TOH­MA­JÄR­VI

Mer­vi Ve­nä­läi­nen

Toh­ma­jär­ven Mai­ju Las­si­la –te­at­te­ril­la ei tänä ke­sä­nä näh­dä te­at­te­ri­ryh­män esi­tyk­siä. Ei ai­na­kaan etu­kä­teen har­joi­tel­tu­ja. Imp­ro­vi­saa­ti­oe­si­tyk­siä sen si­jaan saa­te­taan näh­dä­kin, mi­kä­li te­at­te­ria tois­ta vuot­ta oh­jaa­van Tee­mu Jaa­ti­sen suun­ni­tel­mat to­teu­tu­vat.

– Jos po­ru­kal­la on in­toa ja sil­tä tun­tuu, niin lop­pu­ke­säs­tä saa­te­taan joku esi­tys jär­jes­tää.

Ke­sä­kuun alus­ta läh­tien te­at­te­ri­kär­pä­sen pu­re­mat har­ras­ta­jat ovat ko­koon­tu­neet te­at­te­ril­le imp­roi­le­maan.

– Aja­tus oli aloit­taa imp­rot jo vii­me ke­sä­nä, mut­ta se vaan jo­ten­kin jäi. Nyt, kun esi­tyk­set pe­rut­tiin, niin tun­tui hy­väl­tä al­kaa teh­dä jo­tain, Tee­mu ker­too.

IMP­RO­VI­SAA­TI­OL­LA on te­at­te­ri­tai­tees­sa pit­kät pe­rin­teet. Jo 1400-lu­vul­la Eu­roo­pas­sa esi­tet­tiin to­reil­la näy­tel­miä, jois­sa juo­nen kään­teet oli mie­tit­ty en­nal­ta, mut­ta rep­lii­kit syn­tyi­vät vas­ta ylei­sön edes­sä.

Tee­mul­le imp­ro­vi­saa­tio on en­nen kaik­kea haus­ka­pi­toa yh­des­sä.

– Ko­keil­laan ja ope­tel­laan yh­de­sä eri­lai­sia imp­ro­vi­saa­ti­o­tek­nii­koi­ta, pe­le­jä ja leik­ke­jä. Tu­los­vas­tuu­ta ei ole, ei­kä ole tar­koi­tus teh­dä mi­tään val­miik­si.

– Jon­kun ver­ran har­joi­tel­laan te­at­te­rin te­ke­mi­seen liit­ty­viä tek­nii­koi­ta, mut­ta enim­mäk­seen lei­ki­tel­lään, Tee­mu nau­rah­taa.

Ke­säimp­roi­hin on ovet au­ki jo­kai­sel­le, oli­pa te­at­te­ri­har­ras­ta­ja tai ei. Esiin­ty­mis­pak­koa ei ole, ja kuun­te­luop­pi­laak­si­kin voi ha­lu­tes­saan men­nä.

– Jos yh­tään kiin­nos­taa, niin voi tul­la vaik­ka si­vus­ta seu­raa­maan. Il­moit­tau­tua ei tar­vit­se, ja po­ruk­kaan mah­tuu. Vink­ki­nä myös muil­le alu­een har­ras­ta­jil­le, joil­ta ke­sän esi­tyk­set on pe­rut­tu, Tee­mu vink­kaa.

YLI 40 VUOT­TA te­at­te­ria har­ras­ta­nut Vei­jo Hä­mä­läi­nen op­pii imp­ro­har­joi­tuk­sis­sa yhä uut­ta te­at­te­rin te­ke­mi­ses­tä ja it­ses­tään.

– Imp­ro­vi­saa­tio on mi­nul­le uut­ta. On mie­len­kiin­tois­ta, et­tä voi ke­hi­tel­lä jo­ta­kin epä­to­del­lis­ta ja äly­tön­tä, ja up­po­aa sii­hen ihan täy­sin.

– Te­at­te­rin la­val­la on op­pi­nut pel­kää­mään mo­kaa­mis­ta, mut­ta imp­roil­les­sa se ei hait­taa. Imp­ros­ta saa työ­ka­lu­ja nii­hin ti­lan­tei­siin, kun la­val­la pu­to­aa ei­kä muis­ta rep­liik­ke­jä, Vei­jo to­te­aa.

Imp­ro­vi­saa­tio on myös vas­ta­pai­noa muul­le te­at­te­rin te­ke­mi­sel­le.

– Näy­tel­mää teh­dään mel­ko ku­ri­na­lai­ses­ti, mut­ta täs­sä saa ol­la ren­nom­min. Oman ko­ke­muk­se­ni mu­kaan imp­ro opet­taa kuun­te­le­maan tois­ta ja an­ta­maan toi­sel­le ti­laa, Tee­mu sa­noo.