Hou­kut­te­lin it­se­ni pari viik­koa sit­ten mu­kaan Kar­hu­roc­kiin, vaik­ka esiin­ty­jä­lis­ta ei eri­tyi­sem­min sy­tyt­tä­nyt­kään. Ajat­te­lin mak­saa sii­tä ilos­ta, et­tä voi­sin koh­da­ta uu­sia ih­mi­siä ja ju­tel­la van­ho­jen tut­tu­jen kans­sa.

Tätä rie­mua sain­kin joka eu­ron edes­tä! Mon­ta mie­len­kiin­tois­ta ta­ri­naa, ju­tun­juok­su­tus­ta ja sa­nan­vaih­toa sain ke­sä­muis­to­je­ni ark­kuun. Eh­kä jo­ku­nen tans­si­as­kel­kin tuli otet­tua.

Pi­sim­pään mie­lee­ni jäi­vät asu­maan pa­ri­kymp­pi­sen tun­te­mat­to­man mie­hen odot­ta­mat­to­mat sa­nat. Mies viit­ti­löi mi­nut luok­seen baa­ri­tis­kil­le ja to­te­si:

”Si­nun sil­mis­tä nä­kyy elä­män ilo. Se on har­vi­nais­ta. Ker­ro tämä asia mie­hel­le­si­kin.”

Myön­tei­sek­si tul­kit­ta­vas­ta vies­tis­tä olin toki mie­lis­sä­ni, mut­ta eri­koi­nen kom­ment­ti tun­te­mat­to­man suus­ta sai myös häm­men­ty­mään. Mikä hä­net sai sa­no­maan noin? Kuin­ka hän it­se koki oman elä­män­sä? Ha­lu­si­ko hän tie­toi­ses­ti he­rät­tää ajat­te­le­maan?

Sii­piä tai sä­de­ke­hään en mie­hel­lä ha­vain­nut, mut­ta sy­vyy­su­lot­tu­vuus oli ais­tit­ta­vis­sa.

Syö­vän ko­ke­nee­na ja sii­tä sel­viy­ty­nee­nä mi­nul­la on kaik­ki mah­dol­li­set syyt tun­tea iloa elä­män lah­jas­ta. Sil­ti kii­tol­li­suu­den ja ilon tun­tei­den vä­lis­sä on elä­mä vä­lil­lä ta­sa­rai­ta­har­maa­ta ja kii­re­pu­ris­ti­mes­sa me­hus­tu­mis­ta.

Jäin miet­ti­mään sitä, kuin­ka usein it­se muis­tan sa­noa kau­nii­ta ja ko­hot­ta­via sa­no­ja kans­sa­kul­ki­joil­le­ni. Mu­ka­vas­ta hius­mal­lis­ta, ki­vas­ta vaat­tees­ta tai vaik­ka avu­li­ai­suu­des­ta mai­nit­se­mi­nen ei pal­joa vaa­di, mut­ta se tuo hy­vää miel­tä nos­tat­ta­vaa hen­keä.

Olen­ko mah­ta­nut erik­seen mai­ni­ta saa­mas­ta­ni hy­väs­tä pal­ve­lus­ta, työ­to­ve­rei­den jous­ta­vuu­des­ta, ys­tä­vyy­den ko­ke­muk­sen mer­ki­tyk­ses­tä tai lä­heis­ten pel­kän ole­mas­sa olon tär­key­des­tä?

Sa­nat jot­ka mat­kaan saa­tam­me muut­ta­vat maa­il­maa. Hyvä sana li­sää hy­vyyt­tä ym­pä­ril­läm­me. Paha sana pi­men­tää nä­ky­mää ja eris­tää mei­tä toi­sis­tam­me.

Tär­ke­ää on ym­mär­tää, et­tä suus­tam­me pu­to­a­vat sa­nat ker­to­vat en­si­si­jai­ses­ti jo­tain meis­tä it­ses­täm­me. Vil­je­le­mäm­me aja­tuk­set ja pu­heet pal­jas­ta­vat mei­dät ja sy­ven­tä­vät per­soo­nam­me laa­tua - hy­väs­sä ja pa­has­sa.

Kriit­tis­tä mie­li­pi­teen il­mai­sua tar­vi­taan, mut­ta sen­kin voi teh­dä ra­ken­ta­vas­sa hen­ges­sä vas­ta­puol­ta ar­vos­ta­en. Ri­vien vä­lit, sa­na­va­lin­nat ja pai­no­tuk­set voi­vat rat­kais­ta sen, ete­nee­kö vies­ti jat­ko­kä­sit­te­lyyn vai jää­kö kie­hu­maan louk­kaan­tu­mis­so­pas­sa.

Lo­mien jäl­keen kou­lui­hin ja työ­pai­koil­le pa­lan­nut väki to­tut­te­lee taas ot­ta­maan paik­kaan­sa vies­tin­nän vii­da­kos­sa. Kau­nii­na toi­vee­na voi heit­tää, et­tä jo­kai­nen miet­ti­si het­ken, kuin­ka it­se oman vies­tin­sä vas­taan ot­tai­si toi­sen sa­no­ma­na - ja sen jäl­keen vaik­ka li­säk­si buus­tia hy­vää tar­koit­ta­viin sa­noi­hin.

Riit­ta Ha­ku­li­nen

riit­ta.ha­ku­li­nen@ko­ti­kar­ja­la.fi