Mielipidekirjoituksissa on tuotu esille, että Rääkkylässä kiertää huhu ikääntyneiden asumisyksikkö Pihlajakodin sulkemisesta. Huhu ei pidä paikkansa, eikä Siun sote ole lakkauttamassa ikääntyneiden asumispalveluja Rääkkylästä.
Rääkkylässä toimiva Pihlajakoti on 34-paikkainen ikääntyneiden palveluasumisen asumisyksikkö, ja se sijaitsee samassa osoitteessa kuin Rääkkylän sosiaali- ja terveysasema. Siun sote selvittää paraikaa eri kunnissa sijaitsevia toimitilojaan, jotta ne vastaisivat parhaalla mahdollisella tavalla sekä toiminnan että asiakkaiden tarpeita.
Selvityksessä arvioidaan ensinnäkin sitä, mikä on asumispaikkojen tarve tulevaisuudessa väestörakenteen muuttuessa Rääkkylässäkin. Toiseksi tavoitteena on, että Rääkkylään saataisiin asianmukaiset tilat ikääntyneiden asumispalveluihin. Osa Pihlajakodin tiloista on aikoinaan muokattu terveysaseman vuodeosastosta asumiskäyttöön, eivätkä ne kaikilta osin täytä nykyvaatimuksia.
Ikääntyneiden asumispalveluja on siis jatkossakin Rääkkylässä, eikä huoleen niiden lakkaamisesta ole aihetta. Tavoitteenamme on turvata ikääntyneiden hyvä elämä ja elonehtoo lähipalveluina kaikille pohjoiskarjalaisille.
EIJA RIEPPO, ikääntyneiden palvelujen toimialuejohtaja
JENNI HALONEN, ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen palvelujohtaja
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote