Olen suu­ri Ava­ra luon­to-oh­jel­man fani, ja lä­hin­nä sen eläin­maa­il­man. Kat­soin sitä jo lap­se­na, usein ukin kans­sa lau­an­tai-il­to­jen sau­nan jäl­keen ja ih­me­tel­tä­vää riit­ti. Ny­kyi­sin kat­son oh­jel­maa puo­li­so­ni kans­sa, joka pi­tää sii­tä vä­hin­tään­kin yh­tä pal­jon. Lap­se­na jak­sot kat­sot­tiin te­le­vi­si­os­ta sitä mu­kaa kuin nii­tä tuli. Nyt Yle Aree­nan suo­ra­tois­to­pal­ve­lun kaut­ta kat­sot­tu­na voi vä­hän va­li­koi­da ja usein Poh­jois­mai­den luon­toon liit­ty­vät jak­sot jää­vät her­käs­ti ek­soot­ti­sim­pien mai­den jal­koi­hin.

Muis­tan lap­suu­des­ta sen, mi­ten raa­dol­li­sel­ta oh­jel­ma jos­kus tun­tui. Van­hen­tu­es­sa toki ym­mär­sin, et­tä elä­män jat­ku­mi­seen kuu­luu luon­non oma kier­to­kul­ku, mut­ta kyl­lä ne ta­kaa-ajo­ti­lan­teet ja pien­ten otus­ten jää­mi­nen saa­liik­si tun­tui­vat hur­jil­ta. Mei­dän nuo­rim­mai­sen tyt­tä­ren koh­dal­la oh­jel­man kat­so­mi­nen jäi jak­soon, jos­sa suu­ri jouk­ko vuo­ren­rin­teel­le kii­ven­nei­tä mur­su­ja heit­täy­tyi alas kuo­le­maan. Syy­nä oli muis­taak­se­ni jää­kar­hun saa­liik­si jää­mi­sen uh­ka ei­kä mui­ta pa­ko­reit­te­jä ol­lut. Se mur­su­jen tö­mäh­te­ly vuo­ren sei­nä­mään, vie­lä­pä use­am­man yk­si­lön koh­dal­la näy­tet­ty­nä, oli lap­sel­lem­me lii­kaa.

Vä­hän ai­kaa sit­ten kat­soim­me nel­jäs­tä jak­sos­ta koos­tu­van Il­mo­jen tai­tu­rit -sar­jan. Sii­nä oli esi­mer­kik­si Na­mi­bi­an hie­ta­kyyh­ky­pa­ri, jon­ka uros käy hank­ki­mas­sa vet­tä au­rin­gon paah­tee­seen pe­sään jää­neel­le per­heel­leen. Se voi jou­tua len­tä­mään kym­me­nien­kin ki­lo­met­rien pää­hän ja juo­tu­aan it­se se upot­tau­tuu ve­teen, jol­loin sen höy­he­net kas­tu­vat. Pa­lat­tu­aan ta­kai­sin pe­säl­le, saa­vat poi­ka­set imet­tyä tar­vit­se­man­sa ve­den höy­he­nis­sä ole­vas­ta kos­teu­des­ta. Sar­jas­sa ker­rot­tiin myös pal­lo­hä­mä­häk­kei­hin kuu­lu­vas­ta iso­pa­vu­kis­ta, joka ra­ken­taa sei­tis­tään il­ma­pal­lon ja sii­tä roik­ku­mal­la se voi tuu­len mu­ka­na len­tää jopa tu­han­sien ki­lo­met­rien pää­hän. Toi­ses­sa jak­sos­sa näh­tiin me­hi­läi­syh­dys­kun­nan tie­dus­te­li­ja­me­hi­läi­nen, joka pe­säl­le pa­lat­tu­aan aloit­taa tans­sin, jol­la se vies­tii muil­le löy­tä­män­sä kuk­ka­ke­don suun­nan ja mat­kan pi­tuu­den sin­ne.

Voin suo­si­tel­la oh­jel­maa kai­kil­le. On hur­jan kieh­to­vaa kat­soa kai­ken­ko­kois­ten eläin­ten elä­mää, sel­viy­ty­mi­sen kan­nal­ta oleel­li­sia puu­hia sekä la­jien kes­ki­näis­tä kans­sa­käy­mis­tä ja kom­mu­ni­koin­tia. Mo­nen­kin eläi­men koh­dal­la tu­lee mie­tit­tyä, mi­ten evo­luu­tio on niis­tä muo­kan­nut juu­ri­kin sel­lai­sia, esi­mer­kik­si eri­koi­sem­man ul­ko­muo­don, ajan­saa­tos­sa har­jaan­tu­nei­den toi­min­ta­ta­po­jen tai mui­den eri­tyis­piir­tei­den osal­ta. Vaik­ka eri eläi­mien tar­koi­tuk­set ja elä­män­teh­tä­vät voi­vat vai­kut­taa pie­nil­tä, on niil­lä var­mas­ti omat mer­ki­tyk­sen­sä omas­sa eli­nym­pä­ris­tös­sään.

Sari Pit­ko

sari.pit­ko@ko­ti­kar­ja­la.fi