Äi­tien­päi­vän al­la on hyvä py­säh­tyä poh­ti­maan, mitä äi­tiys nyky-Suo­mes­sa oi­ke­as­taan on. Äi­tiy­den voi­ma ei pii­le suu­ris­sa pu­heis­sa, vaan en­nen kaik­kea jo­ka­päi­väi­sis­sä te­ois­sa. Lap­si on tark­ka ha­vain­noi­ja, joka op­pii enem­män sii­tä, mitä hän nä­kee, kuin sii­tä, mitä hä­nel­le sa­no­taan.

Hy­vät käyt­täy­ty­mis­mal­lit juur­tu­vat lap­seen, kun hän nä­kee nii­den to­teu­tu­van käy­tän­nös­sä. Kii­tol­li­suus, ys­tä­väl­li­syys ja toi­sen kun­ni­oit­ta­mi­nen ei­vät ole vain ko­ru­lau­sei­ta, vaan ak­tii­vi­sia te­ko­ja. Ne het­ket, jol­loin äi­ti py­säh­tyy aut­ta­maan tois­ta, hä­nen ta­pan­sa pu­hua koh­te­li­aas­ti tai se päät­tä­väi­syys, jol­la hän koh­taa vas­toin­käy­mi­set, muu­raa­vat lap­sen ar­vo­poh­jan pe­rus­ki­viä.

Äi­ti on lap­sen en­si­si­jai­nen toi­min­nal­li­nen esi­ku­va, joka ei vain neu­vo vie­res­tä, vaan kää­rii hi­hat it­se. Ak­tii­vi­nen te­ke­mi­nen ja ai­to osal­lis­tu­mi­nen yh­tei­seen ar­keen opet­ta­vat lap­sel­le, et­tä asi­at ei­vät ta­pah­du it­ses­tään. Kun äi­ti tart­tuu toi­meen – oli ky­sees­sä sit­ten ko­ti­työt, työp­ro­jek­tit tai har­ras­tuk­set – hän vies­tii lap­sel­le ah­ke­ruu­den mer­ki­tyk­ses­tä.

Tämä hil­jai­nen kas­va­tus opet­taa, et­tä elä­mäs­sä kan­nat­taa yrit­tää ja teh­dä par­haan­sa. Äi­din us­ko lap­seen ja kan­nus­tus yrit­tä­mi­seen ovat se voi­ma, joka kan­taa sil­loin­kin, kun lap­si it­se epäi­lee tai­to­jaan. Sa­mal­la äi­ti, joka ta­voit­te­lee omia unel­mi­aan, an­taa lap­sel­leen eväät it­sen­sä ar­vos­ta­mi­seen ja elä­män­hal­lin­taan.

Äi­ti, joka us­kal­taa näyt­tää lap­sel­leen, et­tä vir­heis­tä voi op­pia ja et­tä ar­jes­sa on ti­laa epä­on­nis­tu­mi­sil­le, opet­taa jo­tain täy­del­li­syyt­tä ar­vok­kaam­paa: in­hi­mil­li­syyt­tä. Yrit­tä­mi­nen ja par­haan­sa te­ke­mi­nen on ai­na tär­ke­äm­pää kuin vir­heet­tö­myys.

Mei­dän on kui­ten­kin muis­tet­ta­va, et­tä äi­tiy­den kä­si­te on mo­ni­nai­nen ei­kä äi­tien­päi­vän juh­la ra­jau­du vain pe­rin­tei­siin roo­lei­hin. Äi­tiyt­tä kun to­teu­te­taan mo­nis­sa muo­dois­sa: yk­sin­huol­ta­ji­na, si­jais­van­hem­pi­na, uus­per­heis­sä tai vaik­ka­pa mum­mou­te­na. Mu­ka­na on myös nii­tä äi­te­jä, jot­ka kamp­pai­le­vat vä­sy­myk­sen, yk­si­näi­syy­den tai mie­len­ter­vey­den haas­tei­den kans­sa. Äi­tiys ei ole ai­na ruu­suil­la tans­si­mis­ta, vaan se on myös vai­kei­ta ai­ko­ja, jois­sa tar­vi­taan tu­kea ja ym­mär­rys­tä.

Tär­ke­ää on luo­da yh­teis­kun­ta, jos­sa on ti­laa äi­tiy­den koko kir­jol­le – myös heil­le, jot­ka ko­ke­vat lap­set­to­muu­den tus­kaa tai jot­ka ei­vät koe "ihan­ne­äi­din" muot­tia omak­seen. Jo­kai­nen äi­ti an­sait­see tul­la näh­dyk­si ja ar­vos­te­tuk­si oma­na ai­nut­laa­tui­se­na it­se­nään.

Tänä äi­tien­päi­vä­nä voim­me poh­tia, mi­ten te­ki­sim­me täs­tä juh­las­ta kaik­kia äi­te­jä ar­vos­ta­van. Äi­dit ei­vät ai­no­as­taan näy­tä mal­lia maa­il­mas­ta, vaan he luo­vat sitä jo­kai­sel­la va­lin­nal­laan. Ar­vos­te­taan siis äi­tiyt­tä sen koko laa­juu­des­saan, jo­hon kuu­lu­vat mm. ai­tous, ah­ke­ruus ja in­hi­mil­li­syys – piir­teet, jot­ka an­ta­vat lap­sil­lem­me eväi­tä toi­von ja ym­mär­ryk­sen täy­tei­seen elä­mään.

LAH­JA-ELI­NA VA­TA­NEN

äi­ti, sh, th, THM, YAMK

alue- ja kun­ta­val­tuu­tet­tu (kesk