Siun Soten aluevaltuusto ilmeisesti suunnittelee Kiteelle peräti 120-paikkaisen ikääntyneiden asumisyksikön rakentamista. Näin maallikosta määrä tuntuu hurjalta, ja ymmärtääkseni muualle maakuntaan suunnitellaan tätä pienempiä yksiköitä.
Päätös aiheuttaa epävarmuutta ja ahdistusta, sillä tähän asti Siun Soten uudet linjaukset ovat yleensä merkinneet keskittämistä ja palveluiden loppumista isoilta alueilta.
Ettei vain olisi taka-ajatuksena sulkea hoitopaikat aluksi Kesälahdelta ja sitten Rääkkylästä ja Tohmajärveltä ja pakkosiirtää hoidettavat Kiteelle? Kiteeläisille vallankäyttäjille tämä tietenkin sopii mainiosti, mutta meille tuleville palvelujen tarvitsijoille se tietää paitsi lähipalvelun menettämistä myös autioituvia rakennuksia, menetettyjä työpaikkoja ja hiljentyviä kyliä.
Huolestunein mielin
SIRPA SUOMALAINEN,
Kesälahti