Mervi Venäläinen
Itä-Suomen poliisin tietoon on tullut kesän aikana tapauksia, joissa huijari on pyrkinyt iäkkään ihmisen kotiin esimerkiksi tekeytyen viranomaiseksi tai kaupittelemalla jotain. Tarkoituksena huijareilla on ollut päästä asuntoon sisälle ja anastaa sieltä käteistä rahaa, koruja tai lääkkeitä. Myös pankkitunnukset ja pankkikortit ovat huijareita kiinnostaneet.
Esimerkkitapauksia on kesän aikana ilmennyt mm. Joroisissa, Juvalla, Kangaslammella, Liperissä, Suonenjoella, Pertunmaalla, Juuassa ja Outokummussa. Huijarit ovat saaneet 40-luvulla syntyneeltä henkilöltä pankkikortin haltuunsa sanomalla keräävänsä rahaa koulun keräykseen ja esiintymällä kauppiaina tai terveydenhuollon opiskelijoina, jotka kaupittelivat 30-luvulla syntyneelle vanhukselle käsitöitä. Kelan ja kunnan työntekijänä esiintynyt nainen oli anastanut 60-luvulla syntyneeltä naiselta matkapuhelimen, pankkikortin, nettipankkitunnukset ja avainlukulistan.
Uhreilta on saatu erilaisin verukkein huijattua rahaa muutamasta sadasta eurosta jopa useisiin tuhansiin euroihin.
Harkitse tarkoin kenet päästät asuntoon
Poliisi kehottaa kaikkia ja eritoten iäkkäämpiä harkitsemaan tarkoin, kenet asuntoonsa päästää. Pääsääntönä voisi sanoa, että varauksella tulee suhtautua kaikkiin asuntoon pyrkijöihin, ellei tulija ole tuttu tai käynti muuten etukäteen sovittu.
– Älä päästä asuntoosi sisälle ketään tuntematonta henkilöä. Muista, että huijari voi pukeutua siististi ja käyttäytyä kohteliaasti. Tunnistat oikean poliisin virkapuvusta, siviilipukuinen poliisi tai muu viranomainen esittää aina virkamerkin tai henkilökortin. Älä luovuta pankkitunnuksiasi, pankki- tai luottokortteja kenenkään tuntemattoman haltuun, poliisin tiedotteessa listataan.
Jos kuitenkin joutuu omassa asunnossaan huijauksen tai anastusrikoksen kohteeksi, on asiasta ilmoitettava välittömästi hätäkeskukseen.
– Kirjaa myös havaintosi saman tien ylös, jotta muistat välittää ne edelleen poliisille sekä tee havaintoja tekijän tai tekijöiden tuntomerkeistä, kuten sukupuolesta, vaatetuksesta ja ruumiinrakenteesta. Poliisi on kiinnostunut myös erityistuntomerkeistä kuten esimerkiksi arvet, syntymämerkit, tatuoinnit ja lävistykset. Myös puheen aksentit ja murteet kiinnostavat poliisia.
– Jos tekijät liikkuvat ajoneuvolla, tee havaintoja auton merkistä, mallista, väristä ja rekisteritunnuksesta ja mahdolliset eritystuntomerkit, jos mahdollista. Erityisesti haja-asutusalueilla poliisi on kiinnostunut suunnasta, minne tekijä poistui, poliisista ohjeistetaan.