Keskustelu hyvinvointialueen ”voinnista” käy vilkkaana, kun alueiden rahoituksen määrä on edellisellä hallituskaudella kirjailtu lakiin, jonka muuttamista odotellessa ei kannata pidätellä hengitystä. Näyttää nimittäin siltä, että töppäys on tehty ja sillä on nyt mentävä. Nämä 21:n alueen poliittiset himmelit käyvät myös sietämättömän kalliiksi. Niinpä onkin ryhdyttävä miettimään miten tulevaisuuden palvelut ja rahat niihin saadaan riittämään.
Valtiovarainministeri Riikka Purra on ottanut myös kantaa tähän asiaan visioimalla, että olisiko kansalaisten ikään katsomatta otettava enemmän vastuuta omasta fyysisestä ja henkisestä pärjäämisestään. Tämä siksi kun muuten meidän isojen ikäluokkien hoidon tarve tulee olemaan kestämättömän suuri. Hän on maalaillut erilaisia kannustimia niille, jotka hoitavat omaehtoisesti itseään niin, ettei tarvetta erilaisille yhteiskunnan sote-palveluille omaehtoisesti lisätä. Riikan ajatus ei ole täysin turha, kun vasta pienellä ”porkkanalla tai kepillä” uhkaamalla herätään miettimään voisinko parantaa omaa toimintaani.
Tämähän tarkoittaisi vain, että eläisimme ihan normaalia tervettä elämää ilman mitään erikoisia ruokavalioita tai harjoitusohjelmia. Kunhan jättäisimme riskiasiat vähemmälle, joita on turha erikseen mainita kun kaikki me ne tiedämme.
Kaiken perustana on liikkuminen tavalla tai toisella, että keho kokonaisuudessaan pysyy toimintakuntoisena koko pitkän elämän ajan. Tähän on tarjolla vaikka kuinka paljon erilaisia harrastusryhmiä kansalaisopistoissa, seuroissa, järjestöissä ynnä muissa yhteisöissä, jos ei yksin tule lähdettyä liikkumaan. Hiihto, sauvakävely, patikointi, uinti, pyöräily, kuntosali, kuntopyörä, keppijumppa ja monet muut liikuntamuodot sopivat ihan jokaiselle, kun omaan tahtiin jotain niistä harrastaa.
Tästä asiasta on puhuttu aluehallituksessa ja myös kaupunginhallituksessa, kuinka alue ja kunta/koulut voisivat tehdä yhteistyötä, kun tämä on molemmille tärkeä kysymys. Etenkin nuorten osalta ei ole kovin helppoa saada heitä liikkumaan ja harrastamaan, ilman että siihen olisi vetäjiä jonkun toimijan kautta. Joitain hankkeita onkin jo käynnistetty.
Mikään ei nimittäin ole niin helppoa ja hyvää säästöä, kuin vähentää omaehtoisesti palveluiden käytön tarvetta. Tämä lienee meille kaikille yhteinen haaste ja toivonkin, että tämä otetaan tosissaan niin kunnissa, alueella ja jokaisessa kodissa. Vaikka ”liikkeessä kaiken ikää” mottona!
Aurinkoiset kevätpäivät ovat tulossa, ota niistä täysi hyöty irti ja aloita liikkuminen nyt!
OSMO PIRHONEN PS
Hyvinvointialueen hallituksen jäsen
Kiteen kaupunginhallituksen jäsen