Lähiviikoina Suomen kesä on ollut parhaimmillaan. Uimavesi on lämpimien öiden seurauksena jatkanut lämpenemistään, vaikka Jaakko nakkasi kylmän kivensä jo jokusen aikaa sitten. Tosin nyt on esiin nostettu fakta, että Jaakkoa juhlittiin aiemmin vasta 5.8. Näin se kansanperinnekin muuttuu ihan tuosta vaan. Ilmanko on aina tuntunut, että kypsyvät vadelmat ja parhaat uimakelit sattuvat aina samaan aikaan.
Helteen odotettiin loppuvan mahdottomaan myräkkään - tai kuka odotti ja kuka pelkäsi. Eniten sään ääri-ilmiöitä taitaa odottaa valtakunnan media, kun näin kesäaikaan uutisoinnin aihetta on niukalti. Säätilasta ja sen ennustamisesta on tullut mediaviihdettä. Keksitään sellaisia termejä kuten seksihelle, käristyskupoli ja lumi-inferno. Suomessa selvittiin nyt onneksi melko vähin vaurioin syvän matalapaineen ja helteen kohtaamisesta. Toisin kävi Ruotsissa ja Norjassa, joissa myrskyn tuhot ovat valtavat.
Kuivaa keliä kyllä vielä tarvitaan, erityisesti sadonkorjuuseen pelloilta. Tämä kesä on ollut haasteellinen kaikelle viljelylle. Kaupasta tai torilta elintarvikkeensa ostava ei aina ymmärrä hinnoittelun perusteita. Mansikan hinta on osassa Suomea pysynyt huomattavasti ylempänä kuin meillä täällä Suomen marjamaakunnassa. Täälläkin viljelijöitä ovat kurittaneet ensin kukinta-aikaan halla, sitten ennätyskuivuus ja lopulta satoaikaan ennätyssateet. On uutisoitu, että etelämpänä joillain mansikkatiloilla sato on saattanut jäädä minimaaliseksi.
Viljasatoa on turha ennustaa, ennen kuin se on laarissa, on vanha viisaus. Yllättäen viljojen satoennusteet ovat nyt jo romahtaneet tasolle, jolla viljaa häträppää riittää tulevaksi talveksi kotimaan kulutukseen. Se kuvaa hyvin kasvukauden haasteita viljelijöille.
Sateet toki kasvattavat sieniä. Nyt minulla on enemmän aikaa samoilla metsässä, kun koulun kello ei enää kutsu aloittamaan työtä luokkahuoneessa. Mieli on helpottunut ja vapaa, mutta samalla myös haikea, koska työ koulussa ja siellä tapaamani nuoret ja aikuiset ovat olleet niin merkittävä osa tähänastista arkeani. Laskelmani mukaan elämässäni on vain 10 vuotta, jolloin en ole itse ollut koululainen tai opiskelija tai koulussa työssä.
Siksi olikin elämys käydä kuuntelemassa Hutsin koulun ensimmäisen luokan oppilaiden ihka ensimmäisen koulupäivän tunnelmia. Tunnistin pihalla samaa kihelmöivää jännitystä, jota minäkin tunsin joka syksy aloittaessani uuden lukuvuoden. Voisi varmaan todeta vähän kliseistäkin sanontaa mukaillen, että vaikka minä lähdin koulusta, koulu ei lähde minusta. Hyvää alkavaa lukuvuotta kaikkiin kouluihin. Intoa ja uteliaisuutta oppimiseen!
Mirja Hurskainen