JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
5.2.2025 12.30
Mielipiteet

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkosen saarna valtiopäivien avajais­ju­ma­lan­pal­ve­luksessa

Kuo­pi­on hiip­pa­kun­nan piis­pa Jari Jolk­ko­nen saar­na­si tä­nään val­ti­o­päi­vien ava­jais­ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa.

Kii­tol­li­suus on kai­ku ja vas­taus Ju­ma­lan ar­moon

Evan­ke­liu­mi: Matt. 11:25-30

Tuo­hon ai­kaan Jee­sus ker­ran puh­ke­si pu­hu­maan ja sa­noi: ”Minä ylis­tän si­nua, Isä, tai­vaan ja maan Her­ra, sii­tä et­tä olet sa­lan­nut tä­män vii­sail­ta ja op­pi­neil­ta mut­ta il­moit­ta­nut sen lap­sen­mie­li­sil­le. Näin sinä, Isä, olet hy­väk­si näh­nyt. Kai­ken on Isä­ni an­ta­nut mi­nun hal­tuu­ni. Poi­kaa ei tun­ne ku­kaan muu kuin Isä ei­kä Isää ku­kaan muu kuin Poi­ka ja se, jol­le Poi­ka tah­too hä­net il­moit­taa. Tul­kaa mi­nun luok­se­ni, kaik­ki te työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mat. Minä an­nan teil­le le­von. Ot­ta­kaa mi­nun ikee­ni har­teil­len­ne ja kat­so­kaa mi­nua: minä olen sy­dä­mel­tä­ni lem­peä ja nöy­rä. Näin tei­dän sie­lun­ne löy­tää le­von. Mi­nun ikee­ni on hyvä kan­taa ja mi­nun kuor­ma­ni on ke­vyt.”

Kun­ni­oi­te­tut sa­nan­kuu­li­jat,

Pari vuot­ta sit­ten tu­tus­tuin seu­ra­kun­nan luot­ta­mus­hen­ki­löi­den opin­to­mat­kal­la lem­pe­ään van­huk­seen, sa­no­taan hän­tä vaik­ka Syl­vik­si. Is­tuim­me vas­ta­pää­tä ju­nas­sa mat­kal­la Wit­ten­ber­gis­tä Ber­lii­niin. Rau­hal­li­ses­ti Syl­vi al­koi ker­toa meil­le mat­ka­ys­tä­vil­le pit­käs­tä elä­mäs­tään. Ih­met­te­lin mie­les­sä­ni, kuin­ka täyn­nä se oli mo­nia, koh­tuut­to­mal­ta tun­tu­via vas­toin­käy­mi­siä. Hä­nel­lä oli kaik­ki syy tyy­ty­mät­tö­myy­teen, jopa kat­ke­ruu­teen.

Hän ker­toi vai­ke­as­ta avi­oe­ros­ta. Ja tui­jot­ti sit­ten hil­jai­se­na ju­nan ik­ku­nas­ta kau­kai­suu­teen. Pian kat­se kir­kas­tui ja Syl­vin kas­voil­le le­vi­si hymy: ”Vuan sii­tä oon kii­tol­li­nen, jot­ta su­at­tiin niin iha­nia lap­sia.”

Syl­vi löy­si uu­den on­nen, mut­ta myö­hem­min uu­si avi­o­puo­li­so sai­ras­tui va­ka­vas­ti ja Syl­vis­tä tuli omais­hoi­ta­ja. Jäl­leen va­ka­va hil­jai­suus. Ja sen jäl­keen lem­peä hymy: ”Vuan sii­tä oon kii­tol­li­nen, jot­ta sain niin iha­nan mie­hen ja su­at­tiin mo­nia hy­viä vuo­sia.”

Sit­ten hän ker­toi omais­hoi­ta­jan ras­kaas­ta ar­jes­ta. Hil­jai­suus, ja sit­ten lii­ku­tus: ”Vuan sii­tä oon kii­tol­li­nen, jot­ta on su­a­tu tuk­kee ja ap­puu ja ho­et­too, ja täl­lek­kii ret­kel­len pi­ä­sin ili­man tein.”

Vuo­si mat­kan jäl­keen Syl­vi löy­det­tiin ko­tin­sa lat­ti­al­ta. Hän oli saa­nut ai­voin­fark­tin ja maan­nut vuo­ro­kau­den tie­dot­to­ma­na. Lää­kä­rei­den en­nus­te oli huo­no. Lo­pul­ta kävi niin, et­tä vii­me pää­si­äi­se­nä ta­pai­sin hä­net hy­myi­le­vä­nä kirk­ko­kah­veil­la: ”Vuan sii­tä oon kii­tol­li­nen, jot­ta sain elä­mäs­sä jat­ko­a­jan.”

Rak­kaat sa­nan­kuu­li­jat, sain Syl­vil­tä sil­miä avaa­van op­pi­tun­nin kii­tol­li­suu­den voi­mas­ta.

Kii­tol­li­suus on ar­vo­kas­ta, mut­ta mik­si se on usein niin vai­ke­aa? Mil­lai­sia ver­ho­ja on sen edes­sä?

En­sim­mäi­nen ver­ho on ul­ko­puo­lel­lam­me. Maa­il­mas­sa on pal­jon kär­si­mys­tä ja ai­to­ja on­gel­mia. Me­ri­kaa­pe­lit kat­kei­le­vat, vel­kaan­tu­mi­nen uh­kaa, työ­mark­ki­noil­la kuo­huu, il­mas­to läm­pe­nee ja las­ten kär­si­mys so­dis­sa sär­kee sy­dä­men. Kär­jis­ty­nyt kes­kus­te­luil­ma­pii­ri vai­keut­taa rat­kai­su­jen löy­tä­mis­tä Suo­mes­sa ja maa­il­mal­la. Po­lii­ti­kon tus­kaa li­sää se, et­tä osa – oi­ke­as­taan suu­rin osa – on­gel­mis­ta on pi­rul­li­sia: hy­vän ja pa­han si­jas­ta on va­lit­ta­va kah­den pa­han vä­lil­lä. Ei­kä maa­il­man kaik­kiin on­gel­miin edes löy­dy rat­kai­sua lain­sää­dän­nön tai po­li­tii­kan avul­la – oman elä­män krii­seis­tä pu­hu­mat­ta­kaan.

Det and­ra dra­pe­riet re­ser sig inom oss. Vi män­nis­kor har en ut­märkt ten­dens att bli mis­s­nöj­da. Vi är duk­ti­ga på att fo­ku­se­ra på det vi sak­nar, det som är fel. Gla­set är halv­tomt.

I bäs­ta fall le­der mis­s­nö­jet till att vi kav­lar upp är­mar­na och rät­tar till sa­ker och ting. Men ett prin­cip­fast, ing­rott och kro­niskt mis­s­nö­je kan till och med ut­sät­ta oss för psy­kis­ka prob­lem.

Toi­nen ver­ho nou­see si­säl­täm­me. Meil­lä ih­mi­sil­lä on eri­no­mai­nen tai­pu­mus tyy­ty­mät­tö­myy­teen. Olem­me tai­ta­via kiin­nit­tä­mään huo­mi­om­me sii­hen, mitä meil­tä puut­tuu, mikä on pie­les­sä. Lasi on puo­lik­si tyh­jä. Par­haim­mil­laan tyy­ty­mät­tö­myys joh­taa kää­ri­mään hi­hat ja kor­jaa­maan epä­koh­tia. Mut­ta pe­ri­aat­teel­li­nen, pint­ty­nyt, kroo­nis­tu­nut tyy­ty­mät­tö­myys voi jopa al­tis­taa mie­len­ter­vey­den on­gel­mil­le.

Kat­ke­ruus tai ka­deh­ti­mi­nen voi­vat ol­la myös yh­teis­kun­nal­li­ses­ti on­gel­mal­li­sia. Kun kroo­nis­ta tyy­ty­mät­tö­myyt­tä ko­ke­vat liit­ty­vät yh­teen ja kiih­dyt­tä­vät toi­si­aan, se tus­kin vah­vis­taa yh­teis­kun­ta­rau­haa. Ää­rim­mil­leen kiih­dy­tet­ty tyy­ty­mät­tö­myys on ää­ri­liik­kei­den käyt­tö­voi­ma.

Kol­man­te­na peit­to­na kii­tol­li­suu­den edes­sä voi ol­la myös yl­pey­den ver­ho ja koh­tuut­to­mien odo­tus­ten ver­ho. Olem­me tai­ta­via an­ta­maan kun­ni­an it­sel­lem­me ja vaa­ti­maan etuuk­sia. Kii­tol­li­suus sitä vas­toin vaa­tii nöy­ryyt­tä. Se syn­tyy sii­tä ha­vain­nos­ta, et­tä saan jo­ta­kin hy­vää lah­jak­si ul­ko­puo­lel­ta. Hy­vää, lah­jak­si, ul­ko­puo­lel­ta. Tätä ha­vain­toa kan­taa eng­lan­nin kie­len kii­tol­li­suut­ta tar­koit­ta­va sana gra­ti­tu­de, joka tu­lee la­ti­nan sa­nas­ta gra­tia, ar­mo, ja gra­tis, il­mai­nen.

Kii­tol­li­suus on kai­ku ja vas­taus Ju­ma­lan ar­moon. Tä­nään Raa­ma­tun lu­ku­kap­pa­leet, vir­ret ja ru­kouk­set pu­hu­vat Ju­ma­lan hy­vyy­des­tä ja ih­mi­sen kii­tol­li­suu­des­ta. Si­ten ne haas­ta­vat meis­sä asu­van tai­pu­muk­sen tyy­ty­mät­tö­myy­teen, ha­lu­a­vat pois­taa ver­ho­ja ai­don kii­tol­li­suu­den tiel­tä.

Rak­kaat sa­nan­kuu­li­jat, mik­si kii­tol­li­suus on tär­ke­ää, mik­si se te­kee meil­le hy­vää?

Kii­tol­li­suu­del­la on mah­ta­va voi­ma. Syl­vil­tä saa­dun oi­val­luk­sen jäl­keen ha­lu­sin pe­reh­tyä sii­hen, mitä tut­ki­jat sa­no­vat kii­tol­li­suu­des­ta. Se ava­si uu­den maa­il­man. Kii­tol­li­suus – siis sil­loin kun sitä har­joi­te­taan sään­nöl­li­ses­ti – pur­kaa ar­ki­päi­vän stres­siä, alen­taa ve­ren­pai­net­ta ja aut­taa toi­pu­maan elä­män vas­toin­käy­mi­sis­tä. Kii­tol­li­suut­ta ko­ke­vat koh­te­le­vat toi­sia ih­mi­siä kes­ki­mää­räis­tä myö­tä­tun­toi­sem­min. Kii­tol­li­suus hou­kut­te­lee meis­tä esil­le mui­ta hy­vei­tä, ku­ten myö­tä­tun­toa, iloa, lä­him­mäi­sen­rak­kaut­ta ja suo­peut­ta toi­sia koh­taan. Se eh­käi­see kat­ke­ruu­den ta­pai­sia pa­hei­ta ja ma­sen­nuk­sen kal­tai­sia mie­len­ter­vey­son­gel­mia. Se myös vah­vis­taa toi­voa tu­le­vai­suu­teen: sit­ten­kin meil­le käy hy­vin!

Tämä ei ole ime­lää on­nel­li­suus­lo­gi­aa, vaan näyt­töön pe­rus­tu­vaa tut­ki­mus­ta.

Nå­gon kan tän­ka att tack­sam­het är en dygd som bara någ­ra få un­dan­tag­sin­di­vi­der har. Fors­ka­re har goda ny­he­ter: tack­sam­het är in­te en ärvd el­ler bi­o­lo­gisk egens­kap, utan en in­lärd egens­kap – och där­för kan vi al­la lära oss och öva på den!

Joku voi aja­tel­la, et­tä kii­tol­li­suus on vain joi­den­kin har­vo­jen poik­keu­syk­si­löi­den hyve. Tut­ki­joil­la on hy­viä uu­ti­sia: kii­tol­li­suus ei ole pe­rit­ty, vaan opit­tu omi­nai­suus – ja sik­si me kaik­ki voim­me sitä op­pia ja ope­tel­la!

Joku voi sa­noa, et­tä myö­tä­tun­to kär­si­viä koh­taan vaa­tii mei­tä pu­hu­maan kii­tol­li­suu­des­ta vain va­ro­vas­ti kuis­ka­ten. Niin mi­nä­kin jos­kus ku­vit­te­lin. Mut­ta kär­si­mys ja kii­tol­li­suus ei­vät sul­je toi­si­aan pois. Vas­toin­käy­mis­ten­kin kes­kel­lä meil­lä on lupa sa­noa: vaik­ka kaik­ki ei ole täy­del­li­ses­ti, sil­ti tä­nään olen kii­tol­li­nen täs­tä. Niin Syl­vi­kin teki. ”Vuan sii­tä oon kii­tol­li­nen, jot­ta sain ua­mul­la he­rä­tä elos­sa ei­kä mi­hink­kää ko­lot­ta­nu – ae­nak­kaa pa­has­ti.”

Rak­kaat sa­nan­kuu­li­jat, tä­nään Ju­ma­lan tah­too sa­nal­laan ve­tää kaik­ki ver­hot kii­tol­li­suu­den tiel­tä, jot­ta op­pi­sim­me nä­ke­mään, kuin­ka pal­jon meil­lä on syy­tä kii­tol­li­suu­teen. Olem­me he­rän­neet hen­gis­sä. Ei­kä mi­tään paik­kaa ko­lo­ta – ai­na­kaan pa­has­ti. Meil­lä on toi­nen toi­sem­me. Eläm­me va­paas­sa maas­sa. Meil­lä on mah­ta­va kun­ni­a­teh­tä­vä pal­vel­la isän­maa­ta ja pon­nis­tel­la kaik­kien tääl­lä asu­vien par­haak­si.

Kii­tol­li­suus on eri­tyi­sen ko­to­na ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa. Jo­kai­nen ju­ma­lan­pal­ve­lus, myös tämä, on poh­jim­mil­taan kii­tos­juh­la. Se syn­tyy lu­jas­ta luot­ta­muk­ses­ta sii­hen, et­tä meil­lä on hyvä ja ih­mi­siä ra­kas­ta­va Ju­ma­la, joka ja­kaa meil­le joka päi­vä hy­viä lah­jo­jaan.

Koko kris­til­li­nen elä­mä on kii­tol­lis­ta vas­taus­ta Ju­ma­lan ar­moon ja hy­vyy­teen. Kris­til­li­nen us­ko ha­lua vaa­lia ja vah­vis­taa kii­tol­li­suu­den kult­tuu­ria. Aa­mu­ru­kouk­ses­sa kii­täm­me uu­des­ta päi­väs­tä, ruo­ka­ru­kouk­ses­sa ra­vin­nos­ta ja il­ta­ru­kouk­ses­sa var­je­luk­ses­ta ku­lu­nee­na päi­vä­nä. Su­vi­vir­res­sä kii­täm­me luo­ma­kun­nas­ta ja ”En­ke­li tai­vaas­sa” Kris­tuk­ses­ta, koko maa­il­man Va­pah­ta­jas­ta.

Sii­nä, mis­sä ah­dis­tus on la­maan­nut­ta­va voi­ma, kii­tol­li­suus on po­si­tii­vi­nen, ak­ti­voi­va voi­ma. Kun saam­me jo­ta­kin hy­vää lah­jak­si, ei­kö se syn­ny­tä meis­sä kuin it­ses­tään ha­lun an­taa vas­ta­lah­ja.

Juu­ri tätä hyvä Ju­ma­la meil­tä tah­too: et­tä en­sin tun­nus­tam­me hä­net ra­kas­ta­vak­si Luo­jak­si ja kai­ken hy­vän an­ta­jak­si. Ja et­tä lai­tam­me tä­män hy­vän kier­tä­mään, em­me pi­dä­tä sitä it­sel­läm­me, vaan lai­tam­me Ju­ma­lan lah­jat kier­tä­mään. Täs­tä avau­tuu koko elä­män pe­rim­mäi­nen lah­ja­luon­ne.

Kuka osai­si näh­dä sen par­hai­ten? Kuka toi­mi­si meil­le esi­merk­ki­nä?

Päi­vän evan­ke­liu­mis­sa on mer­kil­li­nen kii­tos­ru­kous, jos­sa Jee­sus kiit­tää Isä Ju­ma­laa sii­tä, et­tä hän on sa­lan­nut sa­no­man ar­mos­ta omas­ta mie­les­tään vii­sail­ta ja il­moit­ta­nut sen lap­sen­mie­li­sil­le. Voi­si­ko Jee­sus tar­koit­taa tätä: ot­ta­kaa op­pia lap­sen iloi­ses­ta kii­tol­li­suu­des­ta! Lap­si nä­kee vais­ton­va­rai­ses­ti, et­tä elä­mä on täyn­nä mah­dol­li­suuk­sia, et­tä elä­män hy­vyys syn­tyy näi­den lah­jo­jen ja­ka­mi­ses­ta yh­des­sä ja et­tä kai­ken ta­ka­na on hyvä ja ih­mi­siä ra­kas­ta­va Luo­ja.

Ju­ma­lan hy­vyys ja rak­kaus ei­vät ole sa­la­tie­toa, joka avau­tuu vain vii­sail­le ja op­pi­neil­le. Se on jul­kis­ta tie­toa, avoin­na ai­van kai­kil­le ja kai­ken­lai­sil­le.

Mei­dän ai­kuis­ten ja vai­kut­ta­jien teh­tä­vä­nä on kan­taa vas­tuu­ta koko yh­teis­kun­nas­ta. Vas­tuu pai­naa. Mo­ni­mut­kais­ten on­gel­mien kes­kel­lä vas­tuun­kan­ta­jan huo­mio voi ka­peu­tua vain on­gel­miin. Ris­ti­rii­tais­ten ja vas­tak­kais­ten odo­tus­ten kes­kel­lä po­li­tii­kan vas­tuun­kan­ta­ja voi vä­syä. Myös hä­nel­le – siis si­nul­le – Jee­suk­sel­la, hy­väl­lä pai­me­nel­la, on hy­vää sa­not­ta­vaa: ”Tul­kaa mi­nun luok­se­ni, kaik­ki te työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mat. Minä an­nan teil­le le­von.”

Lisää aiheesta

Kysely