Tohmajärven Urheilijat ry on kuluneen vuoden aikana nostanut profiiliaan näkyvästi. Yhdistyksen toiminta on vilkastunut ja uusia toimijoita on lähtenyt mukaan niin urheilemaan ja liikkumaan, kuin muuhunkin toimintaan. Tämän viikon printtilehdessä julkaistavien ToU:n liitesivujen jutut kertovat yhdistyksen toiminnassa vallitsevasta hyvästä meiningistä, mikä on lopulta kaikessa yhdistystoiminnassa se kaikkein tärkein asia. ToU:n puheenjohtajan Elina Väistön mukaan keskiössä ovatkin ihmiset ja hyvässä hengessä yhdessä tekeminen.
Niinhän se on. Tuskin kukaan haluaa olla mukana ideoimassa, kehittämässä ja toteuttamassa toimintaa hampaat irvessä ikävässä ilmapiirissä. Tai ainakin saa melko nopeasti toimia ihan keskenään.
Urheiluseuratoiminnan ytimessä kilpaurheilutoiminnalla on tietenkin tärkeä roolinsa. Se tarjoaa lapsille ja aikuisille mahdollisuuden konkreettisesti mitata taitojaan ja kehittymistään ja samalla testata stressin- ja paineensietokykyjäänkin. Seuraa lähdetään usein edustamaan isommissa porukoissa, jolloin me-henki tiivistyy ja unohtumattomia elämyksiä saa niin omista kuin muidenkin onnistumisista. Puhumattakaan kisamatkoilla solmituista ystävyyssuhteista, jotka saattavat kantaa läpi elämän.
Lasten yleisurheilukoulun ohjaajana ToU:ssa toimiva Mikko Löppönen muistuttaa myös urheiluseurojen tärkeästä roolista liikunnallisen elämäntavan juurruttajana. Hän on huolissaan kaiken ikäisten suomalaisten, erityisesti lasten ja nuorten, liikkumattomuuden lisääntymisestä. Hänen mielestään urheiluseurojen yksi vahvuus on niiden mahdollistamat lajikokeilut. Tohmajärven Urheilijoissa toimii tällä hetkellä hiihto-, judo-, yleisurheilu- ja tuoreimpana voimajaosto, joissa kaikissa on mahdollista käydä testaamassa lajin sopivuutta itselleen.
Urheiluseuratoiminta, kuten kaikki muukin yhdistystoiminta, tarvitsee vapaaehtoistoimijoita. Talkootyö onkin yksi olennainen asia, jota urheiluseuratoiminnassa mukana olevat lapset ja nuoret oppivat urheiluharrastuksen sivutuotteena. Vanhemmat, isovanhemmat, kummit ja kaimat kuljettavat ja kannustavat lapsia, huoltavat ja ohjaavat, myyvät kahvia ja itse paistamaansa pullaa kioskeissa, edustavat ja innostavat uusia harrastajia mukaan ja vievät liikunnan iloa eteen päin. Viisasten kivi onkin siinä, että nämä tärkeät toiminnan mahdollistajat saadaan mukaan ja pysymään mukana. ToU:n esimerkki näyttää, että se vaatii innostuneen ja positiivisen ilmapiirin, jota toimijat keskuudessaan vaalivat ja edelleen vahvistavat.
Hyvä synnyttää hyvää.
Mervi Venäläinen
mervi.venalainen@kotikarjala.fi