Il­mas­sa on syn­ty­mä­päi­vä­kult­tuu­rin muu­tos, ni­me­no­maan las­ten ka­ve­ri­synt­tä­rei­den. Ai­hees­ta kir­joit­ti toi­mit­ta­ja ja blog­gaa­ja Ju­lia Thurén blo­gis­saan Ju­li­aih­mi­nen. Hän oli ilok­seen huo­man­nut las­ten­sa ka­ve­rei­den syn­ty­mä­päi­vä­kut­suis­sa yhä use­am­min lo­pe­tuk­sen, jos­sa ke­ho­tet­tiin jät­tä­mään lah­jat os­ta­mat­ta.

Thurén kir­joit­taa Lah­jat­to­mat ka­ve­ri­synt­tä­rit -blo­gi­teks­tis­sään (9.2.2025): ”Ka­ve­ri­synt­tä­rei­den lah­jat on just sel­lai­sia ei-niin-mie­lui­sia to do -lis­tan jut­tu­ja, jot­ka yleen­sä hoi­taa hir­ve­äs­sä kii­rees­sä, pa­him­mil­laan mat­kal­la synt­tä­reil­le ha­kee Ale­pas­ta jon­kun ro­jun, jon­ka voi lait­taa pa­ket­tiin.”

Jos lap­si kier­tää vuo­den ai­ka­na usei­den ka­ve­rei­den ja su­ku­lais­las­ten synt­tä­reil­lä, ai­heu­tuu sii­tä lop­pu­jen lo­puk­si iso­ja ku­lu­ja per­heel­le. Lah­jo­jen os­ta­mi­seen voi liit­tyä pa­him­mil­laan myös kil­pa­va­rus­te­lua sii­tä, kuka os­taa kal­leim­man ja par­haim­man lah­jan. Li­säk­si yl­lä­mai­ni­tus­ti lah­jan os­ta­mi­nen tuo ar­jen kii­rei­siin vie­lä yh­den li­sä­mo­men­tin: pi­tää kek­siä, mitä sitä oi­kein lah­jak­si hank­kii, ja jär­jes­tää ai­kaa sen os­ta­mi­seen.

Kun mie­tin lap­suut­ta­ni ja synt­tä­rei­tä­ni muis­tan har­van lah­jan, mut­ta muis­tan sen, kun on­gim­me la­ka­nan ta­kaa me­ren Ah­din tai me­ren­nei­don aar­tei­ta. Tai sen, kun äi­ti­ni oli pu­keu­tu­nut Muu­mi­mam­mak­si ja tuli yl­lä­tys­vie­rai­lul­le. Ja sen kun synt­tä­ri­kak­ku oli Pi­kac­hun muo­toi­nen. Kum­pi siis jää mie­leen pa­rem­min: ta­va­ra vai elä­mys?

Ta­va­ral­la on ol­lut kult­tuu­ris­sam­me suu­ri roo­li ar­von mit­ta­ri­na. Mitä enem­män ta­va­raa sen pa­rem­pi. Nyt olem­me kui­ten­kin muut­ta­mas­sa suun­taa. Las­ta ei tar­vit­se hu­kut­taa kym­me­niin peh­mo­le­lui­hin. Päin­vas­toin. Ih­mi­set ha­lu­a­vat yhä vä­hem­män ta­va­raa ko­tei­hin­sa. Nyt tren­daa yh­des­sä te­ke­mi­nen, elä­myk­set ja mi­ni­ma­lis­ti­suus. Lah­jat­to­mat syn­ty­mä­päi­vä­juh­lat tu­ke­vat mi­ni­ma­lis­ti­suut­ta. Ja sen li­säk­si, et­tä koti säi­lyy ta­va­ras­ta tyh­jem­pä­nä, ra­haa ja ai­kaa sääs­tyy ja ym­pä­ris­tö kiit­tää.

Elä­mys­tä juh­liin voi tuo­da siir­tä­mäl­lä juh­lat ko­din ul­ko­puo­lel­le. Kun syn­ty­mä­päi­vät vie­te­tään esi­mer­kik­si leik­ki­puis­tos­sa tai lä­hei­ses­sä luon­to­koh­tees­sa, voi juh­liin kut­sua hel­pom­min vaik­ka­pa koko luo­kan. Näin jäl­kien rai­vaa­mis­ta­kin jää to­den­nä­köi­ses­ti vä­hem­män. Toki tal­vel­la synt­tä­rei­tään viet­tä­vil­le tämä voi sään suh­teen ol­la mah­do­ton­ta, el­lei syn­ty­mä­päi­vää vie­tä esi­mer­kik­si pulk­ka­mä­es­sä. Omas­ta lap­suu­des­ta­ni ka­ve­rin synt­tä­rit mäen las­kun mer­keis­sä oli­vat ai­na­kin iki­muis­toi­set.

Lah­jat­to­muu­den il­mi­ö­tä ja elä­mys­ten ar­vot­ta­mis­ta toi­voi­si kaik­kiin juh­liin. Lo­pul­ta tär­kein­tä on yh­des­sä vie­tet­tä­vä ai­ka, uu­det yh­tei­set muis­tot ja py­säh­ty­mi­nen ar­jen kes­kel­lä.

Roo­sa Sal­li­nen