Tänä vuon­na suo­ma­lai­set va­lit­si­vat uu­den edus­kun­nan, ja sit­ten haus­kuus al­koi! Ul­ko­maa­lai­se­na mi­nun on erit­täin mie­len­kiin­tois­ta seu­ra­ta jär­jes­tel­män toi­min­taa. De­mok­raat­ti­set vaa­li­jär­jes­tel­mät.

Mie­les­tä­ni edel­li­nen hal­li­tus oli erit­täin kek­se­li­äs. Hy­vin nuo­ria nai­sia, joi­ta elä­mä on haas­ta­nut yk­si ker­ral­laan. Tie­ten­kään kaik­ki ei­vät pi­tä­neet sii­tä, kuin­ka nämä roh­ke­at nai­set löy­si­vät tien ulos vai­keis­ta ti­lan­teis­ta. Kyl­lä, kaik­kia on mah­do­ton­ta miel­lyt­tää. Mut­ta tais­te­lu ko­ro­na­vi­rus­ta vas­taan, tes­tien jär­jes­tä­mi­nen ra­jal­la ja sit­ten ro­ko­tuk­set, kaik­ki oli hy­vin. Olen it­se käy­nyt kaik­ki vai­heet läpi ja tie­dän, et­tä kaik­ki teh­tiin ih­mis­ten mu­ka­vuu­den vuok­si.

Sit­ten hel­mi­kuu 2022 ja toi­nen haas­te, ja mikä haas­te! San­na Ma­ri­nin kan­nas­ta tuli heti sel­vä ja tiuk­ka. Ei myön­ny­tyk­siä, vain so­dan lop­pu.

Uu­si hal­li­tus tart­tui heti här­kää sar­vis­ta. Kai­kil­le ul­ko­maa­lai­sil­le on siis ki­ris­tet­tä­vä eh­to­ja, kos­ka ne ai­heut­ta­vat pal­jon on­gel­mia.

Ko­ke­muk­se­ni Suo­mes­sa asu­mi­ses­ta ei ole hie­no, mut­ta en ole hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti kos­kaan tun­te­nut asen­ne­muu­tos­ta. Kui­ten­kin ra­jal­la Nii­ra­las­sa tou­ko­kuus­sa tul­li­mies sa­noi mi­nul­le: ”Puhu suo­mea. Asut Suo­mes­sa ja si­nun täy­tyy pu­hua suo­mea." Mut­ta niin mi­nä­kin ajat­te­len! Ja olin sa­maa miel­tä hä­nen kans­saan. Vä­lit­tö­mäs­ti tuli hymy ja koh­te­li­ai­suus. Eh­kä re­ak­ti­o­ni oli odot­ta­ma­ton. Mut­ta tul­li­vir­kai­li­ja on oi­ke­as­sa! Tie­tys­ti on mah­do­ton­ta pu­hua hy­vää suo­mea vie­lä, mut­ta yri­tän.

Mut­ta mitä uu­si hal­li­tus tar­kal­leen ha­lu­aa? Suo­mi on puo­lus­ta­nut it­se­näi­syyt­tään niin kau­an, ja sil­lä on oi­keus omaan mie­li­pi­tee­seen­sä sii­tä, mikä on maal­le hy­väk­si ja mikä ei. Kai­kis­sa maa­han­muut­ta­jiin liit­ty­vis­sä muu­tok­sis­sa ym­mär­rän pää­a­si­an, et­tä meil­tä vaa­di­taan re­hel­li­syyt­tä. Ja tämä on ih­mi­sen tär­kein omi­nai­suus, jota mo­net suo­ma­lai­set pi­tä­vät tär­keim­pä­nä. "Hy­vin­voin­nin por­taat" -ryh­mäs­sä, jos­sa työs­ken­te­lin ke­vääl­lä, tämä asia oli kai­kil­le yk­kös­si­jal­la.

Nyt käy­dään myrs­kyi­sää kes­kus­te­lua, he löy­tä­vät uu­sien kan­sa­ne­dus­ta­jien eri­lai­sia van­ho­ja lau­sun­to­ja, esit­tä­vät syy­tök­siä ja vaa­ti­vat se­li­tyk­siä. He pyy­tä­vät an­teek­si ja se­lit­tä­vät. Psy­ko­lo­gi­na ym­mär­rän, et­tei ku­kaan ole täy­del­li­nen, jo­kai­nen voi sa­noa jo­tain, mitä myö­hem­min ka­tuu kat­ke­ras­ti. Ku­kaan ei voi ol­la ereh­ty­mä­tön. Ei kan­sa­ne­dus­ta­ja­kaan!

Syk­sy näyt­tää kuin­ka suo­ma­lais­ten ää­nes­tä­jien va­lit­se­mat uu­det ih­mi­set kes­tä­vät lo­put­to­mia ko­et­te­le­muk­sia. Suo­ma­lai­nen yh­teis­kun­ta on elä­vä, hy­vin ak­tii­vi­nen ja tie­tää min­ne men­nä. Mie­les­tä­ni tämä on tär­kein­tä.

NA­TA­LIA KUD­RI­AS­HO­VA,

psy­ko­lo­gi, Kan­san­pis­ton opis­ke­li­ja.