Pohjois-Karjalassa tehtiin vaikeita sote-säästöjä jo ennen valtakunnallista uudistusta. Kuntien tiukka talous pakotti yhdistämään palveluja ja tehostamaan toimintaa Siun sotea rakennettaessa. Luulisi, että valtio olisi huomioinut jo tehdyt säästöt, mutta valitettavasti kävikin päinvastoin.
Valtio laskee hyvinvointialueiden rahoitusta sen mukaan, kuinka paljon alueen ihmiset tarvitsevat palveluja. Pohjois-Karjalassa tarve on suuri muun muassa väestön ikääntymisen ja sairastavuuden vuoksi.
Siirtymätasaus kuitenkin leikkaa Pohjois-Karjalan rahoitusta. Siinä huomioidaan myös sote-menot ennen hyvinvointialueita – siis ajalta, jolloin Pohjois-Karjalassa menoja oli jo merkittävästi pienennetty vaikeilla säästöpäätöksillä ja toimintaa tehostamalla.
Lopputulos on nurinkurinen: jo tekemämme säästöt vähentävät nyt saamaamme rahoitusta, samalla kun korkeampi aiempi menotaso tuo osalle muista alueista lisää rahaa.
Vuonna 2026 Pohjois-Karjala menettää siirtymätasauksessa 55 miljoonaa euroa eli 340 euroa asukasta kohden – enemmän kuin mikään muu alue. Esimerkiksi Helsinki saa sen kautta 117 miljoonaa euroa lisää. Ei voi olla oikein, että säästämisestä rangaistaan ja korkeampaa aiempaa menotasoa palkitaan.
Seuraukset näkyvät Siun sotessa. Taloutta on sopeutettu voimakkaasti, mutta säästöpaine jatkuu. Meneillään olevat yhteistoimintaneuvottelut koskevat koko henkilöstöä, ja samalla huoli palvelujen turvaamisesta kasvaa.
Aluevaltuuston 1. varapuheenjohtajana olen kehityksestä vakavasti huolissani. Säästöissä ollaan rajalla, jossa lakisääteisten palvelujen turvaaminen voi vaarantua. Samalla henkilöstöltä vaaditaan yhä enemmän yhä pienemmällä joukolla, ja toistuvat yhteistoimintaneuvottelut lisäävät epävarmuutta työn jatkuvuudesta ja tulevaisuudesta.
Rahoitusmallia on korjattava. Rahoituksen on vastattava ihmisten todellista palvelutarvetta ja valtion on huomioitava, mitä alueilla on jo tehty. Samoja säästöjä ei voi vaatia kahteen kertaan.
Keskustan uusi Lähimalli tarjoaa tähän toisen suunnan: säästöjä haetaan palveluleikkausten sijaan hallinnosta. Päällekkäisiä rakenteita puretaan, päätösvaltaa tuodaan lähemmäksi ihmisiä ja alueille annetaan enemmän mahdollisuuksia järjestää palvelunsa omien olosuhteidensa mukaan.
Pääkaupunkiseudun ratkaisut eivät sellaisenaan sovi harvaan asuttuun Pohjois-Karjalaan. Jos alueella on vastuu palveluista, sillä pitää olla myös riittävät voimavarat ja todellinen mahdollisuus päättää niiden järjestämisestä.
Pohjois-Karjala on säästänyt jo. Nyt on valtion vuoro korjata rahoitusmalli. Säästetään hallinnosta – ei ihmisten tarvitsemista palveluista.
TARJA HYYKKY
Juuan apteekkari, aluevaltuuston 1.vpj