Töis­sä vie­te­tään niin suu­ri osa ar­jes­ta, et­tei päi­vän vel­voit­tei­den soi­si ole­van ter­van­juon­tia. Stres­si ja työ­uu­pu­mus ovat ny­ky­päi­vä­nä ylei­siä, vaik­ka esi­mer­kik­si sa­dan vuo­den ta­kai­seen ar­keen ver­rat­tu­na elä­mäm­me pi­täi­si ol­la nyt help­poa ja huo­le­ton­ta. On er­go­no­mi­set työ­pis­teet, työ­ter­veys­huol­to, la­ki­sää­tei­set tau­ot ja lo­mat kor­vauk­si­neen. Pa­lau­tu­mi­sen mah­dol­li­suu­det pi­täi­si ol­la eri­no­mai­set, mut­ta työn kuor­mit­ta­vuus pu­hut­taa.

Työ­hy­vin­voin­ti pi­tää yl­lä työ­ky­kyä, joka koos­tuu mo­nis­ta pie­nis­tä päi­vit­täi­sis­tä va­lin­nois­ta, kun­kin yk­si­lön fyy­sis­ten ja psyyk­kis­ten omi­nai­suuk­sien li­säk­si.

Työ­hy­vin­voin­tiin puit­teet jär­jes­tää työ­nan­ta­ja, mut­ta suu­rin vas­tuu on yk­si­löl­lä it­sel­lään. Yk­si eni­ten vai­kut­ta­vis­ta asi­ois­ta on oma asen­ne; jos jo aa­mul­la ajat­te­lee, et­tä päi­vä on han­ka­la, se mel­ko to­den­nä­köi­ses­ti sel­lai­sek­si muo­dos­tuu kun vi­rit­tää it­sen­sä et­si­mään kaik­ki päi­vän vas­tuk­set. Toki asen­teel­la­kaan ei kaik­kia pul­mia se­lä­te­tä, mut­ta mo­nes­sa pie­nem­mäs­sä on­gel­mas­sa esi­mer­kik­si rat­kai­su­kes­kei­nen lä­hes­ty­mis­ta­pa an­taa enem­män kei­no­ja kuin ne­ga­tii­vi­nen suh­tau­tu­mi­nen haas­teen se­lät­tä­mi­seen.

Yk­sin­ker­tais­tet­tu­na työ­hy­vin­voin­tiin voi vai­kut­taa huo­leh­ti­mal­la riit­tä­väs­tä pa­lau­tu­mi­ses­ta, le­vos­ta, lii­kun­nas­ta ja ra­vin­nos­ta. Eni­ten työ­ky­vyn eteen teh­dään­kin työ­pai­kan si­jaan va­paa-ajal­la; siel­lä lenk­ki­po­lul­la ja hiih­to­la­dul­la, yöl­lä si­ke­äs­ti nuk­ku­en ja ter­veel­li­siä il­ta- ja aa­mu­pa­lo­ja na­pos­tel­len. Työ­päi­vän ai­ka­na tau­ot mah­dol­lis­ta­vat niin ruo­ka­tank­kauk­sen kuin ai­vo­jen le­von­kin. Lou­naan jät­tä­mi­nen vä­lis­tä voi tun­tua te­hok­kaal­ta, mut­ta it­sel­leen sii­nä te­kee eni­ten hal­laa. Eli­mis­tö tar­vit­see ener­gi­aa myös ke­vy­em­mis­sä kont­to­ri­hom­mis­sa, ja sitä ei kur­ni­vas­ta vat­sas­ta löy­dy.

Lo­mal­la ren­tou­tu­mi­nen edis­tää myös työ­hy­vin­voin­tia, kun vain lo­mal­la malt­taa ir­tau­tua työ­e­lä­män as­ka­reis­ta ja ol­la vil­kui­le­mat­ta edes säh­kö­pos­te­ja.

Työ­il­ma­pii­ri on kes­kei­nen te­ki­jä työ­hy­vin­voin­tiin; hy­väs­sä po­ru­kas­sa haas­teet se­lät­ty­vät, ja vas­ta­koh­tai­ses­ti han­ka­las­sa il­ma­pii­ris­sä pie­net­kin asi­at tun­tu­vat työ­läil­tä. Jo­kai­sel­la on oma pa­nok­sen­sa työ­il­ma­pii­riin, niin hy­väs­sä kuin pa­has­sa. Eri­lai­set per­soo­na­tyy­pit koh­taa­vat työ­pai­koil­la; jos­kus yk­si­kin leh­män­her­moi­nen hen­ki­lö loih­tii ym­pä­ril­leen lep­poi­san työ­il­ma­pii­rin, joka saa sä­hä­käm­män­kin tyy­pin rau­hoit­tu­maan työn­sä ää­rel­lä. Sama toi­mii myös päin­vas­toin; haas­ta­va per­soo­na voi pi­tää koko po­ru­kan var­pail­laan vuo­des­ta toi­seen.

Työ­hy­vin­voin­nin yl­lä­pi­to on en­nen kaik­kea sat­saus tu­le­vai­suu­teen, jo­hon kan­nat­taa ai­na pa­nos­taa.

Päi­vi Lie­vo­nen

pai­vi.lie­vo­nen@ko­ti­kar­ja­la.fi