Hy­vin­voin­ti­val­tio lu­paa hoi­vaa, tur­vaa ja huo­len­pi­toa. Se lu­paa, et­tä ku­kaan ei jää yk­sin sil­loin, kun voi­mat eh­ty­vät tai elä­mä mu­re­nee. Tämä lu­paus mi­ta­taan kaik­kein kirk­kaim­min sii­nä, mi­ten koh­te­lem­me ikään­ty­nei­tä – nii­tä, joi­den har­teil­le yh­teis­kun­ta on ai­ka­naan ra­ken­tu­nut. Kui­ten­kin ky­se­lyi­den tu­lok­set tuo­vat esiin, et­tä jopa kak­si kol­ma­so­saa suo­ma­lai­sis­ta ei luo­ta van­hus­ten hoi­don tur­val­li­suu­teen.

Jul­ki­nen kes­kus­te­lu kes­kit­tyy hen­ki­lös­tö­pu­laan, kus­tan­nuk­siin ja te­hok­kuu­teen. Ne ovat tär­kei­tä ky­sy­myk­siä täs­sä ajas­sa, mut­ta nii­den al­le ei saa hau­tau­tua se kaik­kein tär­kein: on­ko hoi­va jär­jes­tet­ty niin, et­tä se on yli­pää­tään enää mah­dol­lis­ta jär­jes­tää jat­ka­mal­la ku­ten en­nen­kin? Osaam­me­ko roh­ke­as­ti mu­kau­tua ai­kaan ja tar­pei­siin? Meil­lä on jo ole­mas­sa mah­dol­li­suuk­sia ot­taa käyt­töön eri­lai­sia hoi­van muo­to­ja, joil­la vah­vis­te­taan myös omais­taan hoi­ta­vien ase­maa. Ky­sy­mys kuu­luu­kin, et­tä roh­ke­nem­me­ko tart­tua nii­hin? Us­kal­lam­me­ko muut­taa ra­ken­tei­tam­me riit­tä­väs­ti?

Hyvä ikään­ty­nei­den hoi­va ei ole suo­ri­te. Se ei ole täy­tet­ty tar­kis­tus­lis­ta, kir­jat­tu toi­men­pi­de tai op­ti­moi­tu mi­nuut­ti­mää­rä. Se on en­nen kaik­kea ai­kaa, läs­nä­o­loa, jat­ku­vuut­ta ja koh­taa­mis­ta. Se on sitä, et­tä ih­mi­nen näh­dään ko­ko­nai­se­na – elä­män­ta­ri­nan­sa, haa­voit­tu­vuu­ten­sa ja ar­vok­kuu­ten­sa ko­ko­nais­ku­va­na.

Kun hoi­va ty­pis­tyy mit­ta­reik­si ja tuo­tan­to­lu­vuik­si, syn­tyy kui­lu sen vä­lil­le, mitä eet­ti­ses­ti kes­tä­vä hoi­va edel­lyt­tää ja mitä ar­ki mah­dol­lis­taa. Kui­lu ei tar­koi­ta vain ra­haa tai re­surs­se­ja. Se tar­koit­taa sitä, et­tä jär­jes­tel­mä vaa­tii hoi­vaa, jota se ei it­se mah­dol­lis­ta.

Tä­män kui­lun seu­rauk­set ei­vät ole yk­sit­täi­siä poik­ke­a­mia. Ne muut­tu­vat ra­ken­teik­si: hen­ki­lös­tön vaih­tu­vuu­dek­si ja ikään­ty­nei­den ko­ke­mak­si tur­vat­to­muu­dek­si. Vie­lä va­ka­vam­paa on se, et­tä kui­lu ku­lut­taa nii­tä ih­mi­siä, jot­ka hoi­vaa an­ta­vat.

Hoi­ta­juus on am­mat­ti, mut­ta se on myös kut­su­mus vas­tuu­seen ja rin­nal­la kul­ki­jak­si. Se pe­rus­tuu osaa­mi­seen, etiik­kaan ja in­hi­mil­li­seen har­kin­taan. Kun hoi­ta­ja jou­tuu tois­tu­vas­ti toi­mi­maan ris­ti­rii­das­sa oman am­mat­tie­tiik­kan­sa kans­sa – kii­reen, re­surs­si­pu­lan tai jäy­kän oh­jauk­sen vuok­si – syn­tyy uu­pu­mus­ta. Se ei ole heik­kout­ta ei­kä osaa­mat­to­muut­ta. Se on seu­raus sii­tä, et­tä työ teh­dään jär­jes­tel­mäs­sä, joka ei tue hy­vää työ­tä.

Hy­vän hoi­van puo­lus­ta­mi­nen on myös hy­vän hoi­ta­juu­den puo­lus­ta­mis­ta. Se tar­koit­taa riit­tä­viä re­surs­se­ja, mut­ta myös luot­ta­mus­ta am­mat­ti­lai­siin. Se tar­koit­taa joh­ta­mis­ta, joka kuun­te­lee ar­kea ei­kä ai­no­as­taan ra­port­te­ja. Se tar­koit­taa sitä, et­tä tur­val­li­suut­ta ei tuo­te­ta pel­käl­lä kont­rol­lil­la, vaan vah­vis­ta­mal­la osaa­mis­ta, yh­tei­söl­li­syyt­tä ja eet­tis­tä har­kin­taa.

Tur­val­li­suus ei syn­ny pa­pe­reis­ta, vaan ih­mi­sis­tä. To­del­li­nen tur­val­li­suus syn­tyy sii­tä, et­tä hoi­ta­jal­la on mah­dol­li­suus py­säh­tyä, kuun­nel­la ja ar­vi­oi­da ti­lan­net­ta ko­ko­nai­suu­te­na.

Hy­vin­voin­ti­val­ti­on mo­raa­li­nen mit­ta on sen kyky suo­jel­la ih­mi­sar­voa. Ikään­ty­nei­den hoi­vas­sa tämä tar­koit­taa sitä, et­tä ih­mi­nen ei ole kus­tan­nu­se­rä ei­kä ris­ki, vaan ar­vo­kas yk­si­lö elä­män­sä vii­mei­seen het­keen saak­ka ja sen jäl­keen­kin.

Ky­sy­mys on eet­ti­nen: ra­ken­nam­me­ko jär­jes­tel­mää, joka kes­tää ih­mis­ten in­hi­mil­li­syy­den – vai jär­jes­tel­män, joka ku­lut­taa sen?

Hy­vän hoi­van ke­hit­tä­mi­nen on tu­le­vai­suu­den ra­ken­ta­mis­ta. Se on in­ves­toin­ti luot­ta­muk­seen, am­mat­ti­tai­toon ja yh­teis­kun­nal­li­seen kes­tä­vyy­teen.

Jos ha­lu­am­me hy­vin­voin­ti­val­ti­on, joka pi­tää lu­pauk­sen­sa, mei­dän on var­mis­tet­ta­va, et­tä hoi­va on kes­tä­vää – ta­lou­del­li­ses­ti, in­hi­mil­li­ses­ti ja mo­raa­li­ses­ti.

Jo­kai­sen hoi­vaa ja tur­vaa tar­vit­se­van on sitä saa­ta­va. Tämä teh­dään mah­dol­li­sek­si vain vai­kut­ta­vil­la muu­tok­sil­la; hoi­van eet­ti­sen ja ra­ken­teel­li­sen muu­tok­sen mah­dol­lis­ta­mi­sel­la!

Sil­lä lo­pul­ta yh­teis­kun­ta, joka ei kan­na hei­koim­pi­aan, ei kan­na it­se­ään.

SAN­NA KO­SO­NEN

Ter­vey­den­hoi­ta­ja, Ikä­o­saa­mi­sen ke­hit­tä­mi­nen ja joh­ta­mi­nen, Yamk

Poh­jois-Kar­ja­lan hy­vin­voin­ti­a­lu­een val­tuu­tet­tu ja hal­li­tuk­sen jä­sen