Kel­lo lyö kah­dek­san ja kil­pa­juok­su koh­ti lä­him­mäis­tä mar­ket­tia al­kaa. Ky­sees­sä on kau­pan au­ki­o­lon vii­mei­nen tun­ti, jol­loin kaik­ki –30% tuot­teet ovat –60% alen­nuk­ses­sa. Lois­ta­va esi­merk­ki sii­tä, mi­ten kaup­po­jen hä­vik­kiä voi vä­hen­tää. Li­säk­si tämä tuo apua pie­nem­pi­tu­loi­sil­le asi­ak­kail­le. Hä­vik­kiä kui­ten­kin syn­tyy väis­tä­mät­tä ja käyt­tö­kel­pois­ta ruo­kaa pää­tyy ros­kiin vain, kos­ka pur­kis­sa ole­va päi­väys on men­nyt um­peen.

Tun­nen usei­ta Nor­jas­sa työs­ken­te­le­viä. Heil­le dyyk­kaus on ar­ki­päi­vää. Tämä tar­koit­taa, et­tä he et­si­vät esi­mer­kik­si kaup­po­jen jä­te­as­ti­ois­ta syö­mä­kel­pois­ta ruo­kaa. Kau­pat Nor­jas­sa ovat ta­val­laan hy­vin­kin avoi­mia toi­min­nal­le: hä­vi­kit la­ji­tel­laan, niin et­tä vi­han­nek­set ovat yh­des­sä jä­te­sä­kis­sä, mai­to­tuot­teet toi­ses­sa ja li­hat kol­man­nes­sa. Hä­vik­kiä ei pi­la­ta kaa­ta­mal­la kaik­kea se­kai­sin vain ruo­ka-ai­neet yri­te­tään jät­tää käyt­tö­kel­poi­sek­si la­jit­te­le­mal­la. Vaik­ka kau­pat vai­kut­ta­vat ole­van avoi­mia toi­min­nal­le, ei dyyk­kaus­ta kui­ten­kaan teh­dä kes­kel­lä kir­kas­ta päi­vää vaan sil­loin, kuin kau­pat ovat kiin­ni.

Toi­min­ta dyyk­kaa­jien kes­ken on yh­tei­söl­lis­tä. He in­for­moi­vat toi­si­aan eri kes­kus­te­lu­ket­juis­sa esi­mer­kik­si, jos jon­kin kau­pan jä­te­as­ti­as­sa on ky­sei­se­nä päi­vä­nä hy­vät apa­jat saa­da vi­han­nek­sia. He ei­vät myös­kään ha­lua ot­taa kaik­kea löy­tä­mään­sä, vaan he jät­tä­vät jo­tain seu­raa­val­le­kin dyyk­kaa­jal­le.

Suo­men lais­sa ei sa­no­ta mi­tään dyyk­kaus­ta vas­taan tai sen puo­les­ta. Lu­kit­tui­hin ros­kik­siin ei tie­ten­kään ole asi­aa. Nii­hin ei ole jä­tet­ty va­paa­ta pää­syä, jo­ten nii­hin ei myös­kään ha­lu­ta yli­mää­räi­siä vie­rai­ta. Kui­ten­kin mo­net ros­kik­set on ai­dat­tu ja lu­kit­tu, jo­ten dyyk­kauk­sel­le ei täl­lä ta­voin ol­la avoi­mia.

Dyyk­kauk­sen on­gel­ma­na on näh­ty ky­sy­myk­set: en­tä jos ros­kik­sen pen­ko­ja sai­ras­tuu ot­ta­mas­taan ruu­as­ta tai louk­kaa it­sen­sä kii­ve­tes­sään ros­ka­la­val­le? Kui­ten­kin jo­kai­nen dyyk­kaa­ja on vas­tuus­sa it­ses­tään, jo­ten tä­män ei pi­täi­si ol­la es­tee­nä aja­tuk­sel­le. Dyyk­kauk­ses­sa pe­ru­sa­ja­tuk­se­na on, et­tä hä­vi­kin ha­vit­te­li­jat ko­et­ta­vat elää hie­man eko­lo­gi­sem­min ja lie­vit­tää omaa ym­pä­ris­tö­ah­dis­tus­taan saa­den si­vus­sa myös sääs­tö­jä omis­sa ruo­ka­han­kin­nois­saan.

On­han meil­lä ole­mas­sa myös sa­non­ta "toi­sen ros­ka on toi­sen aar­re", jo­ten mik­sei dyyk­kauk­sel­le­kin voi­si ol­la hie­man myö­tä­mie­li­sem­pi. Toki ide­aa­lein ti­lan­ne oli­si, et­tä jä­te­as­ti­oi­hin ei pää­tyi­si mi­tään syö­mä- tai käyt­tö­kel­pois­ta. Tämä on kui­ten­kin eh­kä hi­taam­pi pro­ses­si to­teut­taa kuin jät­tää ros­ka-as­ti­an lu­kit­se­mat­ta.

Roo­sa Sal­li­nen