Sosiaali- ja terveysministeri on väläyttänyt mahdollisia huomattavia lisäleikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin. Julkisen talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta keinot ratkaisevat, syntyykö todellisia säästöjä vai pahoinvointia ja lisäkustannuksia.
Lisäleikkaukset osuisivat tilanteeseen, jossa lapsiperheköyhyys on selkeästi lisääntynyt ja hyvinvointialueiden palveluita on supistettu. Kuluvalla hallituskaudella järjestöavustuksia on jo ennestään päätetty vähentää 140 miljoonalla eurolla, joka tarkoittaa 37 prosentin pudotusta vuoden 2024 avustustasosta. Järjestöt ovat jo sopeuttaneet toimintaansa. Ristiriitaista onkin, että järjestöjä huudetaan apuun turvaamaan ihmisten hyvinvointia ja korvaamaan heikentyneitä julkisia palveluita, kun samanaikaisesti järjestöjen toimintaedellytyksiä merkittävästi huononnetaan.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat suomalaisen hyvinvoinnin ja varhaisen tuen etulinja. Ne tarjoavat neuvontaa, vertaistukea ja kohtaamispaikkoja matalalla kynnyksellä. Jos tämä toiminta ohenee, haasteet siirtyvät myöhemmin julkisiin palveluihin, kuten lastensuojelun sijaishuoltoon, psykiatriseen osastohoitoon ja muihin palveluihin, joiden kustannukset ovat moninkertaisia.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin saamilla STEA-avustuksilla rahoitetaan esimerkiksi kiusaamista kokeneiden lasten ja nuorten jälkihoidollista ryhmä- ja yksilötyötä, yksinäiseksi itsensä kokeville lapsille ja heidän huoltajilleen kohdistuvaa toimintaa ja tukea, sekä lasten, nuorten ja lapsiperheiden varhaista tukihenkilötoimintaa. Lisäleikkaukset kohdistuisivat juuri tähän toimintaan, joka ehkäisee ongelmien kärjistymistä.
Leikkausten vaikutukset näkyisivät nopeasti arjessa, kuten mielenterveyden tuen viivästymisenä, yksinäisyyden lisääntymisenä, vanhemmuuden kuormituksen kasvuna ja perheiden kriisien syvenemisenä. Tämän huolen jakavat myös kaikkien hyvinvointialueiden johtajat yhteisessä kannanotossaan, jossa todetaan järjestöjen avustusten lisäleikkausten lisäävän alueiden palvelutarvetta ja kustannuksia.
Kyse ei siis ole vain järjestöjen rahoituksesta, vaan koko yhteiskunnan kustannusten dynamiikasta ja siitä, haluammeko panostaa ehkäisevään työhön ja varhaiseen tukeen vai maksaa myöhemmin moninkertaisesti korjaavista palveluista. Lisäleikkaukset eivät olisi säästö vaan valinta siirtää kustannukset suurempina tulevaisuuteen. Se ei olisi sosiaalisesti eikä taloudellisesti kestävää.
PÄIVI TURKIA
toiminnanjohtaja
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri