa­va­ni ide­oi­ta esi­mer­kik­si sii­tä, mitä omas­sa ko­ti­keit­ti­ös­sä voi­si ko­keil­la. Jos­kus tun­tuu­kin, et­tä ase­tan­ko ra­vin­to­la­vie­rai­lul­le lii­an suu­ria pai­nei­ta. Tun­tuu, et­tei pel­käs­tään rii­tä, et­tä näl­kä läh­tee. Ra­vin­to­las­sa käyn­nin pi­tää ol­la elä­mys.

Eh­kä moi­nen aja­tus­mal­li joh­tuu sii­tä, et­tä käyn har­voin ra­vin­to­lois­sa ja nau­tin it­se ruu­an lait­ta­mi­ses­ta ja uu­sien re­sep­tien ko­kei­lus­ta ko­to­na. Ys­tä­vä­pii­ris­sä­ni on myös mo­nia tai­ta­via ruu­an­lait­ta­jia, osa jopa alan am­mat­ti­lai­sia, joil­ta olen poi­mi­nut val­ta­vas­ti ins­pi­raa­ti­o­ta ja op­pe­ja. Ra­vin­to­laa va­li­tes­sa lai­tan­kin pal­jon pai­no­ar­voa ar­vos­te­lui­den lu­ke­mi­sel­le, ka­ve­rei­den suo­si­tuk­sil­le sekä sil­le, mil­lai­nen fii­lis ra­vin­to­loi­den omas­ta so­si­aa­li­ses­ta me­di­as­ta vä­lit­tyy.

Vuo­si sit­ten Ita­li­aan mat­kus­ta­es­sa­ni olin on­nes­sa­ni. Olin juu­ri aloit­ta­nut ma­ku­mat­kan it­se­teh­ty­jen gnoc­c­hien ja mui­den tuo­re­pas­to­jen sekä täy­del­li­sen piz­za­tai­ki­nan met­säs­tyk­sen maa­il­maan. Odo­tin­kin re­sep­ti muis­tiin­pa­no­je­ni ole­van täyn­nä mat­kan jäl­keen.

Va­li­tet­ta­vas­ti to­tuus oli kui­ten­kin su­rul­li­nen. Ra­vin­to­la ra­vin­to­lan jäl­keen tuot­ti pet­ty­myk­sen, vaik­ka ko­kei­lim­me ys­tä­vä­ni kans­sa niin pai­kal­li­sia pik­ku paik­ko­ja kuin tu­ris­te­ja täyn­nä ole­via ra­vin­to­loi­ta. Ruo­ka mais­tui kui­ten­kin pa­rem­mal­ta, kun tuo­reet raa­ka-ai­neet nap­pa­si mu­kaan kau­pas­ta ja val­mis­ti ruu­an ret­ki­keit­ti­mel­lä ret­kei­ly­pa­kun ul­ko­puo­lel­la.

Toi­sin kui­ten­kin kävi Tans­kaan suun­na­tes­sa­ni. Tämä eh­kä kuu­los­taa hie­man koo­mi­sel­ta. Et­tä Tans­kas­ta sai­si pa­rem­man ra­vin­to­la­ko­ke­muk­sen kuin Ita­li­as­ta. Ei kui­ten­kaan pidä ym­mär­tää vää­rin, et­tä mat­kal­la Köö­pen­ha­mi­naan ins­pi­raa­ti­o­ta toi tans­ka­lai­nen ruo­ka­kult­tuu­ri. Suun­ta­sim­me mat­kal­la ko­re­a­lai­seen ja ja­pa­ni­lai­seen ra­vin­to­laan, jois­sa kum­mas­sa­kin niin ruo­ka kuin ra­vin­to­lan tar­jo­a­ma ko­ke­mus oli­vat mie­leen­pai­nu­via. Tans­kas­sa vie­rai­lun jäl­keen omaan keit­ti­öön ko­kei­luun me­ni­vät­kin niin bi­bim­bap, man­du-dump­li­git kuin eri­lai­set ver­si­ot ra­me­nis­ta­kin.

Ruu­an li­säk­si mie­leen­pai­nu­vaa oli myös ra­vin­to­loi­den vi­su­aa­li­nen il­me sekä tar­joi­lu. Ko­re­a­lai­ses­sa ra­vin­to­las­sa tar­joi­li­ja pyy­det­tiin pai­kal­le nap­pia pai­na­mal­la. Pöy­däs­sä oli kol­me ku­vi­o­ta: val­mis ti­laa­maan ruu­an, ha­lu­an ti­la­ta li­sää tai ha­lu­an mak­saa ruo­kai­lun. Eh­kä suo­ma­lai­se­na tämä osa läm­mit­ti eri­tyi­ses­ti sy­dän­tä, sil­lä ih­mis­kon­tak­ti ta­pah­tui omin eh­doin. Asi­a­kas­pal­ve­lus­ta ei kui­ten­kaan tin­git­ty tip­paa­kaan, päin vas­toin. Plus­sa­na oli myös, et­tei ku­kaan ky­sy­nyt, mil­tä ruo­ka mais­tuu juu­ri sil­loin, kun suu on täyn­nä ruo­kaa.

Roo­sa Sal­li­nen