Vaik­ka lun­ta sa­taa joka toi­nen päi­vä, ka­len­te­rin mu­kaan ke­vät kui­ten­kin koit­taa. Joka vuo­si tämä vuo­de­nai­ka tar­koit­taa nuo­ril­le jän­nit­tä­viä het­kiä, kun ha­e­taan opis­ke­lu­paik­kaa ja ke­sä­töi­tä. Yh­teis­ha­ku on jo ohi, ja kor­ke­a­kou­lui­hin ha­ke­neet val­mis­tau­tu­vat jo täyt­tä hä­kää pää­sy­ko­kei­siin tai rus­taa­vat va­lin­ta­ko­kei­den teh­tä­viä il­ta­puh­tei­naan. Osa odot­taa jän­nit­ty­nee­nä tie­toa yli­op­pi­las­kir­joi­tus­ten tu­lok­sis­ta, osa kiin­ni­tys­tä en­sim­mäi­seen oi­ke­aan työ­paik­kaan vas­ta­val­mis­tu­nee­na am­mat­ti­lai­se­na. Pe­ru­so­pin­ton­sa päät­tä­neil­lä­kin voi ol­la vie­lä epä­tie­toi­suut­ta sii­tä, mikä tu­lee ole­maan toi­sen as­teen opin­to­jen suo­ri­tus­paik­ka tai opin­to­lin­ja.

Kun seu­tu­kun­nan nuo­ret nou­se­vat sii­vil­leen, se tar­koit­taa lä­hes poik­keuk­set­ta muut­toa pois Kes­ki-Kar­ja­las­ta. Vii­meis­tään toi­sen as­teen opin­to­jen jäl­keen oman­nä­köi­nen elä­mä kut­suu maa­il­mal­le jat­ko-opin­toi­neen, työ­paik­koi­neen ja per­heen pe­rus­ta­mi­si­neen.

Ja hyvä on­kin käy­dä tut­ki­mas­sa maa­il­maa omaa ta­ka­pi­haa kau­em­pa­na­kin, se avar­taa ai­na miel­tä ja saa usein oman ko­ti­seu­dun vai­kut­ta­maan it­se asi­as­sa ihan hy­väl­tä pai­kal­ta asua ja elää. Ai­na­kin sitä toi­voi­si. Oi­ke­as­taan on jo­kai­sen kes­ki­kar­ja­lai­sen vas­tuu, et­tä näin on.

Käsi sy­dä­mel­lä, jo­kai­nen var­mas­ti ai­ka ajoin jur­put­taa sii­tä, mitä meil­tä tääl­lä puut­tuu. Ei ole lää­kä­rei­tä, ei ole pi­ka­ruo­ka­paik­ko­ja, ei ole kaik­kia har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­sia, ei ole sitä ei­kä ole tätä. Tar­koi­tuk­sel­la tai tah­to­mat­tam­me jur­put­ta­es­sam­me syö­täm­me nuo­ri­sol­lem­me ta­ri­naa, jos­sa eli­nym­pä­ris­töm­me on pys­tyyn kuih­tu­va syr­jä­ky­lä, jos­ta on syy­tä läh­teä kau­as ja äk­kiä. It­se olem­me tän­ne jä­mäh­tä­neet ja tääl­lä kär­vis­te­lem­me maa­il­man tap­piin. Pe­las­tu­koon ken voi ja vii­mei­nen sam­mut­ta­koon va­lot.

Kes­ki­kar­ja­lai­set nuo­ret saa­vat maa­il­mal­le läh­ties­sään rep­puun­sa hy­vät eväät. Meil­lä on hyvä var­hais­kas­va­tus, pe­ru­so­pe­tus ja mo­nia vaih­to­eh­to­ja myös toi­sen as­teen opin­noil­le. Kes­ki-Kar­ja­las­sa on tur­val­lis­ta elää ja kas­vaa, tääl­lä riit­tää har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­sia, pää­see ke­sä­töi­hin ja mu­kaan mo­nen­lai­seen toi­min­taan har­joit­te­le­maan vuo­ro­vai­ku­tus- ja työ­e­lä­mä­tai­to­ja. Kes­ki-Kar­ja­lan nuo­ret ovat fik­su­ja, ajat­te­le­vai­sia, yrit­te­li­äi­tä ja lah­jak­kai­ta. Juu­ri sel­lai­sia ih­mi­siä, joi­ta ha­lu­am­me tän­ne elä­mään, työs­ken­te­le­mään ja yrit­tä­mään.

On mer­ki­tys­tä, mil­lai­nen muis­ti­jäl­ki nuo­rel­le jää lap­suu­den ja nuo­ruu­den mai­se­mis­taan ja ko­ke­muk­sis­taan. Vaik­ka tie lä­hes poik­keuk­set­ta vie maa­il­man tuu­liin, saat­taa jon­kun mie­les­sä pa­laa aja­tus ko­ti­seu­dul­le pa­laa­mi­ses­ta myö­hem­min elä­mäs­sä. Ei sam­mu­te­ta sitä pa­loa jur­pu­tuk­sel­la. Ei­kä sam­mu­te­ta nii­tä va­lo­ja­kaan vie­lä, tääl­lä kun ha­lu­taan yhä asua ja elää.

MV