Päävastuu ja velvollisuus lapsen kasvatuksesta on vanhemmilla, huoltajilla. Ja vain heillä. Ajan henki on kuitenkin ollut vaatia opettajilta, että he meidän lapsemme kasvattaisivat. Tietenkin he omalta osaltaan lapsen kehittymistä tukevat ja ohjaavat. Mutta eikös oikea osoite kasvatusvastuulle ole lapsen koti. Näin oli ainakin ennen vanhaan. Miksei nykyäänkin.
Reilu, avoin, ei syyttelevä keskustelu vanhempien vastuusta lapsen kehityksestä olisi yhteiskunnassa paikallaan. Keskustellaan aiheesta maalaisjärki-pohjalta. Tietysti asiantuntijoitakin on hyvä kommentoijan roolissa kuunnella.
Voisimmeko kysellä esimerkiksi seuraavien asioiden perään: Tietääkö lapsesi mikä on oikein ja mikä väärin? Oletko sen hänelle opettanut. Onko rehellisyys teidän perheessä arvossaan? Kerrotko lapsellesi, että hädässä olevaa on autettava.
Kuuluuko "kiitos" ja "ole hyvä" perheen sanavarastoon? Pyydättekö anteeksi ilman selittelyä? Käytetäänkö kirosanoja perheessänne harkiten ja vain tarvittaessa. Tietääkö lapsesi, että toiselle haistattelu on huonoa käytöstä. Vaaditko lastasi siistimään jälkensä? Oletko asettanut lapsellesi keskustellen rajoja, esimerkiksi älyhärpäkkeiden käytölle ja kotiintuloajoille. Syödäänkö teillä yhdessä kotona valmistettua ruokaa? Luetko pienelle lapsellesi iltatarinoita.
Näissäkin asioissa on kyse yhtenäiskulttuurista. Sitähän meillä Suomessa ei enää oikein ole. Toisiko yhtenäiskulttuuri lapsillemme tasapainoisempaa elämää? Oltaisiinko vähemmän hukassa?
Tämmöstä yksi boomeri miettii.
ANTERO PESONEN,
Kitee