Opettajat ja muut opetusalan ammattilaiset ovat jo pitkään olleet huolissaan nuorten suullisen ja kirjallisen ilmaisutaidon tilasta. On käynyt ilmi, että joka vuosi suuri määrä nuoria on vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta huonon lukutaidon takia.
Kuten tiedetään, niin lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat käsi kädessä. Vähän, tai ei ollenkaan muuta, kuin pakollisia oppikirjoja lukevat ovat yleensä huonoja kirjoittajia. Monet oppilaat eivät pysty tuomaan esille pitempiä asiakokonaisuuksia, ainakaan kirjallisesti. Lauserakenteissakin on puutteita. Poikkeavia lahjakkuuksia tietenkin on.
Moni oppilas, hänen vanhempansa ja jopa opettajakin vetoaa siihen, ettei tänä tekoälyn aikana tarvita entisajan oppilaiden ainekirjoittajan taitoja. Väite ei mielestäni pidä paikkaansa. Esimerkiksi nuorten kirjallisissa työpaikkahakemuksissa kirjoittamistaidon puute todetaan liian usein ja se voi tyrmätä työpakan saamisen. Digitaitoja atarvitaan tänä aikana, mutta on vahinko, että kännykät ja tietokoneet ovat selättäneet kirjat, sekä sanoma- ja aikakauslehdet vapaa aikaan kuuluvina välineinä. Myöskin suomen kieli köyhtyy ja jopa vääristyy tietokonekielen takia, koska se helposti siirtyy puhe- ja kirjoituskieleen.
Kodin tehtävänä olisi laittaa lasten lukuharrastus alulleen melkeinpä vauvaiässä. Pieni lapsikin kuuntelee mielellään lukemista, vaikka ei ymmärräkään asiaa. Näin luettiin aikanaan omille lapsenlapsilleni jo ennen heidän päiväkotiin menoaan. Kiinnostus kirjoihin syttyy ja vahvistuu iän myötä. Jo päiväkoti ikäisistä huomataan onko luettu lapselle, vaiko pelattu hänen kanssaan tietokonepelejä. Monet nuoret sanovat, että kirjoituksissa he keskittyvät olennaiseen, eivätkä pitkiin jorinoihin. Karjalaisessakin oli jokin aika sitten juttu, jossa kerrottiin, että ylioppilaskirjoituksissa on suomen kielessä annettu osalle oppilaista liian hyviä arvosanoja kirjoitusten tasoon nähden. En kannata tuollaista menettelyä.
JORMA KINNUNEN
Joensuu