Rääkkylän Paksuniemessä viihtyy koko perhe. Paksuniemi avaa kautensa tänä vuonna jo vappuna. Kuva: Irma Lehikoinen
Irma Lehikoinen
Rääkkylässä, Saimaaseen kuuluvan Oriveden rannalla sijaitseva Koivuniemi Camping edustaa monella tapaa alueelle tyypillistä yritystä - siellä, kuten useassa muussakin paikallisessa majoituskohteessa, matkailupalvelut yhdistyvät luontevalla tavalla kulttuurihistoriaan ja taiteeseen.
– Rääkkylästä on muotoutunut kulttuurikylä, jossa luovuus kukkii, tiivistää hankekoordinaattori Minna Rautiainen-Cimrin Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -hankkeesta.
Koivuniemi Campingin tarina kytkeytyy kiinteästi Rääkkylän historiaan. Leirintäalueen vuonna 1920 rakennettu, kulttuurihistoriallisesti merkittävä päärakennus toimi kunnanlääkärin vastaanottona ja asuntona aina 1960-luvulle saakka, jolloin Rääkkylään keskustaan rakennettiin terveyskeskus.
Rakennukseen liittyy monta hienoa tarinaa. Koivuniemen yrittäjä Riitta Ward kertoo, että vielä nykyäänkin ihmiset tulevat jakamaan hänelle muistojaan ja kokemuksiaan ajalta, kun rakennuksessa oli vielä lääkärin vastaanotto.
Myöhemmin Koivuniemessä toimi emäntäkoulu ja hirsiveistokoulu. Leirintäalueen mökit ovatkin veistokoululaisten rakentamia.
– Ne ovat historiallisia ja merkittäviä tälle paikalle. Ei niitä voi ikinä viedä pois, Ward sanoo.
Taide ja kulttuuri ovat kiinteä osa myös Koivuniemen nykypäivää. Paikan isännällä, irlantilaisella kuvataitelijalla Patrick Wardilla, on talon päärakennuksessa esillä ainutlaatuinen mosaiikkitaidenäyttely. Myös Koivuniemen vieraat pääsevät halutessaan tutustumaan kuinka mosaiikkia tehdään ja mistä inspiraatiota ammennettaan.
Myyttien, tarinoiden ja laulun kehto
Koivuniemi Camping on yksi 39 yrityksestä ja yhdistyksestä, jotka ovat mukana Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -hankkeessa. Liperin, Heinäveden ja Rääkkylän yhteinen kaksivuotinen matkailuhanke kestää vuoden loppuun. Koivuniemen lisäksi Rääkkylästä ovat mukana Paksuniemi, Villa Ruusula, Karjalanruusu M. Halonen, Kihaus Folk, Leikkimuseo Kotista, Koistinen Kantele, Saimaan saaristonkehittämisyhdistys ja Karelia Cottages.
Hankekoordinaattori Minna Rautiainen-Cimrin kertoo, että hankkeen kärkitarkoituksena on kehittää alueen matkailua sekä erityisesti reitistöjä. Tämän vuoden aikana syntyikin 222 kilometrin mittainen Pohjoisen Saimaan runkoreitti, jota pitkin voi pyöräillä Rääkkylästä Heinävedelle. Lisäksi jokaiseen kuntaan tehtiin useita pienempiä soratiereittejä.
– Tämä on gravelpyöräilijöiden paratiisi, sillä meiltä löytyvät Suomen kauneimmat soratiet, Minna sanoo.
Rautiainen-Cimrin korostaa pohjoisen Saimaan alueen ainutlaatuisuutta.
– Täällä ovat Suomen ainoat ortodoksiset luostarit Valamo ja Lintula. Kun nämä yhdistetään reitistöihin, saadaan Luostarista luostariin -vaellus. Pohjoisella Saimaalla on paljon tällaisia ainutlaatuisia asioita, joita pyrimme nostamaan hankkeen avulla esiin.
Rautiainen-Cimrinin mielestä Pohjoisen Saimaan alueella on oma, erityinen henkensä. Karjalaisuus, ortodoksisuus ja lukuisat perinteet ovat edelleen luonnollinen osa ihmisten arkea ja elämää. Moni jatkaa äitinsä ja mummonsa perinteitä: ruisleipä leivotaan mummolta perittyyn taikinajuureen ja pöytään katetaan karjalaisittain sen seitsemää sorttia vieraille tarjottavaksi.
– Karjalainen vieraanvaraisuus on meidän supervoimamme. Tämä on myös kalevalaisten tarinoiden, myyttien, laulun ja kanteleen soiton kulttuurinen kehto, Rautiainen-Cimrin tunnelmoi.
”It’s amazing!”
Koivuniemen matkailijoista lähes puolet saapuu Keski-Euroopasta.
– Heillä on usein mukanaan omat kanootit ja polkupyörät, Riitta Ward sanoo.
Pohjoinen Saimaa kiinnostaa myös kotimaisia matkailijoita. Rautiainen-Cimrin ja Ward kertovat, että alkuvuodesta Helsingissä järjestetyillä matkamessuilla vastaanotto oli innostunutta.
Wardin mukaan ihmisiin vetosivat hyvin yksinkertaiset asiat.
– Kerroin, että meillä on pieni leirintäalue, sauna, uimaranta, hyvä huoltorakennus, grillikatos ja puutarha, sekä ihana vanha päärakennus, jossa miehellä mosaiikkinäyttely. Ei tarvitse olla paljoa, Ward sanoo.
Moni ilmoitti saman tien olevansa tulossa. Riitta Wardin mielestä Koivuniemen vahvuus onkin juuri mutkattomuus ja aitous.
– Ei mitään feikkiä. Mie haluan, että tämä pysyy luonnollisena paikkana, jonne on helppo tulla vaikka uudestaankin.
”It’s amazing” on yleisin palaute, mitä Ward ulkomaisilta vierailtaan saa.
– He eivät välttämättä osaa itsekään kuvailla, mitä tai mikä se on. Mutta se tunne mikä heille tulee – se on ”amazing”.
Rautiainen-Cimrin sanoo, että samaisilla matkamessuilla usea perheenisä tai -äiti tuli kertomaan, että suunnitelmissa on matkustaa Pohjois-Karjalaan esimerkiksi Lapin sijaan. Perusteina olivat puolet läheisempi sijainti ja halvemmat hinnat.
Rautiainen-Cimrin nostaa esiin myös alueen monimuotoisen luonnon. Kun ilmastonmuutos tekee myös Keski-Euroopasta kesäisin tukalan kuuman, näkee Rautiainen-Cimrin Pohjoisen Saimaan lähes erämaankaltaisen alueen Euroopan ”Vilpolana”.
– Saimaa on timantti, seuraava Välimeri, Rautiainen-Cimirin kiteyttää.
KAINALOJUTTU: Vapaa-ajan asukkaiden tapaaminen tänä vuonna Haapasalmessa
Rääkkylän kevääseen ja kesään kuuluvat esimerkiksi Kihaus Folk Festival sekä elokuussa järjestettävä Kukkakuhhaus.
Kesäkuun loppupuolella järjestetään perinteinen ja suosittu vapaa-ajan asukkaiden tapaaminen, tällä kertaa Haapasalmen kylässä.
– Viime kesänä Kivisalmen lavalla oli 150 osallistujaa. Tapahtuma on kiertänyt eri kyliä ja nyt on vuorossa Haapasalmen vuoro. Ohjelmassa on esimerkiksi kylän ja esittelyä sekä ajankohtaisia kunta-asioita, Rääkkylän kunnan kehityssihteeri Raita Joutsensaari sanoo.
Poimintoja Rääkkylän keväästä ja kesästä
Saimaa by Cycle -pyöräilytapahtuma la 3.5 klo 10–15 Rääkkylä, Paksuniemi - Tule mukaan pyöräilemään Pohjoisen Saimaan uusia pyöräilyreittejä.
Keväthulinat Kaupparinteellä pe 16.5.2025 klo 9–17
Vapaa-ajan asukkaiden tapaaminen ti 24.6.2025 klo 18.00 (Haapasalmen kylätalolla osoitteessa Pantii 55, Rasivaara)
Kihaus Folk Festival 27.-29.6.2025
Kukkakuhhaus 15.-17.8.2025 päivittäin klo 10–17
Rääkkylän kesätorit järjestetään 23.5.-8.8.2025 pe klo 9–13. Torille on saatu uusi torikatos, jossa pidetään kesäkahvilaa edellisten vuosien tapaan.