VÄRT­SI­LÄ

Kari Sark­ki­nen

Stop the War -performanssin suunnittelija Tonya Melnyt oli aikaisin aamulla lapioimassa lunta Hopeakallion pellolla.

Kari Sarkkinen

Värt­si­län tai­tei­li­ja­re­si­dens­sis­sä asu­va uk­rai­na­lai­nen To­nya Mel­nyk to­teut­taa Stop the War -per­for­mans­sin tä­nään 24. hel­mi­kuu­ta, so­dan al­ka­mi­sen vuo­si­päi­vä­nä. Per­for­mans­si al­koi jo aa­mul­la klo 04 ja sen on tar­koi­tus jat­kua klo 10 saak­ka. Paik­ka­na on Ho­pe­a­kal­li­on lin­tu­tor­nin poh­jois­puo­lel­la ole­va pel­to­a­lue.

Mel­nyk kut­sui ihm­siä osal­lis­tu­maan:

– Voit­te tul­la la­pi­on­ne kans­sa kai­va­maan, voit­te tul­la seu­raa­maan pro­ses­sia ja tu­los­ta lin­tu­tor­nis­ta, ot­ta­maan sii­tä va­lo­ku­via ja ku­vaa­maan sitä vi­de­ol­le, voit­te tuo­da mi­nul­le tee­tä juo­ta­vak­si tai jo­tain kas­vis­ruo­kaa syö­tä­väk­si tai voit­te tul­la vain ole­maan yh­des­sä.

Lintutornin pohjoispuolisella pellolla syntyi tänä aamuna sodan vastainen performanssi.

Kari Sarkkinen

To­nya Mel­nyk kir­joit­taa:

"Hel­mi­kuun 24. päi­vä­nä al­ka­en kel­lo 4 aa­mul­la, jat­ku­en kel­lo 10:een as­ti kai­van pel­lol­le 1,3 ki­lo­met­rin pää­hän Ve­nä­jän fe­de­raa­ti­on ra­jas­ta eri kie­lil­lä kir­joi­tuk­sen "py­säyt­tä­kää sota". Tämä tu­lee ole­maan vies­ti­ni hyök­kää­jä­val­ti­ol­le, Ve­nä­jän fe­de­raa­ti­ol­le, jot­ta se lo­pet­tai­si so­dan Uk­rai­nas­sa. Ve­täi­si jouk­kon­sa pois Uk­rai­nan alu­eel­ta, va­paut­tai­si kaik­ki van­git ja kar­ko­te­tut, lo­pet­tai­si kan­san­mur­han, joka koh­dis­tuu Uk­rai­nas­sa ole­viin ih­mi­siin ja sen omiin kan­sa­lai­siin, sekä pe­ruut­tai­si pak­ko­mo­bi­li­saa­ti­on ja va­paut­tai­si po­liit­ti­set van­git.

Tämä on vies­ti kai­kil­le hyök­kää­jä- ja mie­hit­tä­jä­mail­le lo­pet­taa so­ti­laal­li­set vä­liin­tu­lot ja mui­den kan­so­jen tu­ho­a­mi­nen. Tämä on vies­ti kai­kil­le mail­le, jot­ka käy­vät ase­kaup­paa ja ri­kas­tu­vat so­dis­ta, jot­ta ne ke­hit­täi­si­vät te­hok­kaan stra­te­gi­an so­tien lo­pet­ta­mi­sek­si nii­den. Se tu­lee ole­maan kir­je kor­ke­am­mil­le voi­mil­le, jot­ta ne aut­tai­si­vat ih­mis­kun­taa sel­viy­ty­mään täs­tä tra­ge­di­as­ta, joka on sota.

Tu­len ai­na muis­ta­maan tä­män päi­vän, vaik­ka mie­le­ni ha­lu­aa pyyh­kiä pois muis­tot 24. hel­mi­kuu­ta 2022. Oli ai­kai­nen aa­mu, noin nel­jä tai vii­si aa­mul­la, kun he­rä­sim­me rä­jäh­dys­ten ää­niin. Em­me ha­lun­neet us­koa sii­hen, mut­ta rä­jäh­dyk­set tois­tui­vat usei­ta ker­to­ja ja ai­na­kin ker­ran tun­tui mel­ko voi­ma­kas pai­ne­aal­to. Vas­ta­päi­ses­sä ra­ken­nuk­ses­sa lä­hes kaik­ki ik­ku­nat rik­kou­tui­vat. Näin al­koi Ve­nä­jän täy­si­mit­tai­nen hyök­käys Uk­rai­naan, joka ole­tet­ta­vas­ti kään­si jo­kai­sen ih­mi­sen elä­män Uk­rai­nas­sa ja sen ul­ko­puo­lel­la.

Val­ta­va mää­rä ih­mi­siä läh­ti rin­ta­mal­le, mo­net liit­tyi­vät alu­e­puo­lus­tuk­seen, mo­net läh­ti­vät ul­ko­mail­le, ja mel­kein jo­kai­nen, joka ei ot­ta­nut aset­ta, ryh­tyi va­paa­eh­toi­sek­si, eva­kuoi ih­mi­siä mie­hi­te­tyil­tä alu­eil­ta, ke­rä­si va­ro­ja ar­mei­jaa var­ten, hank­ki va­rus­tei­ta, lääk­kei­tä ja ruo­kaa ar­mei­jal­le ja si­vii­leil­le, toi­mit­ti tar­vit­ta­via ta­va­roi­ta rin­ta­mal­le ja hä­dä­na­lai­sil­le, kek­si uu­sia va­rus­tei­ta, kir­joit­ti teks­te­jä, päi­vä­kir­jo­ja, piir­si, va­lo­ku­va­si, ku­va­si se­los­tuk­sia ja teki mo­nia mui­ta pie­niä ja suu­ria, yh­tä tär­kei­tä asi­oi­ta ja sel­vi­si hen­gis­sä sa­maan ai­kaan.

Tänä päi­vä­nä aloin saa­da ko­ke­mus­ta, jota joil­la­kin maa­il­man kan­soil­la on, vaik­ka sitä on vai­kea rin­nas­taa mo­nien pa­ko­lais­ten ja so­dan uh­rien ko­ke­muk­siin. Uk­rai­nas­ta ko­toi­sin ole­vil­la tai­tei­li­joil­la on kui­ten­kin tiet­ty­jä etuo­i­keuk­sia toi­sin kuin esi­mer­kik­si Af­ga­nis­ta­nis­ta, Syy­ri­as­ta tai Kur­dis­ta­nis­ta tu­le­vil­la pa­ko­lai­sil­la.

Vuo­si on ku­lu­nut, ja näyt­tää sil­tä, et­tä Uk­rai­nan ih­mi­set ovat tot­tu­neet so­taan, he ovat jär­jes­täy­ty­neet, hei­dän toi­min­tan­sa on koor­di­noi­tua, heis­tä on tul­lut rau­hal­li­sia ja vas­tus­tus­ky­kyi­siä ra­ket­ti-is­ku­ja ja pom­mi­tuk­sia koh­taan, he suh­tau­tu­vat vä­lin­pi­tä­mät­tö­mäs­ti il­ma­hyök­käyk­siin, he ovat so­peu­tu­neet sään­nöl­li­siin säh­kö­kat­kok­siin ja kul­je­tus­vai­keuk­siin. Läh­te­neet ovat myös tot­tu­neet elä­mään kau­ka­na ko­toa, by­rok­ra­ti­aan eri Eu­roo­pan mais­sa, asun­to- ja ter­veys­pal­ve­lui­hin liit­ty­viin on­gel­miin. Mut­ta toi­saal­ta täy­si­mit­tai­nen hyök­käys on ai­na pel­koa, ai­na ah­dis­tus­ta, kat­ke­ruut­ta ja kyy­ne­lei­tä ta­pet­tu­jen tut­ta­vien vuok­si, ja niil­le joil­ta se on tap­pa­nut su­ku­lai­sia, ys­tä­viä, rak­kai­ta, se on tra­ge­dia.

Kai­kis­ta haas­teis­ta huo­li­mat­ta löy­sim­me pai­kan ilol­le ja miel­lyt­tä­vil­le het­kil­le, löy­sim­me voi­maa tai­teel­le ja luo­vuu­del­le, au­tam­me ja tu­em­me toi­si­am­me mis­sä ta­han­sa olem­me. Mut­ta elä­mäs­täm­me on tul­lut mon­ta ker­taa mo­ni­mut­kai­sem­paa, ja kaik­ki Uk­rai­nas­sa tai Uk­rai­nas­ta ko­toi­sin ole­vat tar­vit­se­vat eni­ten yh­tä asi­aa: so­dan lop­pu­mis­ta. En yleen­sä kiin­ni­ty päi­vä­mää­riin, mut­ta ta­ju­an enem­män kuin kos­kaan, et­tä tämä päi­vä sat­tuu, et­tä tämä päi­vä saa mi­nut huu­ta­maan "lo­pet­ta­kaa sota", ku­ten olen ha­lun­nut huu­taa koko vuo­den."

To­nya Mel­nyk

Karoliina Arvilommi, Tonya Melnyt ja Mari Zhiginas ovat tehneet tiivistä yhteistyötä.

Kari Sarkkinen

Per­for­mans­si ta­pah­tuu To­ny­an oles­kel­les­sa Värt­si­län tai­de­re­si­dens­sis­sä Ar­tist at Risk -jär­jes­tön tu­el­la ja Ka­ro­lii­na Ar­vi­lom­min ku­ra­toi­ma­na.

Jut­tuun li­sät­ty uu­si kuva val­miis­ta per­for­mans­sis­ta 24.2. klo 13.10.