Lieksan ja Ilomantsin kuntoutussairaaloita suunnitellaan suljettaviksi säästöjen vuoksi. Vastustan tätä ratkaisua. Siun soten aluehallituksen 27.10. hyväksymän suunnitelman perustelut jättävät olennaisia kysymyksiä auki: missä potilaat jatkossa hoidetaan ja mitä heidän hoitonsa siellä maksaa?
Juuan apteekin apteekkarina olen nähnyt, miten palvelujen menettäminen vaikeuttaa arkea, lisää turvattomuutta ja heikentää kunnan elinvoimaa. Juuan terveyskeskussairaala muutettiin jo vuonna 2019 hoitosoluksi. Nyt meillä ei ole enää sitäkään. En halua Lieksan ja Ilomantsin asukkaiden kokevan samaa.
Kuntoutussairaalassa hoidetaan muun muassa potilaita, jotka eivät enää tarvitse keskussairaalaa mutta eivät vielä pärjää kotona. Siellä hoidetaan myös elämänsä loppuvaiheessa olevia. Miten turvataan saattohoito lähellä kotiseutua ja läheisten mahdollisuus olla vierellä? Viimeinen yhteinen aika ei saisi kulua pitkiin matkoihin.
Keskiselle alueelle suunnitellaan enintään 50 ikääntyneiden arviointi- ja kuntoutuspaikkaa. On kerrottava, millaista hoitoa niissä voidaan antaa ja missä hoidetaan edelleen sairaalahoitoa tarvitsevat.
Säästöjä suunnitellaan myös ensihoitoon ja pelastustoimeen. Miten keskittäminen ja valmiuden muutokset yhdessä vaikuttavat pitkien etäisyyksien alueilla? Vakuuttelu ei riitä. Miten apu ehtii perille öisin ja yksiköiden ollessa muissa tehtävissä?
Osastopaikkojen vähentämiselle on laskettu säästöarvioita. Onko niissä huomioitu hoito muualla, kuljetukset, kotihoidon lisätarve ja keskussairaalajaksojen mahdollinen pitkittyminen? Yhden yksikön säästö ei vielä osoita koko hoitoketjun säästöä.
Aluevaltuusto hyväksyi 8.10. yhteensä 216,4 miljoonan euron investointisuunnitelman vuosille 2027–2030. Sen mittakaavaa on arvioitava yhtä tiukasti kuin lähipalvelujen kustannuksia. Säästöhyödyt on osoitettava hankekohtaisesti korot, poistot ja ylläpito huomioiden.
Jos rahat eivät riitä palveluihin ja henkilöstöön, myös investointeja on uskallettava karsia tai lykätä. Ei voi olla niin, että ensin sidotaan rahat investointeihin ja sitten todetaan, ettei hoitoon, hoivaan ja riittävään henkilöstöön ole varaa.
Palveluverkon ja ensihoidon palvelutason muutokset on määrä tuoda aluevaltuuston päätettäviksi joulukuussa. Valtuuston on uskallettava muuttaa esitettyä suuntaa. Reuna-alueiden lähipalvelujen karsiminen ei saa olla vakioratkaisu koko hyvinvointialueen talousongelmiin.
TARJA HYYKKY
Juuan apteekin apteekkari,
aluevaltuuston 1. vpj