KI­TEE

Mir­ja Hurs­kai­nen

Myl­ly­ra­ken­nus nou­see ryh­dik­kää­nä ka­na­vau­o­mas­ta. Jo­kai­ses­sa sen nel­jäs­tä ker­rok­ses­ta riit­ti kuul­ta­vaa, ta­ri­noi­ta myl­lyn his­to­ri­as­ta ja toi­min­nas­ta, kun ra­ken­nus­ta kier­ret­tiin myl­lä­ri­mes­ta­ri Tuo­mo Mon­ton opas­tuk­ses­sa. Myl­lyn ta­ri­nat kuu­lui­vat osa­na Pu­hok­sen ke­hit­tä­mi­syh­dis­tyk­sen jär­jes­tä­mään ke­sän pää­tös­ta­pah­tu­maan Van­has­sa Pu­hok­ses­sa.

Pu­hok­sen van­han myl­lyn his­to­ria yl­tää pit­käl­le. Pu­hok­sen­kos­ki on Ki­teen van­him­pia myl­lyn­paik­ko­ja. Pu­hos kuu­lui Suor­lah­den ho­vil­le, ja myy­des­sään sen vuon­na 1770 Suor­lah­den kruu­nun­vou­ti An­der­sin piti Pu­hok­sen myl­lyn it­sel­lään. Kun omis­tus siir­tyi edel­leen kruu­nun­vou­ti Gab­riel Wal­le­niuk­sel­le, hän pe­rus­ti alu­eel­le sa­han vuon­na 1774. Ve­si­ra­tas­myl­lyn käyt­tö­voi­ma vaih­tui säh­kök­si vuon­na 1963, kun voi­ma­lai­tos teh­tiin vie­rel­le.

Tuo­mo Mon­to tun­tee Pu­hok­sen myl­lyn his­to­ri­aa pit­käl­tä ajal­ta. Hän oli su­kun­sa kol­man­nen pol­ven myl­lä­ri Pu­hok­ses­sa. Myl­lä­rin op­pia hän ker­too saa­neen­sa myös enoil­taan.

– So­dan jäl­keen uk­ki­ni Mat­ti Mon­to aloit­ti myl­lä­ri­nä siel­lä.

Vuon­na 1971 hän vuok­ra­si myl­lyn isän­sä kans­sa, kun Kau­kas Oy lo­pet­ti myl­lyn toi­min­nan.

– Oli­si­vat eh­kä pur­ka­neet tä­män­kin niin kuin kävi mo­nil­le muil­le alu­een ra­ken­nuk­sil­le.

Pu­hok­sen myl­lys­sä käy­tiin kau­kaa­kin. Eri­tyi­ses­ti Sa­von­lin­nas­ta päin oli pal­jon jau­hat­ta­jia. Tääl­lä käy­tiin myös Toh­ma­jär­vel­tä ja Jo­en­suun suun­nal­ta.

Kau­pun­gin omis­tuk­seen

Myl­lyn on 1980-lu­vul­ta läh­tien omis­ta­nut Ki­teen kun­ta, sit­tem­min kau­pun­ki. Alue ra­ken­nuk­si­neen os­tet­tiin Kau­kas Oy:ltä. Tuo­mo Mon­to vuok­ra­si myl­lyn taas uu­del­leen vuon­na 1984. Kai­ken kaik­ki­aan hän toi­mi myl­lä­ri­nä Pu­hok­ses­sa yli 30 vuot­ta.

– Muu­ta­mia vuo­sia sit­ten vai­kut­ti jo sil­tä, et­tä myl­ly­ra­ken­nus läh­tee lii­ken­tee­seen. Soi­tin kau­pun­gil­le, et­tä nyt on jo­tain teh­tä­vä, ker­too Tuo­mo Mon­to.

Su­kel­lus­tar­kas­tuk­ses­sa ha­vait­tiin, et­tä myl­lyn pe­rus­tus­ten al­la vir­ran­nut vesi oli vie­nyt maan myl­lyn al­ta. Kun Poh­jois-Kar­ja­lan Säh­kö kun­nos­ti myl­lyn lä­hel­lä sään­nös­te­ly­pa­don, ra­ken­net­tiin myl­lyn ylä­puo­lel­le ka­na­vaan työ­pa­to, jol­loin myl­lyn pe­rus­tuk­siin voi­tiin po­ra­ta sy­vät rei­ät, jot­ka täy­tet­tiin be­to­nil­la.

Mo­ni­puo­li­nen ja te­ho­kas myl­ly

Kau­kas Oy:n ai­ka­na jau­ha­tus­mää­rät oli­vat suu­rim­mil­laan: vuon­na 1954 jopa 3 mil­joo­naa ki­loa. Yh­ti­öl­lä oli pal­jon työn­te­ki­jöi­tä, joi­ta kii­re­ai­ka­na käy­tet­tiin myös myl­lyn töis­sä.

– Mie­het oli­vat ui­tol­la ja met­sä­töis­sä päi­vät ja yöt myl­lyl­lä. Lo­pul­ta Lau­rit­sa­las­ta kiel­ti­vät, kun lie­ne­vät hank­ki­neet pa­rem­min kuin her­rat, my­häi­lee Tuo­mo Mon­to.

Vie­lä 1970-luku oli kul­ta-ai­kaa, kun vil­jaa käy­tet­tiin pal­jon kar­jan re­huk­si. Yh­del­lä ker­taa saa­tet­tiin jau­hat­taa vaik­ka­pa kär­ry­kuor­ma kau­raa. Kun kar­ja­ti­loil­le han­kit­tiin omat myl­lyt, lop­pui re­hu­vil­jan jau­ha­mi­nen. Eri vil­jo­ja riit­ti kui­ten­kin jau­het­ta­vak­si elin­tar­vik­keek­si.

Pu­hok­sen myl­lyn eri­koi­suus on suu­ri ja te­ho­kas veh­nä­myl­ly. Seu­lat ja vals­sien pi­tuus ovat rat­kai­se­va te­ki­jä. Veh­nä­myl­lyn ta­kia ra­ken­nuk­sel­ta vaa­di­taan kor­keut­ta. Nä­ky­vin, kor­kea osa on ra­ken­net­tu vuon­na 1951.

– Ra­ken­ta­jis­ta on elos­sa vie­lä Par­vi­ai­sen Heik­ki ja Rou­vi­sen Ah­ti.

Veh­nä kier­tää myl­lys­sä pit­kän mat­kan, jopa 400 met­riä eri­lais­ten seu­lo­jen, vals­sien, kuo­ri­mien ja har­jo­jen läpi. On­pa as­pi­raat­to­ri­kin, joka erot­taa suu­rim­mat ros­kat. On erot­te­li­jaa ja la­jit­te­li­jaa. Van­hat sys­tee­mit ovat toi­mi­via ja yk­sin­ker­tai­sia. Pui­set ra­ken­teet ei­vät hi­koi­le läm­pö­ti­lan no­pe­as­ti vaih­tu­es­sa.

Val­mis­ta tuo­tet­ta tu­lee mo­nes­ta tuu­tis­ta. Pel­käs­tään veh­näs­tä saa­daan le­set­tä, gra­ha­mia, hii­va­lei­pä­jau­ho­ja, man­na­ryy­niä ja veh­nä­jau­hoa eri kar­keuk­sil­la.

– Kun lese ero­te­taan, syn­tyy hii­va­lei­pä­jau­hoa. Gra­ham syn­tyy täs­sä lo­pus­sa, kun jau­ho al­kaa tum­mua ja sii­nä on kuor­ta se­as­sa. Gra­ha­mik­si sa­no­taan myös, jos jau­he­taan ki­vel­lä veh­nä kaik­ki­ne kuo­ri­neen. Man­na­ryy­niä syn­tyy muu­ten sa­das­ta ki­los­ta jy­viä vain noin 15 ki­loa, kun muu­ta jau­ho­ja saa­daan 65 ki­loa, Tuo­mo Mon­to va­lot­taa jau­ha­mi­sen sa­lo­ja.

Jau­ho­jen omi­nai­suu­det kil­pai­lu­valt­ti

En­nen kil­pail­tiin veh­nä­jau­hon val­koi­suu­del­la. Kun jau­ho lai­tet­tiin kah­den la­si­le­vyn vä­liin, ei sii­nä saa­nut nä­kyä rus­kei­ta täp­liä. Lei­po­mi­so­mi­nai­suu­det ovat myös ol­leet ai­na tär­keä omi­nai­suus jau­hois­sa

– Ny­kyi­sin ei ole niin nuu­ka. Pa­rem­pi maku, kun ei niin val­kois­ta. Ja ihan op­pi­kir­jas­sa sa­no­taan, et­tä nel­jän vii­kon pääs­tä jau­ha­mi­ses­ta al­kaa ol­la lei­von­ta­o­mi­nai­suu­det par­haim­mil­laan. Veh­nä­jau­hon pi­tää le­vä­tä. Sama kos­kee ruis­ta.

Ke­säl­lä oli huol­to­tau­ko, kun myl­lyn ki­viin ta­ot­tiin urat jy­viä var­ten ja myl­ly sii­vot­tiin. Urien hi­o­mi­nen oli tark­kaa työ­tä. Myl­lä­rin kont­to­ris­ta löy­tyy vie­lä­kin pa­pe­ri, jois­sa hi­on­nas­ta on tark­ka sel­vi­tys.

Ny­kyi­sil­lä vil­je­ly­tek­nii­koil­la ei­vät vält­tä­mät­tä saa­da pa­ras­ta jau­hoa.

– Van­hat myl­lä­rit jo sa­noi­vat, et­tä hyvä ruis lop­pui sii­hen, kun lop­pui sei­väs­tys. Vil­jat kui­va­taan lii­an kui­vak­si ja jou­kos­sa on vih­rei­tä jy­viä. Ja tie­tys­ti puut­tuu se rii­hes­sä kui­va­tun ru­kiin maku.

Myl­lyn ta­ri­noi­ta

Myl­lyyn liit­ty­vä ta­ri­na­pe­rin­ne on vä­ri­käs­tä. Kii­vaim­paan ai­kaan 50-lu­vul­la jau­ha­tus­vuo­roa jo­no­tet­tiin ja ker­ro­taan, et­tä vuo­roa sai siir­ret­tyä eteen­päin esi­mer­kik­si voi­pa­ke­til­la. Hu­hut­tiin myös, et­tä erääl­lä ”Kut­sei­tin” ti­lan­hoi­ta­jis­ta oli­si ol­lut myl­lys­sä sa­lai­nen put­ki, jota myö­ten osa jau­hos­ta va­lui hä­nen yk­si­tyi­seen laa­riin­sa.

Myös aar­tei­ta myl­lys­sä ker­ro­taan ol­leen. Ik­ku­na­lau­dal­la on näh­ty nip­pu Arp­pen ai­kai­sia se­te­lei­tä, mut­ta ne hä­vi­si­vät 1983 pi­det­ty­jen höy­ry­lai­va­juh­lien yh­tey­des­sä.

Myl­ly on ol­lut tär­keä koh­taa­mis­paik­ka. Myl­ly­reis­sul­la saa­tet­tiin vii­pyä pi­tem­pään, kun oli tar­vis. Myl­ly­tu­pa oli läm­mi­tet­ty odot­te­lu­kop­pi myl­lyn toi­ses­sa ker­rok­ses­sa. Sin­ne joh­ta­vat ku­lu­neet por­ra­sas­kel­mat ja hie­no­pin­tai­sik­si si­len­neet kai­teet ker­to­vat omaa ta­ri­naan­sa mo­nis­ta nii­tä hi­o­neis­ta jal­ka- ja kä­si­pa­reis­ta.

– Sei­nil­lä oli pal­jon kir­joi­tuk­sia. Kyl­lä nyt har­mit­taa, et­tä maa­la­sin sen. Ar­ve­lin sil­loin, et­tä en il­keä jät­tää, kun siel­lä oli vaik­ka mitä, har­mit­te­lee Tuo­mo Mon­to pe­rin­teen tu­hou­tu­mis­ta.