Lasten ja nuorten tekemien rikosten määrät ovat yleisesti ottaen vähentyneet jo pitemmän aikaa. Samalla lasten ja nuorten tekemien vakavien väkivaltarikosten määrät ovat selvästi kasvaneet ja ne ovat olleet useana vuonna ennätyksiä murskaavalla tasolla. Tämä kertoo siitä, että suurimmalla osalla lapsista ja nuorista menee hyvin, kenties paremmin kuin koskaan, mutta niillä joilla menee huonosti, menee entistä huonommin. Näin on ollut tapana kuvailla tilannetta ennenkin, mutta nyt muutos on dramaattisempaa kuin koskaan.
Merkillepantavinta on alle 15-vuotiaiden väkivaltainen käyttäytyminen ja rikoksilla oireilu. Heidän kohdalla vakavien rikosten määrän kasvu on käytännössä pystysuoraa. Tämä kehitys on alkanut vuonna 2015 ja se jatkaa edelleen kasvuaan.
Juuri ennen koronaa lapsille ja nuorille tehtiin laaja kysely ja siinä ilmeni, että 10 % kärsi ahdistuksesta. Sama kysely tehtiin uudelleen pandemian jälkeen ja tulos oli 25 %. Vastaavaa kasvua ei ole koettu koskaan mittaushistoriassa. Itä-Suomessa 20 % pojista lääkitään ADHD:n vuoksi. Normaalitaso on 5 %. Poikkeama on valtavan suuri. Vaikka olemme jälleen kerran maailman onnellisin kansa, meillä on kansainvälisessä vertailussa paalupaikka lasten ja nuorten mielenterveysongelmissa.
Lastensuojelun piiriin tulee yhä haastavampia tapauksia. Esimerkiksi kodin ulkopuoliseen sijoitukseen tulee asiakkaita, jotka toimivat ja reagoivat erittäin vaarallisesti ja heiltä saattaa puuttua olennaisia elämisen perusrakenteita. Voi olla jopa niin, että jotkut eivät osaa edes syödä. Nämä tapaukset ovat nimenomaan alle 15-vuotiaita. Uskallan väittää, ettei tällaista ole ennen ollut.
Kun tarkastelemme tilanteen kehitystä kokonaisuutena, ei pitäisi olla yllättävää, että 12-vuotias menee kouluun ja tappaa. Enemmänkin se on oletettavaa, käytännössä väistämätöntä. Ikävä kyllä.
Alle 15-vuotiaiden raju väkivaltainen käyttäytyminen on niin uusi ilmiö, ettei tutkijatkaan siihen tiedä vielä syitä. On vain valistuneita arvauksia. Ilmiö on kuitenkin olemassa, se ei ole ohimenevä tilastopiikki, joten on välttämätöntä, että syyt on tutkittava nopeasti ja kattavasti, jotta siihen voidaan kohdistaa riittävän toimivia toimenpiteitä. Tämän tilanteen kanssa on kiire.
Selvää on, ettei tälle kehitykselle ole olemassa yhtä selvää syytä, vaan se on monen tekijän summa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nykypäivän maailma ja sen meno ei sovellu lapsen herkälle mielelle. Lapsi menee yhä enemmän siitä rikki. Mitä enemmän lasta pitäisi siltä suojella, sitä vähemmän sitä jostain syystä tehdään.
Hallitusohjelmaan on tehty huomattavan monta kirjausta, joilla pyritään tilanteeseen puuttumaan. On lasten ja nuorten terapiatakuuta, kouluväkivallan vastaisia toimenpiteitä, lastensuojelulain kokonaisuudistusta ja monta muuta. Mutta käytännössä lapset tarvitsevat tasapainoiseen kasvuun edelleenkin hyvin yksinkertaisia asioita - rajoja ja rakkautta. Kun ne puuttuvat, ongelmat alkavat. Rajat tuovat turvallisuuden tunnetta, rakkaus vahvistaa olemassa olon, johonkin olennaiseen kuulumisen käsitystä.
Järjestimme vastikään WhoCares ry:n seminaarin tästä aihepiiristä. Olavi Sydänmaalakka kertoi esityksessä ystävästään, joka oli ollut jälleen kerran pitkällä työmatkalla. Kotiin tultuaan hän halasi tytärtään ja kertoi rakastavansa tätä. Tytär vastasi, että älä sano rakastavasi, vaan rakasta. Se on valtavan iso pyyntö, joka liian usein jää täyttämättä. Rakkautta ei lainsäädännöllä käsketä. Sen on tapahduttava luonnostaan. Siinä ei kannata säästellä, eikä siitä liioin kannata leikata. Se on tehty tuhlattavaksi.
MARKO KILPI
Kansanedustaja (kok)