Laidunnus kuuluu oleellisesti lampaiden lajityypilliseen elämään. Kuvituskuva ahvenanmaanlampaista.
Päivi Lievonen
Maallikon on hyvin vaikea ymmärtää, mitkä ovat ne keinot, jolla Suomessa taataan maaseudun maiseman ja arvokkaiden perinnebiotooppien laiduntaminen. Niitolla ei voi korvata eläinten tekemää työtä.
Yhtäällä hehkutetaan monimuotoisen luonnon vaalimista, toisaalla taas tiukennetaan tulkintaa niin, että aiemmin tukiehtojen sisälle sopineita aloja pudotellaan nyt pois.
Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoidon ehdot tuntuvat kiristyneen tänä vuonna merkittävästi, ja eri puolilta Suomea on saanut lukea tilallisten kommentteja pienentyneistä sopimusaloista. Toisaalla toitotetaan hiilinieluista, luonnon monimuotoisuuden lisäämisestä ja maisemallista arvoista.
Määritelmässä todetaan, että ”maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoitosopimus on luonnon monimuotoisuutta ja maisemaa edistävä ympäristösopimus. Sopimuksen kohde voi olla perinnebiotooppi tai luonnonlaidun, joka on pellon ulkopuolista aluetta.”
Tukiehtoihin sitoutuminen tarkoittaa sitä, että vaikka sudet uhkaisivat laiduntajia, tilallisen on tietty aikamäärä pidettävä eläimiä pellolla. Hyvin usein nämä kohteet ovat kaukana tilakeskuksesta, ja laidunnuspalvelua tuottavilla tiloilla on usein myös monia eri kohteita hoidettavanaan. Lohkot eivät ole siis aina pihapiirissä ja kaikki nätisti vierekkäin.
Olen itsekin harrastajalampuri, vaalin pienimuotoisesti kotimaisen alkuperäisrodun kasvatusta ja eläimet hoitavat pientilojen pihapiirejä. Kuivikkeita ja kuivaa heinää kuluu päivittäin, sillä lampaat on pakko ottaa yöksi sisään vuoden jokaisena päivänä. Myös kesähelteillä, jolloin eläimet laiduntaisivat mieluiten viileään yöaikaan ilman paarmoja – tämä ei ole linjassa eettisyyden ja eläinten hyvinvoinnin kannalta.
Nykytilanne on käsittämätön, sillä tilalliset tekevät jo kaikkensa turvatakseen maisemalaidunnuksen, mutta sekään ei riitä. Laumanvartijakoirista on apua vain murto-osalle tiloista, vaikka ratkaisu tarjotaan heti esille susivahingon tapahduttua. Oma lukunsa on myös lampureiden saama syytösten määrä; sosiaalisessa mediassa vihapuhe on arkea tämän aiheen parissa.
Naapurimaassa näkyy olevan positiivisia kokemuksia susien ihmisarkuuden lisäämisestä. Ruotsissa välittömästi ihmisiä tai kotieläimiä uhkaavan pedon saa karkottaa aseella, ja jos karkotus ei onnistu, pedon saa ampua ilman etukäteislupaa. Käytäntö on osoittanut, että Ruotsissa ammutaan vuosittain vain 2–8 sutta, mutta susien ihmisarkuutta ja asutuksen kunnioittamista onnistutaan pitämään paremmin yllä.
Päivi Lievonen
paivi.lievonen@kotikarjala.fi.