Houkuttelin itseni pari viikkoa sitten mukaan Karhurockiin, vaikka esiintyjälista ei erityisemmin sytyttänytkään. Ajattelin maksaa siitä ilosta, että voisin kohdata uusia ihmisiä ja jutella vanhojen tuttujen kanssa.
Tätä riemua sainkin joka euron edestä! Monta mielenkiintoista tarinaa, jutunjuoksutusta ja sananvaihtoa sain kesämuistojeni arkkuun. Ehkä jokunen tanssiaskelkin tuli otettua.
Pisimpään mieleeni jäivät asumaan parikymppisen tuntemattoman miehen odottamattomat sanat. Mies viittilöi minut luokseen baaritiskille ja totesi:
”Sinun silmistä näkyy elämän ilo. Se on harvinaista. Kerro tämä asia miehellesikin.”
Myönteiseksi tulkittavasta viestistä olin toki mielissäni, mutta erikoinen kommentti tuntemattoman suusta sai myös hämmentymään. Mikä hänet sai sanomaan noin? Kuinka hän itse koki oman elämänsä? Halusiko hän tietoisesti herättää ajattelemaan?
Siipiä tai sädekehään en miehellä havainnut, mutta syvyysulottuvuus oli aistittavissa.
Syövän kokeneena ja siitä selviytyneenä minulla on kaikki mahdolliset syyt tuntea iloa elämän lahjasta. Silti kiitollisuuden ja ilon tunteiden välissä on elämä välillä tasaraitaharmaata ja kiirepuristimessa mehustumista.
Jäin miettimään sitä, kuinka usein itse muistan sanoa kauniita ja kohottavia sanoja kanssakulkijoilleni. Mukavasta hiusmallista, kivasta vaatteesta tai vaikka avuliaisuudesta mainitseminen ei paljoa vaadi, mutta se tuo hyvää mieltä nostattavaa henkeä.
Olenko mahtanut erikseen mainita saamastani hyvästä palvelusta, työtovereiden joustavuudesta, ystävyyden kokemuksen merkityksestä tai läheisten pelkän olemassa olon tärkeydestä?
Sanat jotka matkaan saatamme muuttavat maailmaa. Hyvä sana lisää hyvyyttä ympärillämme. Paha sana pimentää näkymää ja eristää meitä toisistamme.
Tärkeää on ymmärtää, että suustamme putoavat sanat kertovat ensisijaisesti jotain meistä itsestämme. Viljelemämme ajatukset ja puheet paljastavat meidät ja syventävät persoonamme laatua - hyvässä ja pahassa.
Kriittistä mielipiteen ilmaisua tarvitaan, mutta senkin voi tehdä rakentavassa hengessä vastapuolta arvostaen. Rivien välit, sanavalinnat ja painotukset voivat ratkaista sen, eteneekö viesti jatkokäsittelyyn vai jääkö kiehumaan loukkaantumissopassa.
Lomien jälkeen kouluihin ja työpaikoille palannut väki totuttelee taas ottamaan paikkaansa viestinnän viidakossa. Kauniina toiveena voi heittää, että jokainen miettisi hetken, kuinka itse oman viestinsä vastaan ottaisi toisen sanomana - ja sen jälkeen vaikka lisäksi buustia hyvää tarkoittaviin sanoihin.
Riitta Hakulinen
riitta.hakulinen@kotikarjala.fi