Kir­joi­tan tätä - Sa­naa Si­nul­le - aja­tel­len omaa nuor­ta­ni, joka on juu­ri päät­tä­mäs­sä yh­dek­sän vuo­den opin­tai­val­taan. Näi­hin vuo­siin on mah­tu­nut sekä hä­nel­le, et­tä meil­le van­hem­mil­le pal­jon op­pi­mi­sen iloa, haas­teel­li­sia het­kiä ja pet­ty­myk­si­ä­kin. On ope­tel­tu yh­des­sä mo­nia asi­oi­ta ja tai­to­ja sekä va­pau­den tuo­man vas­tuun kan­ta­mis­ta.

Nyt olem­me uu­den edes­sä. Vie­lä ei ole tu­le­va opis­ke­lu­paik­ka tie­dos­sa. Jän­nit­tää. Mei­tä kaik­kia. Voi kun­pa se yk­kös­vaih­to­eh­to to­teu­tui­si ja nuo­ri sai­si ha­lu­a­man­sa jat­ko-opis­ke­lu­pai­kan. Sitä niin ha­lu­ai­si omal­le lap­sel­leen pa­ras­ta. Pa­ras­ta. Mitä se on ja mis­tä minä voi­sin sen tie­tää?

Voin vain aa­vis­tel­la, mitä pa­ras oli­si hä­nel­le ja luot­taa sii­hen, et­tä tä­män­kin ar­jen asi­an ää­rel­lä pa­ras apu tu­lee vii­me kä­des­sä Ju­ma­lal­ta. Niin­pä me van­hem­mat olem­me lu­kui­sat ker­rat yh­des­sä nuo­ren kans­sa täl­lä tai­pa­leel­la ris­ti­neet kä­tem­me yh­teen. Mil­loin kii­tol­li­si­na - mil­loin neu­vot­to­mi­na, mut­ta ai­na apuun luot­ta­en.

Saam­me luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la Luo­jam­me tun­tee jo­kai­sen meis­tä pa­rem­min kuin it­se aa­vis­tam­me­kaan. Sen täh­den, voim­me tur­va­ta sii­hen, et­tä Hän joh­dat­taa elä­mäm­me ai­van var­mas­ti par­hain päin. Par­hain päin sil­loin­kin, kun meis­tä tun­tuu, et­tä nyt em­me ym­mär­rä tar­koi­tus­ta. Nyt em­me jak­sa odot­taa. Nyt em­me ha­lua täl­lai­sia mut­kia po­lul­lem­me.

Tur­val­li­nen ja sa­mal­la loh­dut­ta­va elä­män uu­sil­le avau­tu­vil­le po­luil­le on vir­ren 125 pyyn­tö: ”Kos­ke­ta mi­nua, Hen­ki, kos­ke­ta, kirk­kaus! An­na elä­mäl­le suun­ta ja tar­koi­tus. Roh­kai­se mi­nua, Hen­ki, mu­ren­na pel­ko­ni. Täs­sä maa­il­mas­sa osoi­ta paik­ka­ni.”

Uu­den ja tun­te­mat­to­man edes­sä, voin tyyn­nyt­tää mie­le­ni ja ko­hot­taa kat­see­ni koh­ti tai­vas­ta. ”Apu mi­nul­le tu­lee Her­ral­ta, joka on teh­nyt tai­vaan ja maan.” Ps.121:2.

Apu tu­lee. Jo­kai­sel­le, joka lait­taa tur­van­sa Ju­ma­laan. Si­nul­le­kin.

Tuu­la Hon­ko­nen

di­a­ko­nis­sa, Toh­ma­jär­ven evl seu­ra­kun­ta