Ym­mär­rän, et­tä kun lan­noit­teet ovat kal­lis­tu­neet, niin moni jät­tää kyl­vö­jä vä­hem­mäl­le. Sa­mal­la ta­val­la oli jou­lu­na toi­mi­nut myös Toh­ma­jär­ven hau­taus­mai­den hie­kan­vil­je­li­jä. Hy­vin oli vil­je­lys­maat au­rat­tu aa­tok­si, mut­ta kyl­vö­työt oli jää­nyt te­ke­mät­tä puo­leen päi­vään men­nes­sä, vaik­ka asi­a­kas­vir­taa oli odo­tet­ta­vis­sa aa­mus­ta al­ka­en.

Asi­aan, ja asuk­kai­den oloi­hin, pää­sin tu­tus­tu­maan lä­hem­min var­sin kes­kei­sel­lä pai­kal­la, muu­ta­mia met­re­jä ala­por­til­ta pää­ra­ken­nuk­sel­le päin. On­nek­se­ni, jää­ty­nyt au­raus kan­nat­te­li mi­nua, en­kä va­jon­nut alem­mak­si; asuk­kai­den ta­sol­le. Kui­ten­kin us­kon saa­nee­ni var­sin hy­vän ko­ke­muk­sen asuk­kaa­na olos­ta ky­sei­sel­lä hie­kan­vil­je­ly­a­lu­eel­la. Ko­ke­mus oli var­sin vii­leä ja epä­mu­ka­va. Li­säk­si sii­tä oli us­ko­mat­to­man vai­kea nous­ta ylös. Näin ol­len en toi­vo pää­ty­vä­ni asuk­kaak­si sin­ne vie­lä kym­me­niin vuo­siin, vaik­ka vuo­sit­tain hie­kan­vil­je­li­jä ko­vas­ti yrit­täi­si il­mai­sil­la ma­kuu­ko­kei­luil­la hou­ku­tel­la.

OL­LI PUO­LA­MAA

DI, sai­ra­se­lä­le­läi­nen