Karjalaisen uutinen “Suomalaiset kulkevat entistä useammin taksilla hoitoon” paljastaa pysäyttävän asetelman. Pohjois-Karjalassa Kelan matkakorvauksia maksetaan asukasta kohden maan kärkitasoa. Se kertoo suoraan siitä, että palvelujen keskittämisellä on kova ja yhä kasvava hinta.
Kyse on rakenteellisesta ongelmasta. Palvelujen sijainnista päättävä hyvinvointialue ei vastaa täysimääräisesti niistä kustannuksista, joita sen ratkaisut aiheuttavat. Palveluja voidaan sulkea ja keskittää oman budjetin säästöjen nimissä, mutta hoitoon kuljettamisen lasku siirtyy suurelta osin Kelan eli valtion maksettavaksi. Osa jää asukkaille omavastuina, aikana, vaivana ja epävarmuutena.
Juuri tässä kohtaa järjestelmä vääristyy. Hyvinvointialue voi saada keskittämisen näyttämään säästöltä, vaikka todellisuudessa kustannukset vain siirtyvät toisaalle. Tämä on kuin hölmöläisten peiton korjaamista: toisesta päästä leikataan ja toiseen ommellaan, mutta kustannukset eivät katoa mihinkään.
Reuna-alueilla tämä näkyy suoraan arjessa. Asuinpaikka vaikuttaa yhä enemmän siihen, kuinka helposti hoitoon pääsee. Kun lähipalvelu katoaa, matkat pitenevät ja hoitoon hakeutumisen kynnys nousee. Vaikka Kela korvaa osan matkasta, asiakkaalle jää 25 euron omavastuu suuntaansa. Vähävaraiselle sekin voi olla liikaa. Pitkä matka ja kustannukset voivat johtaa siihen, että apua haetaan vasta liian myöhään – ja silloin seuraukset voivat olla vakavia.
Siksi on kysyttävä suoraan: miltä palveluverkko näyttäisi, jos myös kuljetuskustannukset kuuluisivat hyvinvointialueen vastuulle? Se pakottaisi huomioimaan päätösten todelliset kokonaiskustannukset ja hillitsisi keskittämisintoa, joka nyt perustuu liian kapeaan kustannuskuvaan. Samalla jouduttaisiin arvioimaan rehellisesti, onko järkevää pyörittää kallista taksirallia vai tuoda palveluja lähemmäs ihmisiä.
Pohjois-Karjalassa todellinen kustannustehokkuus ei synny siitä, että palvelut viedään kauas ja ihminen kuljetetaan perässä. Se syntyy siitä, että palvelut ovat saavutettavissa kohtuullisesti myös reuna-alueilla. Muuten syntyy vain paperisäästöjä, samalla kun kustannukset kasvavat toisaalla ja ihmisten yhdenvertaisuus heikkenee.
TARJA HYYKKY
Juuan apteekkari, aluevaltuuston 1.vpj