Poliisin mukaan ikäihmisten taloudellisen kaltoin kohtelun tunnistamiseksi ja siihen puuttumiseksi tarvitaan herkkää otetta kaikilta. Kuvituskuva.
Mervi Venäläinen
Mervi Venäläinen
Vanhustyön keskusliitto järjestää Vanhusten viikko -teemaviikon 1. - 8.10.2023. Poliisi antaa tämän viikon aikana tietoa ja vinkkejä ikääntyvien arjen turvallisuuteen liittyen ennalta estävän työn näkökulmasta.
– Tämän viikon aikana Itä-Suomen poliisi nostaa sosiaalisen median kanavilla esille mm. erilaiset huijaukset, joista varoituksia on annettu viime vuosina lähes viikoittain. Huijauksien uhriksi voi joutua kuka tahansa, mutta iäkkäämmällä väestöllä riski joutua uhriksi on muita suurempi, sanoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista.
Pohjolainen kertoo, että vaikka ikääntyvillä on usein vertaansa vailla oleva elämänkokemus, ikääntyminen tuo usein mukanaan haasteita etenkin, jos terveys ja muisti heikkenevät.
– Ikävä kyllä rikolliset tulevat joskus jopa vanhemman väestön kotioville asti petollisissa aikeissa ja joskus hyväksikäyttäjä voi olla se, jonka pitäisi auttaa ja huolehtia. Ikäihmiset täytyy suojata tämän kaltaiselta hyväksikäytöltä, Pohjolainen jatkaa.
Pohjolaisen mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että näistä asioista puhutaan aktiivisesti ja neuvotaan oikeita toimintatapoja huijausten estämiseksi. Tarvitaan säännöllistä tiedon jakamista ja välittämistä.