Jos valitsisin sen helpoimman tavan, muuttaisin suosiolla vuokralle kerrostaloon lähelle työpaikkaani ja harrastaisin asioita, jossa korvausta vastaan joku muu huolehtisi harrastusmahdollisuuteni siihen kuntoon, että keskittyisin vain suorittamiseen.
Saisin nukkua joka arkiaamu puolitoista tuntia pidempään, ja huonoilla ajokeleillä minulla olisi jopa kaksi tuntia enemmän omaa aikaa jossain muualla kuin auton ratissa päivittäin. Viikonlopun kaikki tunnit olisivat vailla velvoitteita, sillä ei tarvitsisi huolehtia, onko katolla liikaa lunta, pitääkö lämmittää uuni, joko on aika tehdä polttopuita tulevalle vuodelle tai onko kellarissa perunoille riittävän lämmin.
Siltikään en voisi ajatellakaan maalaiselämän vaihtamista kaupunkiasumiseen. Pitkät työmatkat nielaisevat osan palkasta ja vapaa-ajasta, mutta olen todellakin valmis näihin uhrauksiin saadakseni asua maalla.
Viikonloppuisin ja lomilla ei ole painetta lähteä harrastamaan mihinkään, sillä lähes kaikki on saatavilla joko kotona tai kävelymatkan päässä. Toki tämä vaatii tuurin lisäksi taloudellista ja ajallista panostusta, eikä kannata mielenrauhansa takia laskea, paljonko tämä elämäntapa maksaa. Itseensä ja omaan hyvinvointiin sijoittaminen on aina kannattavaa, vaikka ulkopuolisen silmin se voi joskus näyttää järjettömiltä valinnoilta. Tiedän toki, että sillä summalla, mitä hassaan esimerkiksi hevosiin ja niiden ylläpitoon, saisin harrastaa jotain muuta hyvinkin laadukkaasti tai matkustella kaikki lomani. Tai ostaessani vaikkapa uudet lumikengät, laatu ja pitkä käyttöikä ovat hintaa tärkeämmät kriteerit.
Toisaalta säästän hiukkasen ajassa ja rahassa, kun pääsen hiihtämään ja retkeilemään lähtemättä kotikylältä mihinkään. Kaikista arvokkainta ovat hyvinvointi ja terveyshyödyt, joita maalaiselämä antaa. Mielenrauha, lähiluonnon tarjoamat mahdollisuudet aina liikunnasta ravintoon ovat arjen luksusta, jota todellakin arvostan.
Aamuhämärässä lumisessa metsässä rakkaan hevosen kanssa kulkeminen on elämys, jota on vaikea hinnoitella. Kun voin työpäivän hälystä palautuakseni istua nuotiolla hiljaisuudessa täysikuuta ihaillen, en todellakaan kaipaa mihinkään. Tuttua kylälatua lykkiessä ei iske laturaivo vaan kiitollisuus siitä, että tämäkin harrastusmahdollisuus on saatavilla lähellä ja useimmiten omassa rauhassa. Puhumattakaan siitä, että raitis ilma ja loppumattomat luonnon ihmeet kimaltavista hangista kuusitiaisen tirskahduksiin ovat osa jokapäiväistä elämääni myös niiden arkisten askareiden lomassa.
P.L.