Syn­ty­vyy­den ja lap­si­mää­rän ro­mah­dus on kan­sal­li­nen to­si­a­sia, joka vai­kut­taa vää­jää­mät­tä mo­niin kun­tien ja hy­vin­voin­ti­a­lu­ei­den teh­tä­viin. Tä­hän ke­hi­tys­kul­kuun voi­daan suh­tau­tua mo­nel­la ta­val­la: joku kau­his­te­lee ja kyy­nis­tyy, toi­nen taas pe­rään­kuu­lut­taa päät­tä­jil­tä te­ko­ja, joil­la saa­tai­siin tie­tyn kun­nan tai alu­een lap­si­lu­ku nou­suun.

Tu­le­vai­suu­teen va­rau­tu­mi­nen, vi­si­oin­ti ja suun­nit­te­lu ovat vält­tä­mät­tö­myyk­siä. Sil­ti toi­voi­sin kes­kus­te­luun vie­lä yh­tä nä­kö­kul­maa, joka tun­tuu tyys­tin unoh­tu­neen: ne lap­set, jot­ka ovat meil­lä täs­sä ja nyt. Per­heet, joi­den va­lin­ta on asua jopa tääl­lä syr­jä­seu­duil­la; ih­mi­set, jot­ka ovat ha­lun­neet li­sään­tyä, vaik­ka il­mei­ses­ti ku­kaan muu ei niin enää tee­kään; pa­luu­muut­ta­jat, jot­ka jät­tä­vät työn­sä, ko­tin­sa ja ai­em­man elä­män­pii­rin­sä tul­lak­seen ta­kai­sin lap­suus­mai­se­miin­sa ja tar­jo­tak­seen omil­le lap­sil­leen – niin, mitä? Hie­man vä­hek­sy­väl­tä tun­tuu lä­hes päi­vit­täin lu­kea tai kuul­la, et­tä lap­sia ei enää ole tai ai­na­kin hei­tä on lii­an vä­hän, lap­si­per­heet ovat läh­te­neet muu­al­le. Kyl­lä mei­tä tääl­lä yhä on, ja meil­lä­kin on vä­liä.

Oli­pa lap­sia kak­si­kym­men­tä tai kak­si­sa­taa, on heil­le ky­et­tä­vä jär­jes­tä­mään vä­hin­tään la­ki­sää­tei­set pal­ve­lut. To­si­sei­kat tu­li­si siis hy­väk­syä ja voi­ma­va­rat suun­na­ta sen miet­ti­mi­seen, mi­ten saa­daan jär­jes­tet­tyä nuo pal­ve­lut jär­ke­väs­ti ja in­hi­mil­li­ses­ti täl­le jo ole­mas­sa ole­val­le, vaik­ka­kin pie­nel­le lap­si­mää­räl­le. Tä­hän tar­vi­taan uu­den­lais­ta ajat­te­lua, roh­kei­ta ko­kei­lu­ja ja kiin­nos­tus­ta kat­soa oman na­van, oman kun­nan ja eh­kä myös oman maan ra­jo­jen ul­ko­puo­lel­le. Em­me ole yk­sin tä­män il­mi­ön kans­sa Ki­teel­lä tai Kes­ki-Kar­ja­las­sa, em­me edes Suo­mes­sa.

Hyvä lap­suus on jo­kai­sen lap­sen oi­keus myös har­vaan asu­tuil­la alu­eil­la. Ja voi­han ol­la, et­tä pa­ras kei­no vai­kut­taa tu­le­vaan kun­ta­lais­ten mää­rään pii­lee­kin juu­ri sii­nä, mil­lä ta­val­la koh­te­lem­me ny­kyi­siä lap­si­am­me.

LEA PEN­NA­NEN

kun­ta­vaa­lieh­do­kas, sit.