Kärnän Sukuseura Ry on perustettu vuonna 1982 Joensuussa. Sääntöjensä mukaisesti se säilyttää ja vaalii Kärnän suvun historiaa, tietoja, perinteitä ja yhteydenpitoa. Seura kerää talteen suvun vaiheita, valokuvia ja tarinoita, jotka rikastuttavat sukututkimusta ja edistävät sukulaisten yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. Seura julkaisee myös Kärnä-sukuun liittyvää kirjallisuutta, joka tukee sukututkimusta ja tuo esiin suvun merkittävää historiaa.
Kahden vuoden välein järjestetään eri puolilla Suomea sukukokoukset ja välivuosina usein myös sukutapaamiset. Ne kokoavat sukuseuran jäseniä ja heidän perheitään yhteiseen keskusteluun ja hauskan pitoon sekä jakamaan sukutietoa, tarinoita ja kokemuksia. Sukuseurakokoontumisten rinnalla kokoontuu myös jäsenistön serkkutapaamiset, jotka tuovat omaa uutta ja nuorta ilmettään tapahtumiin.
Kärnän Sukuseura vastaanottaa jatkuvasti uutta tietoa eri sukuhaaroista ympäri Suomen ja tallentaa sen tulevien sukupolvien hyödyksi. Suvulla on neljä perinteistä sukuhaaraa ja toiminta-aluetta, vaikkakin Kärnät ovat levittäytyneet ympäri Suomea, ja heitä on runsaasti myös eri puolilla maailmaa. Toiminta-alueina ovat Itä-Suomen Kiihtelysvaaran, Pohjanmaan Lappajärven, Kainuun sekä Kaakkois-Suomen Savitaipaleen alueet.
Alueille on aikoinaan perustettu myös omat sukututkimustyöryhmät. Tarkoitus on, että alueelliset työryhmät tekevät oman alueensa sukukirja- ja muuta sukututkimusta sekä sukutietojen keräämistä. Itä-Suomen ja Kiihtelysvaaran työryhmä on ollut näistä aktiivisin ja tekee edelleen uraauurtavaa työtä sukuseuran ja sen tietojen keruun eteen. Se on koonnut myös monta julkaistua Kärnän sukuteosta. Myös Lappajärven Kärnät ovat tehneet valtavan työn kootessaan tietoa ja julkaistessaan ”Juureni Lappajärvellä” -kirjan. Sille olisi edelleen kysyntää, mutta ymmärtääksemme joidenkin lähteiden mukaan kirja olisi jo myyty loppuun ja joidenkin lähteiden mukaan niitä vielä jossain olisi saatavilla. Jos tiedätte, että kirjoja olisi edelleen Lappajärven varastoissa, pyydämme mahdollisimman pian ottamaan yhteyttä sukuseuraan sähköpostilla: karnasuku@karnasukuseura.fi. Kainuun ja Savitaipaleen työryhmät ovat toimineet satunnaisemmin ja tällä hetkellä toiminnassa on hiljaiseloa.
Tällä kirjoituksella haemme kiinnostuneita toimijoita näihin kaikkiin työryhmiin. Toivomme mukaan myös nuoria toimijoita. Nuorilla on paljon uutta ideaa ja nykyaikaisina toimintatapoja, jotka ovat enemmän kuin tervetulleita. Samalla turvataan parhaiten myös sukuseuratoiminnan jatkuvuutta.
Pyydämme, että otatte rohkeasti yhteyttä em. Kärnän sukuseuran sähköpostiin. Annamme mielellämme tietoa ja tukea tiedon keruuseen ja selvitystyön aloittamiseen ja sen järjestämiseen.
Kiihtelysvaaran sukutyöryhmän aktiivit Yrjö ja Seija Kärnä ovat koonneet tietoa ja ajatuksia, miten sukutyöryhmät toimivat. ”Sukututkimus on jatkuva prosessi, eikä koskaan täysin valmis. Sukututkimukseen ja tietojen keräykseen tarvitaan itsestä lähtevää innostusta ja kiinnostusta sukuun sekä sen historiaan. Alueelliset työryhmät ovat osa tätä tärkeää toimintaa. Työryhmään kuuluvilla henkilöillä on tietoa oman alueensa historiasta sukunsa asuinpaikoista. Ryhmässä he saavat toisiltaan tukea, innostusta, ideoita ja jakaa tehtäviä keskenään. Sukuseurassa on myös olemassa jo olevaa tutkittua tietoa, mitä voi käyttää oman työn tukena. Tietoa kerätään tietojen täydentämiseen ja tallentamiseen sekä uusiin alueellisiin kirjoihin ja julkaisuihin.
Mistä tietoa sitten saa? Oma suku, lähipiiri on ensisijainen tiedon lähde. Lisäksi tietoa saa perukirjoista, kirkkoherran virastoista, maakuntien ja valtion arkistoista, historian kirjoista, haastatteluista, Suomen sukututkimusseurasta, HisKi – historiakirjojen hakuohjelmasta, SSHY – Suomen Sukuhistoriallisesta yhdistyksestä sekä Genistä, joka on sukututkimukseen liittyvä Internetin yhteisöpalvelusta. Tänä päivänä löytyy paljon tutkittua sukutietoa myös internetistä. ”
Erityisesti toivomme, että tämä viesti saavuttaa ja innostaa Pohjanmaan Lappajärven, Kainuun sekä Kaakkois-Suomen Savitaipaleen sukuhaarojen edustajia sukututkimukseen. Ja niin kuin edellä oli jo mainittu, sukuseura auttaa ja tukee toiminnan aloittamiseen sekä on tukena kaikissa sukututkimuksiin liittyvissä haasteissa. Linkillä vain yhteys Sukuseuraan ja tervetuloa mukaan mielenkiintoiseen ja palkitsevaan sukuseuratoimintaan. Täällä teitä jo odotetaan!
KÄRNÄN SUKUSEURA RY:N HALLITUS