KITEE
Kari Sarkkinen
Kiteen Vanginniementiellä syttyi palamaan omakotitalo perjantaiaamuyöllä kello 02:50 aikaan. Palo sai alkunsa leivinuuninlämmityksestä.
Pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan, että todennäköisesti leivinuunin hormiin oli syntynyt vaurio, jonka seurauksena palo pääsi leviämään omakotitalon olohuoneen ja kylpyhuoneen väliseinän sisäisiin rakenteisiin. Palo eteni väliseinässä kytemällä ja päästi savua huoneistoon palon aiheuttaman pienen aukon kautta. Asuntoon päässyt savu laukaisi onneksi palohälyttimen, jonka johdosta asunnossa asuneet henkilöt pääsivät evakuoitumaan rakennuksesta, ja hälyttämään apua.
Pelastuslaitokselta paikalle saapuneet Keski-Karjalan alueelliset ryhmänjohtajat tiedustelivat kohteen ja totesivat huoneiston olevan täynnä vaaleaa savua. Paineilmalaitteita käyttäen kohteessa aloitettiin rakenteiden purkaminen jotta palava pesäke saatiin esiin väliseinän sisältä. Palon saadessa happea palo muuttui paikoitellen leiskahtelevaksi. Palo sammutettiin suihkuputkella. Paikalle saapui myös sammutusyksikkö Kesälahdelta ja säiliöauto Tohmajärveltä, sekä ambulanssi.
Raivauksia jatkettiin niin pitkään, kunnes oli varmistettu, ettei kohteessa ollut enää paloa. Kohde savutuuletettiin pelastuslaitoksen johdosta, ja kohteeseen määrättiin jälkivartiointi.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että ambulanssihenkilökunta tarkasti asukkaiden voinnin, ja se todettiin hyväksi. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta kiinteistö koki merkittävää omaisuusvahinkoa.