Kä­vim­me ke­sä­lo­mal­la Poh­jan­maal­la Vim­pe­lis­sä, jos­ta isä­ni suku on läh­töi­sin. Mi­nus­ta on kieh­to­va aja­tus, et­tä kaik­ki isää­ni edel­tä­vien su­ku­pol­vien mie­het 1500-lu­vul­ta läh­tien viet­ti­vät käy­tän­nöl­li­ses­ti kat­so­en koko elä­män­sä Lap­pa­jär­ven ym­pä­ris­tös­sä – ai­na­kin mi­kä­li in­ter­ne­tin su­ku­tut­ki­mus­si­vus­to­ja on us­ko­mi­nen. It­se olen asu­nut lä­hes­tul­koon kym­me­nel­lä eri paik­ka­kun­nal­la eri puo­lil­la Suo­mea ja ul­ko­mail­la.

Olin haa­veil­lut mat­kas­ta jo jon­kin ai­kaa, sil­lä edel­li­ses­tä vie­rai­lus­ta on vie­räh­tä­nyt ai­na­kin 10 vuot­ta. Aja­tuk­se­na oli, et­tä vie­lä hy­väs­sä kun­nos­sa ole­va, en­si vuon­na 80 täyt­tä­vä isä­ni sai­si esi­tel­lä paik­ko­ja mi­nul­le ja po­jal­le­ni.

Lap­pa­jär­ven ran­nal­ta vuok­raa­mam­me mök­ki oli täy­del­li­nen idyl­li. Pian saa­pu­mi­sem­me jäl­keen vii­si­vuo­ti­as poi­ka­ni juok­sen­te­li ym­pä­ri hiek­ka­ran­taa ja ton­tin edus­tal­la ole­vaa saar­ta, jon­ne vei pui­nen sil­ta. ”Mi­ten tääl­lä Vim­pe­lis­sä voi ol­la näin hie­noa?” hän ih­met­te­li ja teki pai­kas­ta esit­te­ly­vi­de­on su­ku­lai­sil­lem­me.

Al­ku­päi­vät ku­lui­vat kaar­na­lai­vo­ja veis­tel­les­sä ja nii­tä ui­tel­les­sa. Vim­pe­lis­tä jo 1960-lu­vul­la pois muut­ta­neen isä­ni saa­vut­tua kä­vim­me tu­tus­tu­mas­sa hä­nen lap­suu­den­ko­tiin­sa, sekä nyt jo pu­ret­tuun ”van­haan Ki­vi­seen”, jos­sa isä­ni oli viet­tä­nyt en­sim­mäi­set noin 10 elin­vuot­taan. Ta­los­sa oli asu­nut isä­ni ja tä­män van­hem­pien li­säk­si isä­ni mum­mo sekä uk­ki­ni kol­me si­sa­rus­ta, jois­ta yk­si oli per­heel­li­nen.

Tänä ke­sä­nä isä ker­toi mi­nul­le en­sim­mäis­tä ker­taa, et­tä ta­loon tuli säh­köt vas­ta 1950-lu­vul­la – käy­tän­nös­sä tämä oli tar­koit­ta­nut tu­van ka­tos­sa ole­vaa lamp­pua, jota käy­tet­tiin hy­vin sääs­te­li­ääs­ti. Si­sä­ves­so­ja ei ol­lut ja juok­se­va vesi tuli myös vas­ta 50-lu­vul­la. Leh­mien juo­ma­ve­si kul­ki rän­niä pit­kin na­vet­taan.

”Oli­ko ta­los­sa hii­riä”, ky­syin isäl­tä­ni, kun pais­toim­me mak­ka­roi­ta Lap­pa­jär­ven ran­nas­sa. ”Tot­ta kai”, hän vas­ta­si.

Mi­nua häm­men­si kuul­la, mil­lai­sis­sa olo­suh­teis­sa isä­ni on elä­män­sä en­si vuo­det elä­nyt. Enää en ih­met­te­le, mik­si hä­neen ei lain­kaan ve­toa maa­lais­ro­man­tiik­ka. Isäl­le­ni esi­mer­kik­si las­tu­le­vy mer­kit­see käy­tän­nöl­li­syyt­tä ja ny­ky­ai­kaa - täys­pui­set ka­lus­teet ovat van­ha­nai­kai­sia ja köm­pe­löi­tä. Muu­tet­tu­aan pa­ri­kymp­pi­se­nä Jy­väs­ky­lään hän os­ti it­sel­leen sa­teen­var­jon, ka­los­sit ja pii­pun – hä­nel­le ne edus­ti­vat kau­pun­ki­lai­suut­ta. Maal­le hän ei ha­lun­nut kos­kaan pa­la­ta.

Van­has­ta Ki­vi­ses­tä on jäl­jel­lä maa­laa­mat­to­mis­ta hir­sis­tä ra­ken­net­tu ait­ta sekä tii­li­nen na­vet­ta­ra­ken­nus. Otan ton­tin edus­tal­ta va­lo­ku­van, jos­ta au­ke­nee nä­ky­mä la­keuk­sil­le. Ke­säi­sel­lä tai­vaal­la on kum­pu­pil­viä, ja oraal­la ole­vat pel­lot jat­ku­vat etääl­le met­sän­ra­jaan saak­ka. Tien ja ojan reu­nas­sa kas­vaa voi­kuk­kia. Kau­kai­suu­des­sa nä­kyy muu­ta­mia ra­ken­nuk­sia.

Sa­maa mai­se­maa Vim­pe­lin Lyp­sin­maas­sa kat­soi­vat ai­koi­naan myös mi­nun esi-isä­ni ja -äi­ti­ni.

MIIK­KA KI­VI­NEN

miik­ka.ki­vi­nen@ko­ti­kar­ja­la.fi